Ronnie O’Sullivan on Shanghai Mastersin mestari! Iski finaaliin turnauksen suurimman breikin

Stuart Bingham Ronnie O'Sullivan UK Championship
Kuva: Monique Limbos

Ronnie O’Sullivan otti omansa sunnuntaina pelatussa Shanghai Mastersin finaalissa, kun legenda kaatoi Luca Brecelin numeroin 11-9.

Kahden todellisen supertähden välisestä finaalista muodostui komea jännitysnäytelmä, jossa tilanteet elivät jatkuvasti. Brecel vastasi ensimmäisen session aikana isoista breikeistä, mutta tästä huolimatta O’Sullivan vei eriä enemmän nimiinsä, sillä tauolle mentiin The Rocketin 6-4-johdossa.

Iltapäivällä O’Sullivan puolestaan heräsi paukuttamaan breikkejä ja jälki olikin komeaa. Tuloksena oli turnauksen suurin breikki 143 pistettä, minkä perään tuli 120 pisteen breikki. Näin ollen johto olikin yhtäkkiä jo 10-7, joten mestaruus oli enää yhden erän päässä.

Mainos:

Brecel kuitenkin taisteli vimmatusti, sillä belgialainen nousi kahden perättäisen erävoiton myötä enää yhden freimin päähän. Lopulta O’Sullivan oli kuitenkin etevämpi, vaikka Brecel sai omat mahdollisuutensa tasoitukseenkin. Edes O’Sullivan kertaalleen missaama ottelupallo ei noussut ratkaisevaan rooliin, koska hetkeä myöhemmin legenda käytti toisen mahdollisuutensa.

Näin ollen kiinalaisyleisö näki idolinsa mestaruuden, kun O’Sullivan paineli mestaruuteen numeroin 11-9.

Ronnie O’Sullivan teki Shanghai Mastersin isoimman breikin finaaliin


Pelaajat:
Turnaukset:
Edellinen artikkeliLuca Brecel iski neljä yli 70 pisteen breikkiä – hävisi silti ensimmäisen session finaalissa
Seuraava artikkeliRonnie O’Sullivan kehui estoitta vastustajaansa – ”Hänellä on hämmästyttävä lahja pelata tätä peliä”