Neil Robertson voitti UK Championshipin finaalissa Liang Wenbon 10-5. Uran toinen UK:n mestaruus nosti australialaisen maailmanlistalla kolmanneksi. Champion of Championsin marraskuussa voittanut Robertson kasvatti siis peräkkäisten otteluvoittojensa sarjan yhteentoista. Tämänvuotinen loppuottelu oli ensimmäinen UK:n finaali, jossa ei ollut brittiläistä pelaajaa, ja Robertsonin finaalissa tekemä maksimi oli ensimmäinen UK:n finaaleissa tehty.
Robertson aloitti ottelun voittamalla nihkeät ensimmäiset erät, mutta Liang kavensi satasella tilanteeksi 2-1. Robertson kuitenkin vastasi tekemällä itse satasen, joten lyhyelle tauolle mentiin 3-1-numeroissa. Vartin jälkeen Liang kavensi voittamalla viidennen erän viimeisellä mustalla, mutta Robertson vastasi tekemällä seuraavaan freimiin näyttävän maksimin. 147 oli australialaisen uran kolmas sekä samalla ensimmäinen tällä kaudella tehty. Palkintorahaa sarjasta tulikin peräti 40 000 puntaa sekä vielä 4 000 puntaa lisää turnauksen suurimmasta sarjasta. Maksimi oli myös UK Championshipin historian ensimmäinen finaalissa tehty.
Maksimin jälkeinen eräkin meni Robertsonille, joka siirtyi 5-2-johtoon. Liang kuitenkin sai 86 pisteen sarjalla tärkeän kavennuksen, joten avausjakso päättyi 5-3-lukemiin.
Toinen jakso alkoi kiinalaisen 82 pisteen sarjalla, mutta seuraavat kaksi erää menivät Robertsonille, joka antoi kuitenkin vastustajalleenkin paikkoja. 7-4-tilanteessa Liang onnistui vielä tekemään hyvän sarjan, ja viimeiselle tauolle siirryttiin kiinalaisen kahden erän takaa-ajoasemassa. Tauon jälkeen lukemat näyttivät kaventuvan, kun Robertsonin pussitusyritykset epäonnistuivat toistuvasti ja hän joutui erässä takaa-ajajaksi. Liang sai alussa hyvän paikan, mutta upeita pussituksia sisältänyt sarja päättyi, kun Liang pussitti vaativan punaisen mutta valkoinen törmäsi samalla siniseen, joka valui vihreään kulmaan. Kiinalainen sai Robertsonin pussitusvirheen jälkeen vielä erinomaisen paikan voittaa erä, mutta helppo pussitusvirhe maksoi freimin. Robertson nimittäin teki erittäin hienon sarjan, vaikka hän ei sitä ennen ollut saanutkaan erässä mitään aikaan, ja voitti tärkeän erän.
8-5-lukemissa ottelu vaikutti jo melkein ratkenneelta. Liang hallitsi vielä kuudettatoista erää, mutta erän alku kuvasi hänen iltaansa: Liang teki 30 pisteen sarjan, joka päättyi, kun hän pussitti ensin erittäin vaikean pallon mutta heti sen jälkeen löi helpon pallon ohi. Myöhemmin samassa erässä ohi lyöty eräpallo maksoi kavennuksen, ja Robertson ryösti erän viimeisellä mustalla. Viimeinen erä sujuikin Robertsonin hallinnassa, ja ottelu päättyi 10-5-lukemiin.
Välierissä Robertson murskasi Mark Selbyn 6-0 tehtyään muutaman upean tyhjennyksen ja voitettuaan peräti neljä erää aivan viimeisillä palloilla. Erinomaisesti läpi koko turnauksen pelannut Robertson voitti Selbyn lisäksi muun muassa John Higginsin ja Stephen Maguiren. Liang puolestaan kukisti muun muassa Marco Fun ja Judd Trumpin ja välierissä turnauksen yllättäjän David Gracen 6-4 oltuaan 2-4-tappioasemassa. Viimeisessä erässä Gracella oli oiva paikka tasoittaa tilanteeksi 5-5, mutta hän löi viimeisen pinkin ohi ja Liang pussitti sen ja ottelupallo mustan. Voitollaan Gracesta Liang varmisti finaalipaikan lisäksi nousun rankingin 16 parhaan joukkoon, paikan Mastersissa sekä uransa parhaan rankingsijoituksen. Hän antoikin tunteiden näkyä komeissa tuuletuksissa ottelupallon upottua. Otteluvoitto merkitsi kaikesta päätellen kiinalaiselle paljon – finaalin jälkeisessä haastattelussa hän liikuttuikin, kun kysymys koski yleisössä ollutta perhettä.
UK Championshipin kaikki tulokset
Kuva: Monique Limbos