Maltan kisojen lohkopeleissä haettiin pelituntumaa ja -kokemusta kansainvälisistä peleistä. Ne kuitenkin määräsivät jatkopelien vastustajat, joten hyvällä pelillä pystyi petaamaan itselleen hyvät asetelmat jatkopeleihin. Suomalaisista Tiihonen ja Virho olivat kolmansia lohkoissaan. Niilo Laitinen jäi ulos lohkopeleistä yhden erävoiton saldollaan. Tiihoselle tuli heti ensimmäisessä jatkopelissä kova vastustaja Saksan Lukas Kleckersin muodossa. Virho hoiti ensimmäisen pelinsä, mutta toisella kierroksella nousi tie pystyyn walesilaisen Tom Reesin käsittelyssä. Itäblokin maista nousi tänäkin vuonna pari yllättäjää 16 parhaan joukkoon.
Suosikkeja vastakkain jo 32 joukossa
Arpa heitti 32 joukossa vastakkain Puolan Kacper Filipiakin ja Rhys Clarkin. Filipiak ei tehnyt 50 sarjaa lohkopeleissä, ja pelasi maanmiehensä Adam Stefanowin kepillä. Clarkia vastaan ratkaisuerässä ensimmäinen hyvä tilaisuus tuli Filipiakille. 27 pisteen breikki ei riittänyt. Clark osoitti riittäviä hermoja mestariksi pussittelemalla varman näköisesti voittoon riittävän reilun 60 pisteen sarjan. Jatkossa on briteistä edelleen kolme erittäin kovaa englantilaista voittajaehdokasta, kolme skottia, kaksi walesiläistä sekä Man-Saaren Darryl Hill. Muuta Eurooppaa edustavat Saksan Lukas Kleckers, kolme puolalaista, Maltan Brian Cini, Latvian Rodion Judin sekä oikeastaan Aasiaa edustava Israelin Sachar Ruberg.
Yllättäjiä kotikentältä ja idästä
Brittien menestys ei yllätä ketään. Kuitenkin vaakakuppi tasoittuu vuosi vuodelta, ja idästä nousee uusia kasvoja haastamaan ennakkosuosikkeja. Puolalaisten kova taistelu tuotti muutaman paikan 16 parhaan joukkoon, vaikka ykköstykki Filipiak on ulkona. 125 pisteen breikin sarjatulella paukuttanut Stefanow haastaa seuraavana Clarkin. Suurimman sarjan palkinnossa on kiinni Maltan Brian Cini, joka kasasi ennätysbreikkinsä kisoissa, 133 pistettä.
Luultavimmin Main Tour -paikkaan tarrautuu kiinni joku briteistä, joita sinnittelee mukana vielä laaja eturintama. Ehkä brittien perinteet ja pelikulttuuri, kovuus tiukoissa peleissä, kuitenkin vielä kantaa brittejä. Taidoissa ei juuri eroja näy Manner-Euroopan pelaajiin. Puolan ja Saksan pelaajat ovat kuitenkin myös henkisellä tasolla kovia, eivätkä kaikki britit ole henkisesti samasta kivestä veistettyjä. Yllätyksistä pitävät hurraavat eniten Latvian huimasti miehistyneen ja huimasti kehittyneen Rodion Julinin puolesta. Suurin paukku oli kuitenkin Tiihosen taakse lohkossa jääneen Romanian Vladu Mihain nouseminen perusmatsipelillä 16 parhaan joukkoon. Mieleen tulee Filipiakin tuhkimotarina muutaman vuoden takaisessa EM-voitossa, kun hän rauhallisella matsipelillä sai vastustajansa hermoilemaan itsensä pihalle, vaikka Filipiak ei tehnyt edes yhtään yli 70 pisteen lyöntisarjaa kisoissa. Tätä kirjoitettaessa yllättäjä Mihai ehti jo hävitä pelinsä puolivälieriin.
Briteistä kantautuu ajoittain valitteluja nuorison vähentyneestä snookerinnostuksesta. Itä-Euroopassa on sen sijaan astuttu taas valtava askel eteenpäin. Hyvä esimerkki tästä oli bulgarialainen, jonka tilastoennätyssarja oli 28, mutta teki heti ensimmäiseen otteluunsa 63 ja 54 pisteen breikit. Pelin jatkuva kansainvälistyminen ja kehitys näkyy ensimmäisenä juuri junioreiden arvokisoissa. Siksi seuraamme kisat loppuun suurella mielenkiinnolla.
Suomi-pojille vain kokemusta — jälleen kerran
Kotimaamme nuoret urhot taistelivat, minkä kykenivät. Kisa sujui varsin kohtuullisesti. Etenkin otteluiden alussa otteet olivat hyviä, mutta puristus lopusta puuttui. Tärkein anti tapahtumasta on kokemus ja siitä ammennettu harjoitusmotivaatio. Taso maailmalla harppoo kuitenkin kovaa vauhtia eteenpäin, erityisesti Itä-Euroopassa, eikä helppoja pelejä EM-kisoissa enää ole. Ainoa tapa ottaa kiinni maailman kärki on omistautua pelille ja harjoitelulle entistä kovempaa, kuten Chris Henry haastattelussamme totesi. Ei ole mitään syytä, etteikö tätä kärkeä voisi saavuttaa, jos juniorimme niin päättävät ja haluavat.
Kisasivu kaavioineen ja otteluseurontoineen
Kuva: EBSA