Ronnie O’Sullivan osoitti hyvät ja huonot puolensa torstai-iltana, kun legenda kohtasi Champion of Champions -turnauksen puolivälierässä John Higginsin.
O’Sullivan esitteli ottelussa mahtavia pussituksia sekä älyttömän nopeita breikkejä, sillä muun muassa kolmannessa freimissä syntyi 104 pisteen breikki vain reilussa viidessä minuutissa.
The Rocketilta nähtiin ottelussa niin tuttua kiukutteluakin, jonka sai kokea ottelun naistuomari. Epäkunnioitusta herättänyt teko nähtiin seitsemännessä freimissä, kun O’Sullivan oli matkalla jälleen yhteen 100 pisteen breikkiin, kunnes joku päässä vain napsahti. O’Sullivan kyllästyi odottelemaan väripalloa, joten mies lähti pussittamaan punaista samaan aikaan kuin tuomari vielä nosti pinkkiä pöydälle.
Tämähän oli ilman muuta virhe, joten breikki katkesi 85 pisteeseen. Teko oli kuitenkin sellainen, jota ei kukaan muu snookerpelaaja tuskin koskaan tekisi, sillä lajissa arvostus niin vastustajaa kuin tuomariakin kohtaan on tapissa.
O’Sullivanin teko herättikin voimakasta kritiikkiä sosiaalisessa mediassa ja moni tyrmäsi legendan käyttäytymisen.
I don’t care how much of a genius O’Sullivan is, that was just rude. Grow up Ron.
— AD-”z0la25”-CFC🏴 (@ADz0la25CFC) November 7, 2019
O’Sullivan doesn’t make the century because the referee was too slow at replacing the balls (to be fair even Usain Bolt wouldn’t have made it). He leads 4-3!
— Adam @SnookerInfo (@SnookerInfo147) November 7, 2019
Pelaajat: Ronnie O’Sullivan
Turnaukset: Champion of Champions