Robin Hull voitti Lisbon Openin avauskierroksella äärimmäisen tiukassa, noin kaksi ja puoli tuntia kestäneessä ottelussa Mark Joycen katkaisufreimissä 4-3. Joyce johti ottelua jo 3-1, mutta Hull paransi huomattavasti ja voitti ottelun lopulta katkaisufreimissä. Noin 45 minuuttia kestänyt viimeinen erä oli todellinen trilleri, joka sisälsi muutaman jopa noin kymmenen minuutin turvapeliväännön.
Hull aloitti ottelun hyvin voittamalla ensimmäisen erän ilman suuria sarjoja, mutta Joyce tasoitti 71 pisteen sarjalla tilanteeksi 1-1. Kolmanteen freimiin Joyce teki pari pientä sarjaa ja Hull tarvitsi jo kaksi snookeria, jotka suomalainen myös teki viimeisellä ruskealla. Joyce kuitenkin pussitti lopulta ruskean ja voitti erän. Neljänteen englantilainen teki 64 pisteen sarjan ja siirtyi erän päähän jatkopaikasta.
Ottelu ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä Hull teki 67 pisteen sarjan ja kavensi tilanteeksi 3-2. Seuraavaan erään tuli 66 pisteen sarja, ja lukemat muuttuivat 3-3-tasatilanteeksi.
Katkaisufreimi alkoi pitkällä turvapelitaistolla, joka jatkui, vaikka molemmat saivat pari paikkaa ja pussittivat muutaman pallon. Suuria sarjoja ei kuitenkaan kumpikaan saanut erän alussa tehtyä, vaikka Joyce 20 pistettä saikin. Noin vartin taiston jälkeen ensimmäisen kunnon paikan sai Hull, jonka breakille tuli mittaa 40 pistettä, mutta pöydälle jäi sarjan jälkeen vielä 35 pistettä eli yksi punainen ja väripallot.
Aika lailla tasan kymmenen minuuttia kestänyt taistelu viimeisellä punaisella päättyi lopulta Joycen pussitettua sen, mutta väripalloa hän ei kuitenkaan tehnyt. Englantilainen vastustaja pussitti turvataiston jälkeen myös keltaisen ja hetken kuluttua myös vihreän, jonka pussitusta edelsi noin viiden minuutin vääntö. Myös ruskealla käytiin yli viiden minuutin taistelu, mutta lopulta Hull pussitti pallon ja myös sinisen, joka oli ottelupallo. Joyce tarvitsi sen jälkeen yhden snookerin, ja sitä hän myös jahtasi, mutta Hull pussitti lopulta pinkinkin ja varmisti voittonsa.
Hull kohtaa seuraavaksi Stephen Maguiren, joka voitti Sanderson Lamin niukasti 4-3. Ottelun on määrä alkaa klo 19.00, mutta Lissabonissa pelit ovat jäljessä aikataulua, joten vähän myöhäisempikin alkamisaika on täysin mahdollinen ellei jopa todennäköinen.
Kuva: Monique Limbos