Robin Hull nähdään mukana Q Schoolissa – tarjolla kahdeksan paikkaa ammattilaiskiertueelle

Robin Hull Studio Suomen
Kuva: Monique Limbos

Suomen paras snookerpelaaja Robin Hull nähdään mukana toukokuun lopussa alkavassa Q Schoolissa, jossa tarjolla on paikkoja ammattilaiskiertueelle.

Q Schoolissa pelataan kaksi turnausta, joissa on jaossa yhteensä kahdeksan paikkaa ammattilaiskiertueelle. Leicesterissä pelattavissa turnauksissa nähdään mukana yhteensä 208 pelaajaa, joten taistelu himoitusta pelioikeuksista on kovaa.

Ensimmäinen turnaus on ohjelmassa 26.-31.5. Robin Hull saa turnauksen avauskierroksella vastaansa Richard Pipen. Toisella kierroksella vastus kovenee hurjasti, sillä Hullin voitto tietäisi Jamie O’Neillin kohtaamista. O’Neill on pelannut viimeiset neljä vuotta ammattilaisena, mutta pelioikeus umpeutui tähän kauteen.

Mainos:

Mikäli ensimmäisestä turnauksesta eivät vielä ovet aukea ammattilaiskiertueelle, niin toinen mahdollisuus koittaa 1.-6.6. Myös tuohon tapahtumaan on jo kaavio selvillä. Hull kohtaa avauskierroksella Rees Carterin. Voitto toisi toisella kierroksella vastaan Gerard Greenen, joka onkin sitten jo taas astetta kovempi tekijä. 49-vuotias Greene on ollut ammattilaisena yhtä vuotta lukuunottamatta vuodesta 1993 lähtien.

Hull on myös kokenut peluri ja tietää ammattilaiskiertueen metkut, joten suomalaista tuskin liikaa turnaukset jännittävät. Kaiken mennessä nappiin on Hullilla loistavat saumat päästä aina päätyyn asti.

Ammattilaiskiertueen kortit jaetaan turnauksissa niin, että kaikki välieriin selviävät pelaajat lunastavat pelioikeuden kausille 2023-2025.


Pelaajat:
Turnaukset:
Edellinen artikkeliJimmy White voitti senioreiden maailmanmestaruuden!
Seuraava artikkeliRobin Hull iski maksimibreikin snookerin SM-kisoissa!