Robertson voitti 10-0, Swailille tappio MM-karsinnoissa

koronavirus Ryan Day | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

MM-karsintojen toinenkin päivä alkaa olla takana. Aamulla aloitettiin 11 ottelua, iltapäivällä pelattiin eilen aloitettujen otteluiden toiset jaksot ja illalla pelattiin aamulla aloitetut ottelut loppuun. Puolet ensimmäisestä kierroksesta onkin nyt takana, ja voittaneilla pelaajilla on pari vapaapäivää ennen seuraavia koitoksia.

Viimeiset ottelut eivät tänäänkään ehtineet raporttiin, mutta ne täydennetään aamulla. Raporttiin on nyt lisätty viimeiset kaksi ottelua.

Päätetyt ottelut

Robert MilkinsKa Wai Cheung 10-3
Milkins oli tukevassa 7-2-johdossa avauspäivän jälkeen eikä antanut vastustajalleen tilaisuutta tulla mukaan taisteluun toisessakaan jaksossa. Hän aloitti satasella, voitti seuraavatkin kaksi erää ja Cheungin kavennettua lukemia viimeisteli voittolukemansa edeten helposti jatkoon.

Mainos:

Peter LinesNg On Yee 10-1
Lines voitti naisten maailmanmestarin vuodelta 2015 selvin lukemin. Hän johti ottelua avausjakson jälkeen 9-0, mutta On Yee kavensi voitettuaan nihkeän erän. Linesia syytettiin Twitterissä tahallisesta erän häviämisestä, jotta hänen kaverinsa ei jäisi nollille. Joka tapauksessa seuraavaan erään englantilainen paransi ja voitti sen selkein lukemin edeten jatkoon murskalukemin.

Michael HoltMichael Wild 10-6
Holt johti avausjakson jälkeen 9-0, mutta Wild kiri erinomaisesti kolmen erän päähän. Holt ei ole tunnettu hermojen kestämisestä (pikemminkin päinvastoin), mutta tällä kertaa hän ei menettänyt johtoasemaansa vaan selvisi säikähdyksellä. Wild puolestaan näytti, ettei hän ole niin huono pelaaja kuin avausjakson perusteella voisi kuvitella, mutta hänen debyyttikautensa päättyi tähän.

Li HangLyu Chenwei 10-8
Avausjakson jälkeen kaikki oli vielä auki, ja toisestakin tuli varsin tasainen. Lyu voitti jakson ensimmäiset kaksi erää siirtyen 6-5-johtoon, ja eriä voitettiin vuorotellen. 7-7-tasatilanteessa Lyu teki 134 pisteen breakin, mutta Li vastasi 108 ja 120 pisteen sarjoilla – ottelun lähestyessä loppuhuipennusta pelaajat tekivät siis kolme peräkkäistä satasta. Li:n jälkimmäinen sarja syntyi itse asiassa pelkillä punaisilla ja mustilla – hän löi vaikean keltaisen ohi maksimista. Erä numero 18 ratkesi mustalla Li:lle, joka eteni jatkoon tiukasta ottelusta. Lyu pelasi kenties ammattilaisuransa parhaan ottelun, mutta se myös jäi toistaiseksi hänen ammattilaisuransa viimeiseksi.

Graeme DottBrandon Sargeant 10-8
Nuori Sargeant taisteli erinomaisesti ja osoitti lahjakkuutensa, mutta Dott ei ollut tänään yllätettävissä. Eriä voitettiin ensin vuorotellen, mutta toinen peräkkäinen freimivoitto toi Sargeantin 7-7-tasatilanteeseen, kunnes hän hävisi kaksi erää peräjälkeen. Sargeant kavensi vielä lukemia, mutta seuraavassa erässä hän sössi paikkansa tasoittaa. Dott vastasi 103 pisteen sarjalla ja eteni jatkoon tiukasta ottelusta.

Michael GeorgiouNoppon Saengkham 6-10
Georgiou johti ensimmäisen jakson jälkeen 5-4, mutta Saengkham nousi voittoon. Hän tuli ensin tasoihin ja voitti sitten 118, 117, 80 ja 51 pisteen sarjojen ansiosta neljä seuraavaakin erää siirtyen freimin päähän jatkopaikasta. Georgiou kavensi vielä lukemia, mutta 56 pisteen sarja varmisti erinomaisesti pelanneen thaimaalaisen jatkopaikan. Hän nosti tasoaan huomattavasti avausjaksosta ja pelasi huippuhyvän jakson. Georgioun ammattilaisura päättyi toistaiseksi tähän – hän voi toki pyrkiä takaisin Main Tourille Qualifying Schoolin kautta.

Kurt MaflinSanderson Lam 10-8
Maflin johti ottelua 6-3 avausjakson jälkeen ja siirtyi toisen alussa satasella 7-3-johtoon, mutta Lam ei antanut periksi. Hän kavensi tilanteeksi 7-5, kunnes Maflin voitti seuraavat kaksi erää. Lam kavensi ensin 74 ja sen jälkeen 52 pisteen sarjoilla ja teki seuraavaankin 55 pisteen breakin. Norjalainen sai erinomaisen paikan otteluvoittoon, mutta hän löi yllättäen pallon ohi, ja Lam voitti kolmannen peräkkäisen erän. Seuraavassa erässä hän kuitenkin löi viimeisen ruskean ohi, ja Maflin pussitti ratkaisevat pallot varmistaen otteluvoiton. Helpolla hän ei kuitenkaan päässyt.

https://twitter.com/sandi147/status/718122132396511232

David GraceBrendan O’Donoghue 10-5
Todellinen etanaottelu päättyi lopulta Gracen voittoon. Ensimmäisen jakson jälkeen tilanne oli 5-1 – kaksikko ehti siis neljässä tunnissa pelata vain kuusi erää! Grace voitti toisen jakson kolme ensimmäistä erää, mutta seuraavat neljä menivät O’Donoghuelle, joka kavensi tilanteeksi 8-5. Kiri alkoi kuitenkin liian myöhään – Grace voitti viimeiset kaksi erää ja eteni jatkoon 7.30 tuntia kestäneestä kamppailusta.

Rod LawlerZhao Xintong 9-10
Lawler johti avausjakson jälkeen 6-3, mutta Zhao paransi toiselle jaksolle peliään huomattavasti ja eteni jatkoon. Avauspäivänä hän teki vain yhden mainittavan sarjan (76), nyt niitä syntyi enemmän (123, 94, 79, 52). Molemmat voittivat yhden kahdesta ensimmäisestä erästä, mutta sitten Zhao teki satasen, voitti seuraavan erän mustalla ja teki vielä kaksi kunnon sarjaa siirtyen 8-7-johtoon. 99 pisteen sarja toi Lawlerin tasoihin ja hän voitti seuraavankin freimin, mutta Zhao vei ottelun katkaisufreimiin. Viimeisessä erässä Zhao sai nopeasti tukevan johdon, mutta Lawlerkin pääsi pöydälle. Hän kuitenkin löi viimeisen punaisen ohi, ja Zhao pussitti sen varmistaen otteluvoiton.

Gerard GreeneJimmy White 10-9
Greene johti avausjakson jälkeen 5-4, ja ottelusta oli helppo povata pitkää. White tasoitti tilanteeksi 6-6 ja hieman myöhemmin 7-7 kunnes siirtyi pitkästä aikaa johtoon voittamalla 15:nnen erän aivan pöydän viimeisillä palloilla. Seuraava freimi oli erittäin tärkeä, ja sen White voitti uusintamustalla siirtyen 9-7-johtoon. Erävoitto jäi kuitenkin hänen viimeisekseen tällä kaudella – Greene voitti seuraavat kolme erää ja eteni jatkoon. Katkaisufreimissä White sai oikeastaan vain yhden paikan, ja kun vaikea punainen ei uponnut keskipussiin, Greene pääsi pöydälle. Hänellä panoksena oli uran jatko – tappio olisi pakottanut Qualifying Schooliin, voitolla toivo vielä elää.

Joel WalkerScott Donaldson 6-10
Ottelu oli melko hidas – itse asiassa toinen jakso ei ehtinyt loppua ennen illan otteluiden alkamista, joten peli keskeytettiin 6-9-tilanteessa ja sitä jatkettiin ensimmäisen iltaottelun päätyttyä. Walker johti avausjakson jälkeen 5-4, mutta toinen jakso käänsi ottelun kulun. Walker siirtyi vielä jakson alussa 6-4-johtoon, mutta Donaldson kavensi aivan pöydän viimeisillä palloilla, tuli tasoihin, voitti pari tiukkaa erää, teki 82 pisteen sarjan ja johtikin ottelua yhtäkkiä 9-6. Ottelu pelattiin loppuun illalla iltajakson nopeimpien pelien päätyttyä, ja Donaldson tarvitsi vain yhden erän voittaakseen ottelun. Hän voitti siis ottelun viimeiset kuusi erää. Tappio sinetöi Walkerin tippumisen pois Main Tourilta, vaikka tilanne oli melkeinpä toivoton jo ennen ottelua. Hänellä on yhä äärimmäisen pieni toivonkipinä European Tourin kautta, mutta se on niin pieni, että sen olisi hyvinkin voinut jättää kokonaan mainitsematta.

Kokonaan pelatut ottelut

Jimmy RobertsonTyler Rees 10-0
Kisojen ensimmäinen ottelu, jossa häviäjä jää nollille. Robertson teki ottelussa 118, 115, 81, 81, 72, 71, 55, 51 ja 51 pisteen sarjat eikä antanut vastustajalleen armoa. Nuori amatööri Rees sai suoranaisen löylytyksen.

Ryan DayDaniel Wells 10-2
Kahden walesilainen kohtaaminen oli heistä kokeneemman näytöstä. Day teki huimaavasti 136, 131, 119, 82, 80, 78, 68, 55 ja 51 pisteen sarjat ja Wellskin 127 pisteen sarjan. Day voitti viimeiset kuusi erää ja antoi todellisen myrskyvaroituksen – samanlaisella pelillä hän voi mennä pitkälle.

https://twitter.com/danielwells147/status/718156286332952577

Matthew StevensJosh Boileau 10-2
Stevens johti avausjakson jälkeen 9-0, mutta Boileau ryösti kymmenennen erän mustalla ja voitti vielä toisenkin freimin. Erävoitot tuskin kuitenkaan tuovat kovin suurta lohdutusta ensi kaudella ammattilaisena aloittavalle irlantilaiselle. Stevens puolestaan pelasi hyvin (114, 110, 96, 58, 54, 52 – Boileau 64) ja näyttää jälleen säästäneen parhaansa MM-turnaukseen.

Kyren WilsonJason Weston 10-3
Wilson oli ylivoimainen, ja edellä mainittujen pelaajien lisäksi hänkin teki sarjoja vahvasti (83, 72, 63, 62, 54, 51, 50). Westonin voitettua neljännen erän Wilson voitti kuusi erää peräkkäin, mutta Weston kavensi vielä kahdella peräkkäisellä freimivoitolla. Enempää hän ei kuitenkaan saanut, vaan Shanghai Mastersin voittaja marssi jatkoon.

David MorrisChris Melling 10-5
Morrisilla oli pakkovoiton paikka: jos hän häviäisi, edessä olisi Main Tourilta tippuminen (Qualifying School olisi toki vielä vaihtoehtona). Mellingin tilanne puolestaan oli toivoton – vain MM-välieriin eteneminen olisi pelastanut hänet. Morris johti ensimmäisen jakson jälkeen 6-3, mutta toinen jakso alkoi Mellingin kavennuksella. Hän sai myöhemmin vielä yhden erävoiton, mutta Morrisin 8-5-johtoon vienyt, väreillä ratkennut 13:s erä tuntui ratkaisevan ottelun. Seuraavat kaksi erää Morris vei selvemmin, ja samalla varmistui Mellingin putoaminen Main Tourilta. Morris puolestaan tarvitsee ainakin yhden voiton lisää säilyttääkseen paikkansa.

Alan McManusMichael Wasley 10-5
Kaksi vuotta sitten Cruciblessa Ding Junhuin voittanut Wasley putoaa Main Tourilta. Vielä 2-2-tilanteeseen asti ottelu oli tasainen, mutta sen jälkeen McManus voitti neljä erää putkeen. Wasley kuitenkin voitti 98 pisteen sarjalla jakson viimeisen erän ja aloitti toisen jakson kahdella 59 pisteen sarjalla, jotka kavensivat tilanteeksi 6-5. Loput neljä erää menivät kuitenkin varsin selvästi McManusille, jonka turnaus jatkuu sunnuntaina. Tappio varmisti Wasleyn tippumisen Main Tourilta, ja se saattoi merkitä jopa hänen uransa päättymistä.

Ken DohertyAndy Hicks 10-6
Vuoden 1997 maailmanmestarin turnaus jatkuu, amatööri Hicksin ei. Hicks johti 3-1, mutta Doherty voitti seuraavat neljä erää siirtyen johtoon, josta hän ei enää luopunut. Hicks tuli ryöstöllä yhden päähän 6-5-lukemiin, mutta seuraava erä ratkesi Dohertylle pinkillä. Irlantilainen siirtyi pian 9-5-johtoon, ja Hicksin kavennuksesta huolimatta ottelu oli pian ohi.

Joe SwailZhang Yong 7-10
Swail kärsi yllättävän tappion 20-vuotiaalle kiinalaisvastustajalle, joka otti debyyttikautensa ehdottomasti parhaan voiton. Zhang johti ottelua 4-1, mutta kolme suurta sarjaa toivat Swailin tasoihin. Avausjakson viimeinen freimi meni kuitenkin Zhangille 123 pisteen sarjalla. Hän aloitti toisen jakson kolmella erävoitolla siirtyen 8-4-johtoon, mutta ottelu ei ollut vielä ohi. Swail voitti kolme erää, joista keskimmäisen viimeisellä mustalla, ja eroa olikin enää yksi erä. Zhang kuitenkin jätti vastustajansa nollille kahdessa seuraavassa erässä ja viisinkertaisti ammattilaisuransa tienestit.

Thepchaiya Un-NoohAkani Songsermsawad 10-9
Songsermsawad teki ammattilaisdebyyttinsä komeasti viemällä Un-Noohin katkaisufreimiin. Hän johti ottelua 3-1, mutta Un-Nooh siirtyi 5-3-johtoon. Sen jälkeen eriä voitettinkin melkein vuorotellen. Songsermsawad siirtyi 8-6-johtoon, mutta Un-Nooh voitti kolme erää peräkkäin. Maanmies tuli vielä tasoihin, mutta katkaisufreimi päättyi Un-Noohin voittoon, ja hänen toiveensa uran ensimmäisestä Crucible-esiintymisestä ovat yhä elossa.

Tian PengfeiHossein Vafaei Ayouri 7-10
Tianin Crucible-debyytti jäi vielä tekemättä hänen hävittyään nuorelle iranilaiselle 7-10. Varsin hidas avausjakso päättyi Vafaei Ayourin 4-3-johtoasemassa, mutta toisen jakson alussa Tian tuli tasoihin 5-5-lukemiin. Ohi hän ei kuitenkaan päässyt. Vafaei Ayouri siirtyi ryöstöllä 6-5-johtoon ja satasella 7-6-johtoon. Seuraavassa erässä hän jätti vastustajansa nollille, mutta Tian tuli vielä yhden päähän. Viimeiset kaksi erää, niistä jälkimmäinen väreillä, menivät kuitenkin iranilaiselle, jolle turnaus on vasta kauden yhdeksäs 17:stä yhteensä järjestetystä.

Stuart CarringtonHammad Miah 10-9
Carrington otti erittäin tärkeän voiton todella jännittävässä ottelussa – pelaajien paineet saattoi tuntea kotikatsomoon asti. Amatööri Miahin paluu Main Tourille oli varmistunut jo hyvissä ajoin ja niin oli myös Carringtonin uran jatkuminen, mutta jos hän olisi hävinnyt, hän olisi jälleen joutunut aloittamaan nollista. Voitto ei vielä varmistanut top 64 -sijoitusta, mutta se antoi hyvät mahdollisuudet. Avausjakson jälkeen tilanne oli 4-4, mutta Carrington siirtyi toisen alussa 7-4-johtoon. Miah voitti kuitenkin seuraavat viisi erää siirtyen vain yhden päähän jatkopaikasta. Joukkoon mahtui uusintamustalla ratkennut 14:s ja ryöstöllä yhden pisteen erolla viimeisellä mustalla voitettu 16:s erä. Carrington ei kuitenkaan antanut periksi vaan paransi otteitaan. Hän kavensi satasella, tuli tasoihin voittamalla nihkeän erän ja hallitsi katkaisufreimiä alusta loppuun ottaen erittäin tärkeän voiton. China Openista loukkaantumisen takia (selkä- ja niskavaivoja on huhuttu) vetäytynyt Carrington vaikuttaa toipuneen vaivoistaan ainakin kohtuulliseen pelikuntoon.

Otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliBarry Pinches haastaa Robin Hullin avauskierroksella
Seuraava artikkeliHull erän tappiolla nihkeän avausjakson jälkeen