World Snooker julkaisi tänään virallisesti Shanghai Mastersin pääsarjan ja karsintojen kaavion. Karsintakaavio on kuitenkin ollut nähtävillä jo melkein viikon ajan, mutta pääsarjan kaavio selvisi vasta nyt.
Ronnie O’Sullivan on ainoa top 16 -pelaaja, joka jättää turnauksen väliin. Yli 90 % ammattilaisista on mukana, mikä on poikkeuksellisen paljon etenkin turnauksen ajankohta ja sijainti Kiinassa huomioiden. O’Sullivan osallistui Shanghai Mastersiin viimeksi 2014, mutta sitä edeltävät osallistumiset ovat vuosilta 2011 ja 2009, joten turnauksen jättäminen väliin ei missään nimessä ollut suuri yllätys, vaan siitä on pikemminkin tullut tapa. Sen sijaan esimerkiksi Ding Junhui avaa kautensa vasta Shanghaissa ja Mark Williamsillekin kyseessä on kauden ensimmäinen suuri turnaus.
Suomen Robin Hull kohtaa pääsarjassa ensimmäisellä kierroksella Barry Hawkinsin, jos hän läpäisee ensin karsinnat. Hullin on voitettava kolme karsintaottelua päästäkseen Kiinaan. Pääsarjan toisella kierroksella vastaan voi asettua esimerkiksi John Higgins tai Liang Wenbo.
Shanghai Mastersin karsinnat pelataan 5.–9.8. ja pääsarja 14.–20.9.
Kuva: Monique Limbos
