Selby pihalle Australiassa, Gould jatkoi vahvasti

Martin Gould
Kuva: Monique Limbos

Australian Openin toisen kierroksen ottelut aloitettiin jo keskiviikkona, mutta viimeiset niistä pelattiin torstaina. Päivän ehdottomasti suurin yllätys oli Mark Selbyn tippuminen Jamie Jonesille ja vieläpä selvin lukemin. Sen sijaan etenkin Martin Gould esiintyi vahvasti.

Jones voitti Selbyn peräti 5-1-lukemin. Walesilainen voitti avauserän ja jatkoi räväkästi tekemällä 79 pisteen sarjan. Selby oli lähellä kavennusta tehtyään kolmanteen freimiin 56 pisteen sarjan, mutta Jonesin ryösti erän 68 pisteen sarjalla. Neljäs erä päättyi kuitenkin Selbylle, joka hallitsi sitä alusta asti ja kavensi siis taukotilanteeksi 3-1.

Viides erä oli kuin toisinto kolmannesta. Selby nimittäin teki ensin 60 pisteen sarjan, mutta Jones tyhjensi pöydän ja voitti erän viimeisellä mustalla. Sen sijaan seuraavassa erässä ensimmäinen tilaisuus tuli walesilaiselle, joka teki 51 pisteen sarjan ja oli lähellä varmistaa jatkopaikkansa. Selby kuitenkin pääsi pöydälle ja alkoi hitaasti mutta varmasti kuroa eroa kiinni omaan tyyliinsä. Lopulta Jones sai pussitettua muutaman pallon ja Selbyn tehtyä pari virhettä hänen ei auttanut muu kuin antaa periksi.

Mainos:

Jones kohtaa puolivälierissä Michael Whiten, joka voitti Ali Carterin 5-4. Tauolle mentiin 2-2-tilanteessa Whiten voitettua 88 pisteen sarjalla avauserän, Carterin voitettua kaksi seuraavaa (suurin sarja 81 kolmanteen) ja Whiten saalistettua myös neljäs erä. Pelaajien palattua takaisin White teki 82 pisteen sarjan, joka oli jo ottelun kolmas vähintään 80-pisteinen ja joka vei hänet 3-2-johtoon.

Carter tasoitti 59 pisteen sarjalla tilanteeksi 3-3 ja ryösti seuraavan erän 65 pisteen sarjalla. White oli tehnyt 55 pisteen breakin, mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Walesilainen ei kuitenkaan luovuttanut vaan vei ottelun yhdeksänteen erään, josta tulikin takkuinen. Whiten 47 pisteen sarja takasi hänelle kuitenkin etulyöntiaseman, ja vaikka Carterin turvapeli oli vahvaa, ei se riittänyt, vaan White pussitti kaikki kolme pikkuväriä, joista ruskea oli ottelupallo. Carter jahtasi vielä snookeria, mutta ei siinä onnistunut.

Martin Gould voitti Michael Holtin 5-3 varsin tasokkaassa pelissä. Gould teki 109, 93, 91 ja 62 pisteen sarjat, Holtin suurimmaksi jäi 74-pisteinen. Molemmat käyttivät paikkansa erittäin tehokkaasti, mutta Gould oli hieman tehokkaampi. Se oli ratkaiseva ero, ja maailmanlistalla sijalla 26 oleva englantilainen etenee jo puolivälieriin.

Hän kohtaa Matt Seltin, joka voitti Mark Joycen 5-4. Joyce aloitti ottelun 106 pisteen sarjalla, mutta Selt vei seuraavat kolme erää tehtyään muun muassa 72 pisteen sarjan. Tauon jälkeen Joyce tuli tasoihin ja 56 pisteen sarjan ansiosta oli lähellä siirtyä johtoon, mutta sarja jäi kahden punaisen verran liian lyhyeksi. Selt pääsi pöydälle, teki pari pientä sarjaa ja ryösti erän viimeisellä mustalla. Sen sijaan seuraavan erän Joyce vei tehtyään 62 pisteen sarjan, mutta katkaisufriemi päättyi Seltin voittoon 76 pisteen breakin ansiosta.

Joe Perry voitti Robert Milkinsin 5-3 ja varmisti samalla, että Milkins ei ainakaan vielä nouse takaisin 16 parhaan joukkoon. Siihen olisi vaadittu turnausvoitto, mutta nyt ranking jää sijalle 19. Milkins johti ottelua 1-0 136 pisteen sarjan ansiosta ja vielä myöhemmin 3-2, mutta Perry voitti loput erät ja eteni jatkoon. Hän teki 51 ja 52 pisteen sarjat, Milkins teki satasensa lisäksi myös 55 pisteen breakin. Vastaan asettuu John Higgins, joka voitti Fergal O’Brienin 5-1. Higgins johti ottelua 53, 55 ja 98 pisteen sarjojen ansiosta 4-0, mutta O’Brien kavensi vain hävitäkseen kuudennen erän viimeisellä sinisellä.

Puolivälierät pelataan perjantaina paras yhdeksästä -menetelmällä, mutta sen jälkeen ottelut pitenevät. Välierissä vaaditaan kuusi ja finaalissa yhdeksän erävoittoa. Viimeisten päivien jaksot alkavat klo 6 ja 12 Suomen aikaa.

Otteluohjelma ja kaikki tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliAustralian Openissa jaossa torstaina puolivälieräpaikkoja
Seuraava artikkeliEnnakko: Australian Open puolivälierävaiheessa