Ronnie O’Sullivan ja Ding Junhui jatkavat edelleen tasatahtia – ottelu huipentuu illalla

Ronnie O'Sullivan live stream
Kuva: Monique Limbos

Ronnie O’Sullivan ja Ding Junhui eivät saaneet lauantainakaan tehtyä eroa toisiinsa, vaan sunnuntain ratkaisevaan kolmanteen sessioon lähdetään lukemista 8-8.

O’Sullivan ja Ding Junhui lähtivät toiseen sessioon lukemista 4-4. Tauon jälkeen ensimmäinen freimi merkattiin The Rocketin nimiin, mutta tämän jälkeen kiinalainen löysi hyvän vireen peliinsä. Ding Junhui veikin kolme seuraavaa freimiä ja kirjasi tililleen kaksi yli 100 pisteen breikkiä. Näin ollen tilanne oli 7-5.

Tämän jälkeen oli puolestaan legendan vuoro intoutua pelaamaan ja tuloksena oli kolme yli 70 pisteen breikkiä, mikä tarkoitti sitä, että tilanne kääntyi jälleen päälaelleen. O’Sullivan ei kuitenkaan onnistunut lähtemään tauolle johtoasemassa, sillä Ding Junhui vei session päättäneen 16. freimin nimiinsä ja tasoitti lukemiksi 8-8.

Mainos:
1X2-Kisa 680x240

Tauolle lähdettiinkin jälleen tasatilanteessa, mikä tarkoittaa sitä, että lähtökohdat sunnuntaille ovat suorastaan jännittävät. Voittoon vaaditaan vielä kummaltakin viisi erävoittoa, joten matka on pitkä. Se on varmaa, että virheisiin ei ole varaa, sillä nyt kaikki erävoitot voivat olla kohtalokkaita.

Kaksikon välinen vääntö jatkuu sunnuntaina klo 21:00. Ottelu on nähtävissä ilmaiseksi. Ohjeet lähetyksen katsomiseen löydät TÄSTÄ LINKISTÄ!


Pelaajat: ,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliRonnie O’Sullivan ja Ding Junhui jännittävistä asetelmista lauantaille
Seuraava artikkeliRonnie O’Sullivan kaatoi Ding Junhuin – eteni kahdeksan parhaan joukkoon