Shaun Murphy on voittanut Tour Championshipin. 40-vuotias englantilainen voitti finaalissa sunnuntaina Kyren Wilsonin 10-7. Rankingturnausvoitto on Murphyn kauden toinen ja uran 11:s.
Murphy nousi turnauksessa useita kertoja monen erän takaa voittoon. Ensimmäisellä kierroksella Robert Milkins johti 5-1, mutta Murphy voitti lopulta 10-8. Välierässä Mark Selby sai paremman alun, mutta Murphy nousi 9-6-johtoon ja voitti ottelun lopulta katkaisufreimissä.
Murphy joutui myös finaalissa saman tien takaa-ajajaksi. Välierässään äärimmäisen hyvin pelannut Kyren Wilson voitti neljä ensimmäistä erää ja näytti jatkavan siitä, mihin perjantaina jäi. Murphy voitti kuitenkin ensimmäisen jakson loput erät, joista viimeisen vasta viimeisellä mustalla oltuaan vähän aikaisemmin pahassa snookerissa, ja jakso päättyi siis 4-4.
Toinen jakso alkoi tasaisesti. Wilson siirtyi 6-5-johtoon, mutta Murphy ryösti viimeistä taukoa edeltäneen erän mustalla ja tuli jälleen tasoihin. Vartin hengähdystauon jälkeen Murphy löysi vielä yhden lisävaihteen ja voitti ottelun lopulta 10-7.
Neljästä edellisestä turnauksesta Murphy on voittanut kaksi ja ollut kerran toinen. Vuoden 2005 maailmanmestari onkin oivassa vireessä kauden tärkeimmän turnauksen lähestyessä. Tour Championshipin mestaruudesta tekee entistä vakuuttavamman se, ettei Murphy vaikuttanut esittävän vielä kaikkein parastaan. Hän voitti koko turnauksessa paljon tasaisia eriä, finaalissakin kaksi freimiä viimeisellä mustalla. Se ei välttämättä ole perinteistä Murphyä.
Shaun Murphy totesi WST:n haastattelussa ensimmäisen jakson lopun, jossa hän nousi 0-4-tappiolta 4-4-tilanteeseen, olleen ratkaisevan tärkeä. ”6-6- tai 7-6-tilanteessa haastoin itseni löytämään vielä yhden vaihteen. Stephen Hendryn ja Steve Davisin kaltaiset suuret pelaajat, joiden otteluita katsoin lapsuudessani, pystyivät siihen tarvittaessa. Olen työstänyt sekä peliäni että itseäni ihmisenä paljon. — Se on kannattanut. Tiesin kuukausia sitten pelaavani hyvin, mutta meni aikaa ennen kuin pystyin todistamaan sen”, Murphy kertoi WST:lle ja myönsi itsekin, että tällaisessa vireessä häntä ei ole helppo kaataa Cruciblessa.
Myös Wilson voi olla tyytyväinen turnaukseensa, vaikka mestaruus jäikin puuttumaan. Hänen esityksensä välierässä Ding Junhuita vastaan oli kenties kauden paras kaikki pelaajat huomioiden. Wilson ei kuitenkaan kyennyt enää finaalissa samaan. Turnaus kuvaakin hänen kauttaan hyvin: otteet ovat olleet tasaisen varmoja, mutta kirkkaimmat kruunut ovat jääneet puuttumaan.
Finalistien lisäksi Mark Selby lukeutuu turnauksen parhaisiin. Finaalipaikka oli kosketusetäisyydellä, mutta välierä meni lopulta Murphyn nimiin. Tässä turnauksessa nähtiin tavanomaista hyökkäävämpää Selbyä, ja se vei hänet pitkälle. Viime aikojen vireen perusteella Selbykin lukeutuu MM-turnauksen suurimpiin suosikkeihin.
Kokonaisuutena Tour Championship jäi hieman latteaksi. Moni huippupelaajista ei ole tällä kaudella ollut parhaimmillaan, ja niinpä turnaukseen pääsi tavanomaisesta poikkeaviakin pelaajia. Kahdeksikosta itse asiassa vain Mark Allen oli mukana vastaavassa turnauksessa viime vuonna. Ensimmäisten päivien kohokohtiin lukeutui Ryan Dayn maksimi, mutta monet ottelut olivat yksipuolisia eikä yleisömääräkään huimannut päätä. Välieristä alkaen nähtiin jännittävämpiä otteluita, ja tunnelmakin parani. Esimerkiksi Murphyn ja Selbyn katkaisufreimiin venynyt välierä tarjosi jännitystä loppuun asti.
Kautta on jäljellä enää yksi turnaus. MM-karsinnat alkavat tänään maanantaina ja itse turnaus seuraavan viikon lauantaina.
Pelaajat: Kyren Wilson,Mark Selby,Shaun Murphy
Turnaukset: Tour Championship