Suvanto punnersi Mestaruussarjan RG2:n voittoon

suvanto | FinnSnooker.com

Turkulaiset valloittivat finaalipaikat, kun Tero Suvanto nujersi selkeästi hallitsevan Suomenmestari Olli-Pekka Virhon finaalissa Mestaruussarjan osakilpailussa sunnuntaina Turun Aura-Biljardissa. RG1:n tavoin Suvanto pelasi vahvan lohkovaiheen. Viimeksi hän kuitenkin hävisi jo 8-cupin ensimmäisellä kierroksella, ja sama kohtalo oli lähellä nytkin, kun Oulun Timo Salovaara johti häntä jo 3-1. Suvanto kampesi kuitenkin sillasta, ja hoiteli semifinaalissa selkeän 4-2 voiton Jyri Virtasesta. Finaali oli yhtä Suvannon pussittelunäytöstä. Virtanen nousi provisionaalisen rankingin johtoon niukasti ennen Suvantoa ja Virhoa.

Lohkovaiheessa edellisen kisan voittaja, Mika Hummelin täräytti ensimmäiseen erään 62 breikin. Sen jälkeen ote ei pitänyt yhtä hyvin, ja kohtalo oli karsiutua jatkosta kovassa lohkossa. Samasta lohkosta karsiutui täpärästi myös viimeksi menestynyt Helsingin Jani Savolainen. Tuoreesta sukupolvesta Patrik Tiihonen ja Iiro Sirkiä tippuivat äärimmäisen täpärästi jatkosta. Sama oli käydä Virholle, joka päätyi lohkonsa kärjessä tasapisteisiin Pekka Tuomaalan ja Esa Kaikumaan kanssa. Tuomaala tippui vasta lisäerien kautta, mutta oli kisan kovin venyjä lohkossa, missä mukana oli viime vuoden rg-neloselle Jani Kanaselle tuli jo toinen yllätysputoaminen kauden alkuun. Tampereen Tero Nappari ja Jyväskylän Pessi Lyyra onnistuivat venymään etukäteen kovissa lohkoissa jatkopaikkoihin saakka.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Nappari johti Virhoa 3-0 mutta nousi vielä 4-3 voittoon. Lyyraa vastaan Virho oli lähellä 3-1 tappioasemaa, mutta kampesi siinäkin ottelussa väkisin tasoihin ja voittoon. Hienoa SM-finaalista tuttua venymistä saatiin jälleen nähdä Virholta, vaikkei finaalissa kolmatta kertaa siihen pystynytkään.  Kaikumaa johti cupin ensimmäisellä kierroksella Jyri Virtasta 2-0, mutta Virtanen vei neljä seuraavaa erää. Kaikumaan lyönti ja peli näyttävät edelleen erittäin hyviltä, ja tappio ottelussa oli Virtasen tasonnoston ansiota.

Mainos:
1X2-Kisa 680x240

Breikkitilaston kärkeen kipusi Sirkiä komealla 94 pisteen noteerauksella. Pinkiltä hoito keltaiselle jäi vajaaksi, ja ensimmäinen sadan sarja rg-kisoissa jäi vielä tällä kertaa odottamaan itseään. Sirkiän ja Hummelinin lisäksi 50 pisteen lyöntisarjoja rakentelivat Virtanen, Lyyra, Salovaara, Tiihonen, Kaikumaa sekä Kai Yli-Kerttula, jonka ote näytti löytyvän loppua kohti. Voittaja Suvannon parhaaksi breikiksi jäi 38. Se on kuitenkin osoitus siitä, että korkeat breikit eivät kerro koko totuutta pelin tasosta – Suvanto pussitti tasaisen tarkasti irtopallot paikan tullessa, vaikka yksikään sarja ei lähellekään tilastokärkeä yltänyt. Jokainen voi todistaa tämän katselemalla finaalin ilotulitusta Aura-Biljardin UStream-kanavalta tästä linkistä, mistä löytyy tallenteita muistakin kisan otteluista.

Pelaajien kesken käydyissä keskusteluissa formaattimuutosten nähtiin menneen hyvään suuntaan. Pelien suuri määrä montaa vastustajaa vastaan keräsi kiitosta. Esille tuli erityisesti ottelumuotoisten lohkopelien mahdollisuus Euroopan amatööriliiton tapaan. Sellaisessa formaatissa saattaa erämäärä vähentyä hieman. Ottelumuoto kuitenkin toteuttaisi enemmän snookerin mies miestä vastaan henkeä ja mahdolliselta eräpuljaamisilta vältyttäisiin. Formaatti toimi toki näinkin varsin erinomaisesti, kuten myös turkulaisen CST-seuran kisajärjestelyt. On lisäksi mainittava, että tiedotus ja tulosseuranta striimeineen toimivat tällä hetkellä varsin erinomaisesti varsinkin Mestaruussarjan kisoissa.

Viralliset tulokset kisasivuilla

Kuva: SBiL


Edellinen artikkeli15-vuotiaan Patrik Tiihosen mietteitä ensimmäisestä Mestaruussarjakaudestaan
Seuraava artikkeliHiggins ja Stevens tippuivat jo lohkovaiheessa