Si Jiahui on ollut tähän asti MM-kisojen suurin yllättäjä. 20-vuotias kiinalainen oli yksi karsintojen parhaista pelaajista, mutta harva olisi karsintojen jälkeen uskonut nuoren lupauksen etenevän Cruciblessa puolivälieriin asti. Niin kuitenkin kävi: Crucible-debytantti voitti toisella kierroksella Robert Milkinsin selvin lukemin.
Si esiintyi ensimmäisellä kierroksella vakuuttavasti ja voitti Shaun Murphyn, yhden turnauksen suursuosikeista, katkaisufreimissä. Hän jatkoi Milkinsiä vastaan siitä, mihin avausottelussaan jäi, ja ensimmäinen jakso meni kiinalaiselle lukemin 6-2. Toisella jaksolla peli ei kulkenut yhtä hyvin kuin ensimmäisellä, mutta myöskään Milkins ei ollut vireessä, joten etumatka vain kasvoi: 11-5. Viimeinen jakso oli vain muodollisuus, ja loppulukemiksi kirjattiin 13-7.
Milkinsin peli ei avauskierroksella kulkenut hyvin, mutta Joe Perry oli suorastaan surkea, ja niinpä Milkins eteni keskinkertaisillakin otteilla jatkoon. 47-vuotias konkari ei löytänyt parastaan myöskään toiselle kierrokselle, mikä tarkoitti kisojen päättymistä selvään tappioon. Hän on kuitenkin pelannut elämänsä kauden, ja Cruciblessakin tuli yksi otteluvoitto, joten englantilainen voinee olla tyytyväinen kauteensa.
Si pelasi alussa erinomaista snookeria, mutta ottelun edetessä pidemmälle peli ei enää kulkenut samaan malliin. Toisaalta ylivoimaisessa johdossa vaisusti pelaavaa vastustajaa vastaan kiinalaisen ei tarvinnutkaan olla parhaimmillaan. Seuraavaksi Si haastaa Anthony McGillin, joka on vuodesta toiseen ollut iskussa nimenomaan MM-kisoissa. Si Jiahuilla on mahdollisuudet jatkopaikkaan, jos hän pelaa yhtä hyvin kuin turnauksessa parhaimmillaan, mutta Milkins-ottelun lopun taso ei riitä. Vieläkö nuorukaisella on energiaa jäljellä?
Si totesi jo Murphy-voittonsa jälkeen kyenneensä pelaamaan rauhallisesti ja nauttimaan yleisön kannustuksesta, ja toisen otteluvoiton jälkeen kellossa oli sama ääni. Hän totesi WST:n haastattelussa, ettei oma turvapeli riitä McGilliä vastaan, vaan hyökkäys on ainoa tapa kaataa kova vastustaja. Puolivälierästä voi siis odottaa viihdyttävää! Milkins puolestaan kehaisi nuorta kiinalaista, mutta totesi kuitenkin, ettei Sin taso hänen mielestään vielä riitä maailmanmestaruuteen.
Si ei ole ainoa ensikertalainen puolivälierissä. Myös Jak Jones pelasi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Cruciblessa ja on edelleen mukana turnauksessa. Molemmat urakoivat karsinnoissa kolme ottelua päästäkseen kisoihin. Viimeksi MM-puolivälierissä nähtiin kaksi MM-turnauksen ensikertalaista vuonna 1988!
McGill selätti Lisowskin
Jack Lisowskin kisat päättyivät jälleen pettymykseen, eikä hänestä ollut vastusta Cruciblen erikoismies Anthony McGillille. McGill oli ottelun ensimmäisellä jaksolla ylivoimainen ja voitti jakson peräti 7-1. Toisen jakson alussa skotti kasvatti johtonsa jo lukemiin 10-1.
Lisowski ei kuitenkaan antanut periksi, vaan 31-vuotias kavensi lukemia neljällä peräkkäisellä erävoitolla. Toisen jakson viimeinen erä meni kuitenkin McGillin nimiin, joten lukemat olivat Lisowskin näkökulmasta lähes toivottomasti 11-5.
McGill ei ylivoimaisessa johtoasemassa saanut enää itsestään parasta irti, mutta Lisowskin kirittyä kolmannen jakson alussa tilanteeseen 11-8 skotti hallitsi hermonsa, voitti tarvittavat kaksi erää ja eteni jatkoon lukemin 13-8. Hänen näkökulmastaan ottelu oli kaksijakoinen: alku sujui erinomaisesti, mutta ylivoimaiseen johtoon päästyään 32-vuotias näytti ensi kertaa tänä vuonna haavoittuvaisuutensa, ja niinpä Lisowski pääsi vain muutaman erän päähän. Kovissa paikoissa erinomaisesti viihtyvä McGill todisti kuitenkin kylmähermoisuutensa sinetöimällä ottelun tyylikkäästi.
McGill on ennakkosuosikki Sitä vastaan, mutta hänellä ei ole varaa pelata lepsusti. Jos niin käy, Si voi pussittaa McGillin suohon. Todennäköisin lopputulos puolivälierään on kuitenkin McGillin voitto vahvan turvapelinsä ansiosta, ja jos Si ei upota palloja yhtä jäätävällä varmuudella kuin turnauksessa tähän asti, lukemat voivat repsahtaa. Kahden eri tyylillä pelaavan pelaajan puolivälierästä voi joka tapauksessa odottaa kiinnostavaa.
Selby tylsytti Wilsonin
Mark Selby sai revanssin Gary Wilsonista. Parivaljakko kohtasi turnauksen toisella kierroksella vuonna 2019, ja silloin Wilson vei voiton lukemin 13-10. Tällä kertaa loppunumeroiksi kirjattiin 13-7 Selbyn hyväksi.
Ensimmäinen jakso alkoi tasaisesti, mutta lopussa Selby repi itsensä 5-3-johtoon. Wilson nousi toisella jaksolla tasoihin, mutta jakson loppu oli Selbyn näytöstä. Moninkertainen mestari päätti jakson neljään erävoittoon ja pääsi 10-6-johtoon. Wilson ei kyennyt viimeisellä jaksolla haastamaan vastustajaansa tosissaan, joten ottelu päättyi 13-7.
Ottelusta ei kehkeytynyt klassikkoa, vaan se oli ajoittain päinvastoin varsin puuduttava. Selby ei vieläkään ollut parhaimmillaan, mutta nelinkertaisen mestarin taitoja kuvaa hyvin se, että keskinkertaiset otteetkin ovat riittäneet viemään hänet puolivälieriin. Hänellä on vielä paljon varaa parantaa, ja jos niin käy, häntä on vaikea voittaa. Kahden ensimmäisen ottelun esityksillä tie tuskin kuitenkaan vie ainakaan finaaliin asti.
Selby totesi WST:n haastattelussa aivan oikein, että tärkeintä on voittaminen. Hän totesi olleensa valmis pelaamaan takkuisiakin eriä ja kehaisi seuraavaa vastustajaansa John Higginsiä. Wilson puolestaan kommentoi otteitaan hyvin itsekriittisesti. Hän tunnusti suoraan olleensa kaukana parhaastaan ja totesi kehityksensä pelaajana olleen hidasta. Hänenkään ei kuitenkaan pitäisi olla pettynyt kauteensa, sisälsihän se uran ensimmäisen turnausvoiton ja nousun rankingin 16 parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa uralla.
Selby kohtaa siis seuraavaksi John Higginsin, joka pelasi toisella kierroksella paremmin kuin pitkään aikaan. Jos Higgins jatkaa samaa rataa, ottelussa Selbyä vastaan on vain yksi suosikki. Toisaalta skotti on ollut vaisu koko kauden, ja tämän kauden tyypillinen vire ei todennäköisesti riitä Selbyä vastaan. Kahden suuren mestarin ottelu kerää varmasti suuren yleisön.
Pelaajat: Anthony McGill,Gary Wilson,Jack Lisowski,Mark Selby,Robert Milkins,Si Jiahui
Turnaukset: MM-kisat