Riga Openissa on pelattu loputkin ensimmäisen kierroksen ottelut. Suomalaisittain eniten kiinnostusta oli toki Robin Hullin ottelussa, mutta muutakin on tapahtunut.
Mark Selby oli liekeissä pelatessaan Ian Burnsia vastaan. Ensimmäisen erän voitti Burns, joka teki siihen 67 pisteen sarjan, mutta sen jälkeen alkoi Selby-show. Hän teki seuraaviin eriin 102, 102 ja 131 pisteen sarjat. Viimeisessäkin satanen oli lähellä, mutta sarja jäi 92 pisteeseen, kun Selby epäonnistui pitkässä punaisessa vihreään kulmaan. Aki Kauppisen mukaan pöytä vietti. Selby eteni siis jatkoon 4-1-lukemin. Vaikka hän olisi tehnyt neljännen satasen, ei se olisi ollut ensimmäinen kerta. Neil Robertson voitti viime kaudella Ahmed Saifin 4-0 tehtyään jokaiseen freimiin satasen. Saif ei saanut ottelussa pisteen pistettä.
Kurt Maflin voitti Adam Duffyn 4-3, vaikka entinen ammattilaispelaaja Duffy johti ottelua jo 3-1. Ottelun erikoisuus oli, että se pelattiin loppuun eri pöydällä kuin aloitettiin. Kovan sateen aikana katto alkoi vuotaa, joten peli keskeytettiin ja sitä jatkettiin pienen tauon jälkeen toisella pöydällä. Peli siirrettiin toiselle pöydälle kesken freimin, joten tuomarilla oli vaikea tehtävä asettaa pallot mahdollisimman tarkasti samoille paikoille. Vaihdon aikaan tilanne oli 3-1 ja 50-6 Duffylle, mutta sen jälkeen Maflin aloitti comebackin. Käännekohta oli kuudes erä. Duffy teki siinä aluksi 51 pisteen sarjan, mutta se ei riittänyt. Maflin teki pari pienempää sarjaa ja voitti erän 59-51. Duffy teki aiemmin ottelussa 68 pisteen sarjan, Maflinin parhaalle mittaa tuli 65 pistettä.
Rod Lawlerin tappio Allan Taylorille oli pieni yllätys. Taylor voitti kokeneen Lawlerin 4-2. Hän pelasi hyvin – Taylor teki 87 pisteen sarjan eikä antanut Lawlerille juurikaan paikkoja. Tämän paras lyöntisarja oli 73. Taylor kohtaa toisella kierroksella Mark Kingin, joka voitti amatööri Thomas Dowlingin 4-0 tehtyään 61 ja 73 pisteen sarjat. Ottelu kesti melkein neljä tuntia, mikä ei suuri yllätys ollut, kun Lawler oli toinen pelaaja.
Toinen yllätys nähtiin, kun James Cahill voitti Martin Gouldin 4-3. Ottelu oli tasokas: Cahill teki ensimmäiseen erään 98 pisteen sarjan, mutta Gould tasoitti 86:n breakilla ja voitti myös kolmannen erän. Cahill kuitenkin tasoitti tilanteeksi 2-2 76:n sarjalla ja meni 134:n lyöntisarjan ansiosta 3-2-johtoon. Gould tasoitti 49:n sarjalla tilanteeksi 3-3, mutta Cahill voitti katkaisufreimin. Hän sai muutaman paikan, ja vaikka Gould teki erän suurimman breakin (37), voitti Cahill freimin ja ottelun.
Noppon Saengkhamin ja Craig Steadmanin ottelu oli tasokas. Ensin mainittu thaimaalainen voitti sen 4-2. Steadman voitti 86:n sarjalla ensimmäisen freimin, mutta seuraavat kaksi menivät thaimaalaiselle, vaikka Steadman teki kolmanteen 50:n breakin. 67:n sarjalla Steadman tasoitti tilanteeksi 2-2, mutta Saengkham voitti tiukan seuraavan ja teki viimeiseen 117:n sarjan.
Barry Hawkins voitti David Gracen 4-2. Hawkins pelasi hyvin – hän teki kolme yli 50 pisteen sarjaa (54, 57 ja 72). Gracekin teki niitä kaksi (56 ja 63). Ratkaisu tapahtui neljännessä erässä, johon Grace teki ensin 63:n sarjan, mutta hän päästi Hawkinsin vielä pöydälle. Tämä teki 57 pisteen tyhjennyksen ja voitti erän pisteellä. Grace voitti vielä seuraavan erän, mutta kuudennessa Hawkins voitti ottelun.
Ryan Day ja Marco Fu aloittivat hyvin. Molemmat voittivat amatöörivastustajan – Day Billy Brownin, Fu William Lemonsin – 4-0. Day teki kahteen ensimmäiseen erään 59, 63 ja 71 pisteen sarjat. Brown sai niissä yhteensä yhden pisteen. Viimeiset kaksi erää olivat takkuisempia, mutta Day voitti nekin. Vastus ei ollut kovin kummoinen – Brown sai ottelussa yhteensä 50 pistettä. Fu teki 54, 73 ja 117 pisteen sarjat. Ensimmäinen erä oli aikamoista vääntöä, mutta loput Fu voitti selvin lukemin. Lemonsin paras sarja oli 33.
Myös Gary Wilson ja Robbie Williams esiintyivät edukseen. Wilson voitti hallitsevan EM-voittajan Mitchell Mannin 4-3. Mann johti ottelua jo 3-0, mutta Wilson teki 50, 60 ja 125 pisteen sarjat ja voitti ottelun. Mannin paras oli 55 pisteen mittainen. Williams voitti Michael Georgioun 4-3. Freimejä voitettiin käytännössä vuorotellen. Williams teki 52, 53 ja 64 pisteen sarjat, Georgioun paras oli 77-pisteinen. Maininnan ansaitsee myös Michael White, joka voitti Sanderson Lamin 4-2 ja teki 60, 64 ja 67 pisteen sarjat. Peräti neljään viisikymppiseen (51, 62, 64, 83) pystyi myös Jimmy Robertson, joka voitti Alex Borgin 4-1.
Matthew Stevens hävisi Liam Highfieldille, joka tippui viime kauden päätteeksi ammattilaiskehistä, mutta pääsi Qualifying Schoolin kautta takaisin. Ailahteleva Stevens ei ollut lähelläkään parastaan – hänen suurin sarjansa oli 34, ja pisteitä walesilainen sai yhteensä vain 66. Highfieldin paras sarja oli 50 pisteen mittainen. Turvapeli oli hänen vahvuutensa – esimerkiksi kolmannessa freimissä hän sai Stevensin virheistä yhteensä 30 pistettä. Highfield ei myöskään antanut Stevensille juurikaan paikkoja.