Ronnie O’Sullivan ei antanut mitään mahdollisuuksia belgialaiselle Luca Brecelille, joka jäi totaalisesti jyrän alle Mastersin avauskierroksella.
The Rocket oli selvä suosikki Brecel-otteluun, mutta moni varmasti oletti belgialaisen antavan jonkinlaisen haasteen. Ensimmäisissä freimeissä Brecel olikin pelillisesti ihan mukana, mutta tuloksen tekeminen kaatui aina johonkin yksittäiseen virheeseen.
Näin ollen kamppailun alku oli Brecelin kannalta harvinaisen karu, sillä O’Sullivan karkasi 3-0-johtoon. Brecel onnistui neljänteen erään nakuttelemaan sadan pisteen breikin, mutta se jäi laihaksi lohduksi.
O’Sullivan takoi vastineena 134 pisteen ja 104 pisteen breikit karaten 5-1-johtoon. Legenda ei jättänyt enää ottelua roikkumaan tämänkään jälkeen, vaan sinetöi sen seitsemännessä erässä pakettiin.
The Rocket saa seuraavaksi vastaan voittajan otteluparista Mark Williams – David Gilbert.
Jack Lisowski pudotti John Higginsin
Maanantai-illan toisessa ottelussa nähtiin hieman tiukempi peli, mutta voittajasta ei ollut lopulta mitään epäselvyyttä. Terävästi taiston aloittanut Jack Lisowski ei menettänyt antamaansa johtoa, vaan piti pelin hallinnassa, vaikka Higgins yritti nousta vielä mukaan voittotaisteluun.
Higginsiltä nähtiin ottelussa komea 142 pisteen breikki, mutta se tuskin lämmittää, kun Lisowski paineli voittoon numeroin 6-3.
Lisowskin seuraavan kierroksen vastustaja on iranilainen Hossein Vafaei.
Pelaajat: Ronnie O’Sullivan
Turnaukset: Masters