Snookerin säännöt ovat olleet jo pitkään tiukat pukukoodin osalta, sillä pelaajien on pitänyt pukeutua liiviin, rusettiin ja puvunhousuihin.
Nyt lajin kattojärjestö World Snooker Tour on hieman helpottanut pukukoodia tulevaan Champion of Champions -turnaukseen, sillä pelaajat saavat pukeutua omiin paitoihinsa, kuten esimerkiksi biljardissa on ollut tapana.
Kuitenkin samalla tehtiin hyvin selväksi se, että pukukoodin muuttaminen ei tule ainakaan toistaiseksi ajankohtaiseksi lajin suurimmissa turnauksissa, kuten joulukuussa pelattavassa UK Championshipissä. Eli siellä on edelleen voimassa tiukka pukukoodi.
Lajin supertähtien joukkoon kuuluva Judd Trump otti muutoksen ilolla vastaan.
– Oli jo aikakin. On hienoa nähdä, että kokeillaan uusia ideoita ja tuodaan snooker 2000-luvulle, Trump kommentoi The Sunin mukaan.
Turnaukset: Champion of Champions