Robin Hull voitti Welsh Openin avauskierroksella Kyren Wilsonin puhtaasti 4-0. Suomalaisen ylivoimasta kertoo, että hän voitti kokonaispisteet 259-99. Ottelun ratkaisi lopullisesti kolmas erä, joka päättyi tiukan taiston jälkeen ryöstöön. Voitto Wilsonista oli Hullin kolmas peräkkäinen otteluvoitto Main Tourilla.
Hull aloitti ottelun hyvin voittamalla ensimmäisen freimin ilman, että Wilson sai pistettäkään. 42 ja 34 pisteen sarjat riittivät tuomaan hänelle freimivoiton noin 20 minuutissa. Toisessa erässä Wilsonkin sai pistetilinsä avattua, mutta suomalaisen heti freimin alkuun tekemä 38 pisteen sarja ja erinomainen turvapeli riittivät viemään hänet 2-0-johtoon. Vaikka erän loppu oli tahmea, hallitsi suomalainen sitä alusta loppuun.
Kolmas erä ratkaisi ottelun lopullisesti. Hullin sarjan jäätyä lyhyeksi Wilson teki 54 pisteen sarjan ja pussitti jo eräpallonkin. Hän kuitenkin päästi Hullin pöydälle, kun tämä tarvitsi vain yhden snookerin. Suomalainen pussitti viimeiset punaiset mustilla ja yritti tehdä snookeria keltaisella. Alkoi pitkä turvapelitaisto, ja lopulta Hullin oli pussitettava keltainen. Vihreällä hän kuitenkin sai tehtyä riittävän hyvän snookerin, sillä Wilson löi ohi ja antoi Hullille tämän tarvitsemat virhepisteet. Hetken kuluttua suomalainen sai paikan, tyhjensi pöydän ja ryösti 40-minuuttisen erän yhden pisteen erolla.
Viimeiseen erään Hull teki 66 pisteen sarjan ja voitti ottelun suvereenisti 4-0. Hän pelaa vielä myöhemmin tänään toisen ottelun, jossa vastaan asettuu joko Stuart Bingham tai Rory Thor Chuan Leong. Ottelu on tällä hetkellä 3-2 Binghamille.
Welsh Openin otteluohjelma ja tulokset
Kuva: Monique Limbos