Stephen Maguire teki ällöttävän tempun kesken MM-kisaottelun – laittoi kärpäsen suuhunsa

Stephen Maguire

Stephen Maguire teki melko yököttävän tempun kesken MM-kisojen puolivälierän David Gilbertiä vastaan.

Upeasti MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon edenneen Maguiren matka päättyi puolivälieriin, kun Gilbert oli vahvempi numeroin 13-7. Puolivälieräpaikka oli varmasti kuitenkin mieluisa onnistuminen Maguirelle, jolla on ollut ongelmia pelinsä kanssa jo hieman pidempään.

Maguire nousi otsikoihin puolivälierän jälkeen myös muiden kuin pelillisten asioiden johdosta, sillä mies painoi välipalaksi kärpäsen kesken ottelun. Pöydälle lentänyt kärpänen ei varmasti osannut alkuunkaan odottaa, mihin matka kävisi, kun pöydälle laskeutui.

Mainos:

Ensiksi Maguire liiskasi ötökän ja painoi sen heti perään suuhunsa. Tämä näkyi myös suoraan tv-lähetykseen, joten faneilta tilanne ei mennyt ohi.

Stephen Maguire söi kärpäsen MM-puolivälierässä


Pelaajat:
Turnaukset:
Edellinen artikkeliRonnie O’Sullivan tulistui katsomossa seilanneelle yleisölle – lopetti pelaamisen ja istui tuolilleen
Seuraava artikkeliSnookerin MM-välierät etenevät huiman tasaisissa merkeissä