Robin Hull sai vastaansa China Openin kolmannen kierroksen kohtaamisessa norjalaisen Kurt Maflinin. Judd Trumpin ja John Higginsin ottelun päätösfreimissä nähtiin uskomattomia tapahtumia, kun Higgins nousi 59 pisteen takaa viimeisessä erässä ottelun voittoon.
Suomen aikaa kello 9.30 käyntiin lähteneessä taistossa Roope ei missään vaiheessa esittänyt niitä otteita, joilla suomalainen on noussut koko maailman snookertietoisuuteen. Seiftipelaaminen oli huonoa eikä Turusta aikoinaan snookerkartalle ponkaissut Hull onnistunut oikein pussituksissakaan. Maflin oli ottelussa alusta lähtien niskan päällä eikä Hullilla jäänyt paljon sanottavaa norskitaiturin käsittelyssä.
Hull vs. Maflin
Pelin ensimmäinen freimi oli suvereeni esitys Maflinilta, joka teki mukavan 91 pisteen sarjan jättäen Hullin pisteittä. Seuraava erä meni myös Maflinin nimiin, mutta kolmannessa erässä Hull tsemppasi, rakensi 53 pisteen breikin ja herätti eloon toiveet ottelun kääntämisestä voitoksi. Freimi päättyikin lopulta 72-41 suomalaiselle ja näin ottelu oli tilanteessa 2-1 norjalaisen hyväksi.
Tästä eteenpäin Hull ei enää onnistunut oikein missään, vaan Maflin riisui turkulaisen täysin aseista. Neljäs freimi menikin selkeästi Maflinille 77-9, kun hän sai aikaiseksi jo kamppailun kolmannen yli 50 pisteen sarjansa. Viidenteen erään Maflin tuli entistä kovemmalla asenteella onnistuen kasaamaan upean yli sadan breikin (101) ja antaen Hullin pussittaa freimissä vain vaivaiset 6 pistettä. Tässä vaiheessa suomalaisen selkäranka katkesi täydellisesti ja unelmat jatkopaikasta China Openissa murenivat tuhkaksi. Matsin viimeiseksi jäänyt kuudes freimi meni erinomaisesti ottelussa pelanneelle Maflinille 76-0. Näin suomalaisen urakka turnauksessa tuli tiensä päähän, ja Maflin marssii vakuuttavan 5-1-voiton jälkeen kilpailun seuraavalle kierrokselle.
Aamujakson muut ottelut
Torstain ensimmäisellä jaksolla nähtiin myös muita mielenkiintoisia kohtaamisia. Robert Milkins esitti murskaavia otteita walesilaista Michael Whitea vastaan. Milkins vei ottelun lukemin 5-1 eikä antanut Whitelle mahdollisuutta tehdä yhtäkään yli 50 pisteen breikkiä. Englantilainen oli oivalla pelipäällä; tästä kertoo ottelussa kasatut 62, 64, 70 ja 90 pisteen sarjat. Milkins siis jatkaa turnauksen seuraavaan vaiheeseen, missä vastaan asettuu Mark Selby.
Mark Selby jatkoi kolmannella kierroksella hyvää pelivirettään pudottaen David Gilbertin jatkosta selkein 5-2-erälukemin. Ottelussa ei isoilla breikeillä juhlittu; Gilbert jäi kokonaan ilman 50 pisteen rajaa rikkoneesta sarjasta ja Selbykin sai rakennettua sellaisia vain yhden. Shaun Murphy taas ojensi Walesin Jamie Jonesia ensimmäisen jakson väännössä. Ottelusta kehkeytyikin aamun tuloksellisesti tasaisin ottelu, kun Murphy otti Jonesin päänahan kahden freimin erolla 5-3. Murphy teki turnauksen tähän mennessä korkeimman, uskomattoman 143 pisteen sarjan kolmanteen freimiin. Jones jäi kamppailussa kolme erää putkeen nollille, mutta onnistui kuitenkin kuromaan itsensä vielä erän päähän freiminumeroihin 3-4. Kahdeksas freimi lipui kuitenkin englantilaiselle, täten Murphy jatkaa matkaansa kilpailun puolivälieriin, missä hän kohtaa Kurt Maflinin.
Toisen jakson kamppailut
Pelipäivä jatkui muutaman tunnin tauon jälkeen kello 14.30, ja jaksolla saatiinkiin nauttia varsin laadukkaasta pelaamisesta. Ding Junhui oli iltapäivän sessiosta ensimmäisenä vastustajansa voittanut pelaaja. Vastassa ollut konkarisnookeristi Mark Williams on esittänyt varmoja otteita lähiaikojen turnauksissa, mutta tänään noutajan roolista vastasi kiinalainen. Kotiturnaustaan tahkoava Ding oli ottelussa walesilaista parempi numeroin 5-2 eikä tulos jättänyt seliteltävää, kun kiinalainen tykitti Williamsin kumoon viimeisissä kahdessa erässä lukemin 86-0 sekä 68-0. Ding on syttynyt kotiyleisön edessä huikeisiin suorituksiin ja jatkaa näin oikeutetusti jatkopeleihin.
Gary Wilson otti voiton Thaimaan Dechawat Poomjaengista selvin freiminumeroin 5-1. Poomjaeng oli ehtinyt yllättää turnauksen aikana dramaattisen kamppailun päätteeksi aussipeluri Neil Robertsonin ensimmäisellä kierroksella, mutta tänään ei ollut thaimaalaisen päivä. Wilson oli tasaisen varma läpi ottelun ja eteni jatkoon. Barry Hawkins kohtasi omassa ottelussaan Stephen Maguiren, jonka ensimmäisenä mainittu Hawkins vei 5-3. Hawkins sai ottelussa aikaiseksi 51, 76, 79 ja 87 pisteen sarjat tiputtaen Maguiren ja jatkaen itse puolivälieriin.
Myös Judd Trump ja John Higgins asettuivat vastakkain iltapäivällä. Ottelussa mentiin aina katkaisuerään saakka, josta muodostui yksi tämän kauden huikeimmista freimeistä. Trump näytti jo varmistaneen ottelun voiton, mutta Higgins käänsi erän kuitenkin lopulta itselleen uskomattomien vaiheiden jälkeen. Juddernaut johti päätösfreimiä jo 59-0, mutta Higgins nousi lopulta ohi ottelun voittajaksi viimeisen mustan turvin 65-59-numeroihin. Näin Higgins tiputti World Grand Prix’n muutama viikko sitten voittaneen Trumpin hienon ja tasokkaan taiston jälkeen jatkosta edeten turnauksen jatkopeleihin.
Puolivälieräparit:
Ding Junhui vs. John Higgins
Barry Hawkins vs. Gary Wilson
Kurt Maflin vs. Shaun Murphy
Robert Milkins vs. Mark Selby
China Openin otteluohjelma ja tulokset