
World Gran Prix -turnauksessa pelattiin tänään kaksi välieräottelua, joista ensimmäinen päättyi jo aiemmin iltapäivällä Judd Trumpin huikeaan 6-5-voittoon Martin Gouldista. Toisessa välieräottelussa kohtasivat Ronnie O’Sullivan ja Stuart Bingham.
Viime aikoina hieman välinpitämättömästi pelannut Ronnie O’Sullivan oli tänään todella rautaisessa vireessä, eikä viime aikojen tapaista leijumista ollut havaittavissa ollenkaan. The Rocket murskasi Stuart Binghamin peräti 6-0, mikä ei jättänyt mitään seliteltävää pelaajien tämän päivän paremmuudesta.
O’Sullivan ei tehnyt ottelussa yhtään 100-pisteen breikkiä, mutta 50+ lyöntisarjoja sen sijaan tuli neljä kappaletta. Ainoastaan yhdessä freimissä ratkaisu venyi viimeiselle mustalle saakka ja siinäkin erässä O’Sullivan katkaisi ottelun tekemällä loppuun 33 pisteen lyöntisarjan.
Voiton myötä O’Sullivan eteni finaaliin, jossa vastaan tulee hienon nousun toisessa välierässä esittänyt Judd Trump. Kymmeneen freimivoittoon pelattava finaali alkaa sunnuntaina klo 15.00.
Turnauksen otteluohjelma ja tulokset
Kuva: Monique Limbos