SBiL snooker rg-1: testissä uusi kisaformaatti

Snooker Pari-Sm Virho | FinnSnooker.com
Kuva: Tommi Hautanen

Kuuman kaudenavauksen, Oulun Snooker Eliittikisojen jälkeen katseet päästään heti suuntaamaann kotimaiseen lajimme pääsarjaan. Ensimmäinen ranking-osakilpailu käydään Helsingissä 15.-16.8. peliolosuhteita entisestään parantaneella Cabin Street Snookerin salilla. SBiL:n snookerjaosto on täysremontoinut pelisysteemin uutta kautta varten. EM-kisojen tyyliin pelaajat karsivat lohkoissa pääsystä sunnuntain cupiin. Kisassa viime vuoden ranking-sarjan kärki saa vastaansa Eliittikisavoittajat Timo Salovaaran ja Juha Erkinmikon sekä Tampereen konkarit Esa Kaikumaan ja Kai Yli-Kerttula. Kisaa varjostaa Robin Hullin rg-kiertueelle osallistumisoikeuden järjetön epääminen.

Tasainen ja laadukas kauden avaus tiedossa

Viime vuoden rankingin kärkipää palaa havittelemaan palkintopottia sekä himoittuja edustuspaikkoja amatöörien kisoihin. Tällä kertaa mukana on 20 pelaajaa, osa viime vuoden rankinglistalta, osa mestaruussarjastatusta nauttivia ja loput divisioonastatuksella mukaan päässeitä. Suomen mestari O-P Virhon täytyy myös jatkossa lunastaa paikkansa yleisen sarjan kiertueella. Sheffieldin akatemiassa leireillyt nuori mestari osoitti viime kauden lopulla kovuutta, jolla rg-kisoja voitetaan.

Rg-listan kärkipäästä mukaan ovat lähteneet sijoitettuina pelaajina Antti Mannila, Jyri Virtanen, Mika Hummelin, Antti Tolvanen, Jani Kananen, Tero Suvanto ja Juha Lehto. Ilahduttavasti mukaan ovat ilmoittautuneet Eliittikisojen tuore valtias Timo Salovaara sekä saman kisan kuusinkertainen voittaja Juha Erkinmikko. He joutuivat kuitenkin arvotuiksi samaan lohkoon, missä rankingin perusteella sijoitetut viime vuosien SM-pronssimitalistit Suvanto ja Tolvanen saavat tehdä enemmän kuin päivätyön päästäkseen lohkosta jatkoon. Kovia pelejä on yhtä lailla luvassa rg-kärjestä Virholle ja Kanaselle, kun heidän lohkoonsa osuivat 1990-luvulla valtakunnan kovinta huippua edustaneet Esa Kaikumaa ja Kai Yli-Kerttula. Viimeisimpänä muttei missään suhteessa vähäisimpänä lohkossa on mukana lisäksi EM-kisoissa miehekkäästi maatamme edustanut Janne Hummastenniemi.

Mainos:

Kisakalenterissa ruuhkaa

Kisaformaatti on karsintaottelut neljässä lohkossa, joissa jokainen pelaa kaksi erää kaikkia lohkovastustajia vastaan. Lohkon kaksi parasta menee jatkoon sunnuntain suoraan 8-cupiin. Systeemi takaa usean ottelun jokaiselle osallistujalle sekä vähentää sattuman merkitystä. Osallistujamäärä on rajattu 28:aan, mutta ensimmäiseen kisaan on lähtenyt mukaan 20 kisaajaa. Kisoja on lisätty ja mikä parasta, myös Oulu on otettu mukaan tasapuolisesti rg-kiertueen kalenteriin. Hyvä puoli on, että kisoja on nyt useita, ympäri valtakuntaa ja niissä pääsee pelaamaan. Kenelläkään tuskin on rahkeita käydä kaikkia kisoja, mutta se ei välttämättä ole lainkaan ongelma sarjajärjestelmälle.

Osallistujia ei kisoissa välttämättä tarvitse olla täyttä kaaviota, jotta formaatti toimisi. Formaatti vaikuttaa lupaavalta, ja toivotaan, että formaatti innostaa pelaajia ja pelaajien kisakunto pelien lisääntymisen kautta nousuun. Se olisi lajin kannalta tärkein asia. Myös Cabin Street Snooker on panostanut lisää olosuhteisiin. Neljä pöytää on korvattu EM-kisoissa käytetyillä Shender-teräsvallipöydillä, joilla pelattavuus on amatööritasolla huippuluokkaa. Kisoissa kokeillaan myös jonkinlaista online-pisteseurantajärjestelmää.

Vetoomus Robin Hullin osallistumisoikeuden puolesta

Kisakauden alla tuli ilmoitus, ettei Robin Hullilla ole enää oikeutta osallistua amatöörien kisoihin Suomessa ammattilaisstatuksen vuoksi. Tällainen Euroopan liiton EBSA:n voimassa oleva sääntö on perua Euroopan ja Englannin amatööriliitoista, jotka pyrkivät estämään, etteivät erityisesti Englannin ammattilaiset kävisi harjailemassa kaappeihinsa myös amatööreille suunnattujen kisojen palkintoja.

Maissa, missä ammattilaisia on vähän, tämä ei tosiaankaan ole ongelma. Päinvastoin, niissä toivotaan parhaiden pelaajien osallistuvan kisoihin, olivat ammattilaisa tai eivät. Ainoa motivaatio kieltää ammattilaisen pelaaminen on joidenkin heikompien pelaajien oman menestyksen tavoittelu tällaisella kiellolla. Sanomatta on selvää, että sellainen päätös on täysin epätarkoituksenmukainen. Meidän olisi tarkoitus tukea ja helpottaa, ei hankaloittaa, lajimme lippulaivan pelaamista. Lisäksi kisojen status kohoaa merkittävästi aina, kun Robin suvaitsee mukaan ilmoittautua. Etenkin nuorille pelaajille mallioppiminen on luontaisin tapa oppia, ja päätöksellä on tämä mahdollisuus eliminoitu juniorilupauksiltamme, mikä on täysin pöyristyttävää.

Muissa maissa, joissa ammattilaisia on vähän, nämä asiat on luonnollisesti ymmärretty: esimerkiksi Luca Brecel luonnollisesti pelaa Belgian sarjaa, kuten pelasi myös Kacper Filipiak Puolan amatöörikisoissa ammattilaisena ollessaan. Jopa EBSA on antanut ajoittain poikkeuslupia ammattilaisille osallistua EM-kisoihin. Tällä saatiin Tony Drago kohottamaan joukkuekisojen statusta tämän vuoden Maltan EM-joukkuekisoissa. Päätös on lisäksi täysin yksin lajipäällikön tekemä; kukaan muu Suomen snookeristeista — edes snookertiimissä — ole samaa mieltä.

Järjestä eikä demokratiasta ei siis ole tietoakaan, ja siksi osa pelaajista jopa boikotoi lajin kisoja, mihin ei todellakaan tarvitsisi tämän kokoisessa lajissa mennä. Syytä päätökseen voi vain arvailla, sillä mitään hyötyä lajille siitä ei ole. Toivottavasti lajipäällikkö tulee pian järkiinsä asian suhteen, jos oikeasti ajattelee lajin etua, ja Suomen snookeristeille palautetaan mahdollisuus kunniaan saada osallistua Robinin kanssa samaan kisaan ja päästä haastamaan tätä pelipöydällä.

Hienot kisat on joka tapauksessa odotettavissa, ja niitä pääsee jännittämään tulospalvelun ja striimien kautta totutusti kisasivuilta. Kisaa pääsee seuraamaan maksutta myös salilla Helsingin Hyttitiellä.

 


Edellinen artikkeliShanghain karsintakilpailun tulokset
Seuraava artikkeliUK Championship syyskauden kohokohta