Snookerkautta 2014-2015 on jäljellä enää neljän rankingturnauksen verran: Indian Open, Players Championship Grand Finals, China Open ja MM-kisat ovat ohjelmassa, mutta sen jälkeen kausi on paketissa. Lisäksi toki pelataan seniorien MM-kisat, Shoot-Out ja World Grand Prix, mutta niiden palkintorahoja ei rankinglistoille huomioida. Koska Indian Openin ja China Openin karsinnat on jo pelattu, monella pelaajalla on jäljellä enää yksi turnaus. Myös taistelu ammattilaispaikoista ensi kaudeksi on selkiytynyt huomattavasti, vaikka taistelu ei ole missään nimessä ratkennut.
30 pelaajaa sai tälle kaudelle kahden vuoden ammattilaiskortin, joten heidän paikkansa ensi kaudelle ovat jo varmoja. Myöskään kaudenvaihteen listalla 50 parhaan joukossa olevien ei missään nimessä tarvitse huolehtia säilymisestä. Juuri kaudenvaihteen lista on säilymistaistelussa oleellinen, sillä se on kuvaavin. Kyseiseltä listalta on poistettu kaikki ne palkintorahat, jotka poistuvat loppukauden aikana. Toisin sanottuna lista on muuten sama kuin kauden päätteeksi paitsi että siihen vielä lisätään jäljellä olevissa turnauksissa ansaitut summat.
Ensinnäkin kauden alussa ammattilaisina olleista pelaajista Patrick Einsle, Pankaj Advani, Jin Long, Shi Hanqing sekä Vinnie Calabrese ovat vetäytyneet Main Tourilta. Lisäksi Lee Spick on kuollut, joten heidän nimensä voi vetää yli. Jäljelle jää 125 pelaajaa, joista enintään (riippuen mahdollisista amatööreille menevistä paikoista ja heistä, joilla on jo ammattilaisoikeus ensi kaudelle) 106 saa ammattilaispaikan ilman Qualifying Schoolia, EM-kisoja tai muita vastaavia turnauksia. Käymme seuraavaksi yksitellen läpi pelaajien tilanteet. Väliin jätetään pelaajat, joilla on jo kahden vuoden ammattilaisoikeus, sekä pelaajat, jotka ovat kaudenvaihteen listalla 50 parhaan joukossa.
On huomioitava myös, että pelaajat, jotka ovat kauden päätteeksi rankingin 64 parhaan joukossa, saavat vain yhden vuoden ammattilaisoikeuden, mutta toisaalta saavat jatkaa nykyisestä tilanteestaan eli viime kausien tienestit huomioidaan ensi kausillakin. Muut pelaajat puolestaan saavat kahden vuoden ammattilaispaikan, mutta joutuvat aloittamaan nollista eli ikään kuin aloittavat uudestaan Main Tourilla. Top 64 -sija on siis ensisijainen toive jo senkin takia, että sen myötä kaaviot helpottuisivat oleellisesti.
Khalid Belaied Abumdas: Toivoton tilanne. Libyalainen pelasi viime kaudella neljä ottelua, jotka hän hävisi kaikki yhteisfreimein 29-5 tehtyään suurimmaksi sarjakseen 33 pisteen breakin. Tällä kaudella hän ei ole pelannut peliäkään kenties kustannuksista johtuen tai ehkä hän on vaan luovuttanut. Main Tour -paikan Afrikan mestaruusturnauksen kakkossijansa myötä saaneen 28-vuotiaan täytyy ammattilaispaikkansa säilyttääkseen edetä MM-välieriin (mahdollisesti sekään ei riitä vaan vaaditaan finaalipaikkaa), jos hän ylipäänsä osallistuu turnaukseen.
Hossein Vafaei Ayouri: Varma paikka. Iranilainen ei ole voinut pelata Main Tourilla viisumiongelmien takia, koska käytännössä kaikkien turnausten karsinnat pelataan Britanniassa. Kuuden punaisen MM-kisoissa 20-vuotias eteni tällä kaudella peräti puolivälieriin, mutta kyseessä on kutsuturnaus, jota ei huomioida rankingiin. Hänen sarakkeensa näyttääkin siis nollaa, tosin saatuaan viisumin hän voi nyt osallistua MM-kisoihin. Top 64 -sijoitus vaatisi MM-välieräpaikkaa (teoriassa vasta finaali riittää), mutta syytä huoleen ei ole, sillä hänellä on amatöörien U21-MM-kilpailujen voiton myötä ammattilaisoikeus kausiksi 2015-2017. Hänet nähdään siis taatusti Main Tourilla ensi kaudella.
Ryan Clark: Toivoton tilanne. 20-vuotias on pelannut tällä kaudella kuusi ottelua, mutta hävinnyt ne kaikki yhteisfreimein 27-3. Viime kaudella hän sentään voitti kaksi ottelua keskinkertaisia vastustajia vastaan. Ammattilaispaikan säilyttäminen vaatisi samaa kuin edellisilläkin eli MM-välierä- tai teoriassa MM-finaalipaikkaa. Clark tuntuu kuitenkin luovuttaneen ammattilaisuran suhteen, sillä viimeksi hän pelasi lokakuussa.
Alexander Ursenbacher: Toivoton tilanne. Koko ajan kehittynyt 18-vuotias sveitsiläinen on voittanut vain muutaman ottelun (viime kaudella kaksi, tällä kaudella kaksi), ja ammattilaispaikan säilyttäminen vaatisi häneltäkin MM-välieräpaikkaa. Ursenbacherin taso ei ole yksinkertaisesti riittänyt, vaikka kehitys on ollut kiistatonta. Ajoittain hän on väläytellyt vähäsen, ja potentiaalia kyllä löytyy. Paluu Main Tourille jossain vaiheessa ei ole mahdoton ajatus, vaikka vielä hän ei ole riittävän hyvä ammattilaiseksi. Aikaa kehittyä nuorukaisella kyllä on.
Ahmed Saif: Toivoton tilanne. 32-vuotias qatarilainen katkaisi 21 ottelun tappioputkensa, otti uransa avausvoiton ja vielä toisenkin kuukausi myöhemmin ja on kehittynyt koko ajan, mutta hänen tasonsa ei yksinkertaisesti riitä ammattilaiseksi. Silti on todettava, että Saif on todella sinnikäs pelaaja eikä ole missään vaiheessa antanut periksi, vaikka hän on kahden kauden aikana hävinnyt 13 ottelua ilman erävoittoja. Ammattilaispaikan säilyttäminen vaatisi MM-välieräpaikkaa eikä siihen usko kukaan.
Jak Jones: Epätodennäköistä mutta mahdollista. 21-vuotias walesilainen ei viime kaudella voittanut yhtään 16 ottelustaan, mutta tällä kaudella tilanne on muuttunut. Seitsemän ensimmäisen turnauksen aikana Jones tippui vain kaksi kertaa avauskierroksella, mutta sen jälkeen hän ei ole voittanut yhtään viidestä pelistään. Jos Jones olisi voittanut yhden ottelun enemmän European Tourin turnauksissa, hän olisi kiinni ammattilaispaikassa. Nyt ammattilaispaikka vaatisi käytännössä että ryhmästä Jamie Cope (62:s), Nigel Bond (64:s), Joe Swail (65:s), Stuart Carrington (67:s), Jimmy White (68:s) ja Noppon Saengkham (70:s) ainakin neljä pelaajaa olisi kauden päätteeksi 64 parhaan joukossa. Lisäksi jos heistä täsmälleen neljä pystyy siihen, ryhmästä Thepchaiya Un-Nooh (58:s), Li Hang (60:s), Tom Ford (63:s) ainakin yhden on pystyttävä samaan. Toinen vaihtoehto on edetä MM-välieriin.
Cao Xin Long: Kohtalainen mahdollisuus. 33-vuotias kiinalainen ei todellakaan ole esittänyt mitään ihmeitä. Hänen ainoat otteluvoittonsa tältä kaudelta ovat Asian Tourilta, mutta yhteensä viisi otteluvoittoa kolmesta osakilpailusta ovat riittäneet antamaan hänelle otteen ammattilaiskortista. Caon arpaonni on ollut suorastaan erinomainen, sillä hän on ottanut jokaisen voittonsa amatööripelaajista. Yhtään ammattilaista hän ei ole siis koko kaudella voittanut. Sekin voi riittää: jos kausi päättyisi nyt, Cao jatkaisi Main Tourilla. Kuitenkin jos ryhmästä Thepchaiya Un-Nooh (58:s), Li Hang (60:s), Alfie Burden (61:s) ja Tom Ford (63:s) yksikin tippuu 64 parhaan ulkopuolelle, Caon ammattilaisura ei saa jatkoa. MM-välieräpaikka kuitenkin riittäisi ammattilaisoikeuden säilyttämiseen.
Ratchayothin Yotharuck: Toivoton tilanne. 19-vuotias thaimaalainen voitti viime kaudella muun muassa Graeme Dottin ja Martin Gouldin, mutta tällä kaudella hän on voittanut ainoastaan Ian Gloverin. Viimeksi Yotharuck pelasi joulukuussa, joten hän tuntuu jo luovuttaneen. Häneltäkin vaadittaisiin MM-välieräpaikkaa, mutta saa nähdä, osallistuuko Yotharuck edes karsintoihin. Joka tapauksessa nuorella pelaajalla on vielä paljon aikaa enkä yllättyisi, vaikka hänet vielä joskus nähtäisiin Main Tourilla.
Chris Norbury: Toivoton tilanne. 28-vuotias englantilainen otti viime kaudella pari hyvää voittoa, mutta pääosin hänen kautensa oli vaisu. Tällä kaudella hän on voittanut vasta yhden ottelun, mutta siinä tuli komea voitto Marco Fusta European Tourin osakilpailussa. Tällä hetkellä yhdeksän ottelun tappioputkessa oleva Norbury tarvitsee hänkin MM-välieräpaikan, mikään muu ei riitä.
Lee Page: Toivoton tilanne. Viime kauden alussa pari hyvää voittoa ottaneen Pagen vire ei kauan kestänyt, ja hän muun muassa hävisi loppukesän 2013 ja talven 2014 välillä 12 ottelua peräkkäin. Tällä kaudella 27-vuotias englantilainen ei ole kärsinyt yhtä pitkästä tappioputkesta, mutta on kuitenkin hävinnyt seitsemän edellistä otteluaan. Kauteen mahtuu pari mainiota voittoa, mutta aivan liian usein otteet ovat olleet huonoja. Vain MM-välieräpaikka riittää ammattilaispaikan säilyttämiseen.
Allan Taylor: Erittäin todennäköinen paikka. 30-vuotias englantilainen voitti viime kaudella vain kaksi ottelua ja on rankinglistalla sadan parhaan ulkopuolella, mutta ammattilaispaikan säilyttäminen vaikuttaa silti varsin todennäköiseltä, koska Taylor voitti kuudessa European Tourin turnauksessa yhteensä viisi ottelua. Hän kukisti turnauksissa muun muassa Rod Lawlerin, Tom Fordin ja Luca Brecelin. Hän säilyttää ammattilaispaikkansa, kunhan ryhmästä Robbie Williams (55:s), Jamie Cope (62:s), Joe Swail (65:s), Stuart Carrington (67:s), Jimmy White (68:s) ja Noppon Saengkham (70:s) ainakin yksi on kauden päätteeksi 64 parhaan joukossa. Jos vain yksi heistä on 64:n sakissa, lisäksi ryhmästä Thepchaiya Un-Nooh (58:s), Li Hang (60:s), Tom Ford (63:s) ainakin yhden on oltava 64 parhaan joukossa. Toki MM-välieräpaikka, mahdollisesti pelkkä Indian Openin voitto ja myös yhdistelmä Indian Openin finaalipaikka – MM-kisojen puolivälieräpaikka riittäisivät. Taylor kohtaa Intiassa ensin Li Hangin.
Andrew Norman: Toivoton tilanne. Vain MM-välieräpaikka riittää. Snookerin parissa South West Snooker Academyssä työskentelevä Norman tuntuu kuitenkin jo luovuttaneen, sillä hän on pelannut vain harvakseltaan eikä osallistunut esimerkiksi Indian Openin tai China Openin karsintoihin. Tällä kaudella hän onkin voittanut vain yhden ottelun ja senkin amatööriä vastaan, vaikka vuosi sitten hyviä voittoja tuli useita. 34-vuotias englantilainen oli ensi kerran ammattilaisena 2001 ja oli parhaimmillaan rankingsijalla 42, mutta nyt Englannin juniorimestaruuksia voittaneen Normanin ura taitaa alkaa olla paketissa.
Alex Borg: Toivoton tilanne. 45-vuotias maltalainen tarvitsee hänkin MM-välieräpaikan, muuten kohtalona on Tourilta tippuminen. Vaisusti pelannut muuta viime kauden lopulla MM-karsinnoissa kaksi hyvää voittoa ottanut Borg on tällä kaudella pelannut kymmenessä turnauksessa ja voittanut niissä kolmesta yhden ottelun. Kaksinkertaisen amatöörien EM-voittajan Borgin taso ei yksinkertaisesti riitä ammattilaiseksi. Toisaalta hän onkin viidenneksi vanhin pelaaja Main Tourilla.
Hammad Miah: Toivoton tilanne. Tällä kaudella vain yhden ottelun voittanut Miah on nyt 12 ottelun tappioputkessa eikä mikään muu kuin MM-välieräpaikka riitä. 21-vuotias englantilainen otti viime kaudella sentään puoli tusinaa otteluvoittoa, mutta kausi 2014-2015 on ollut häneltä erittäin heikko eikä toivoa ammattilaispaikan säilyttämisestä juurikaan ole.
Igor Figueiredo: Toivoton tilanne. 37-vuotias brasilialainen on osallistunut tällä kaudella vain kuuteen turnaukseen johtuen yksinkertaisesti ammattilaisuuden aiheuttamista kustannuksista. Hän on kuitenkin voittanut kolme top 32 -pelaajaa. Viime kaudella Figueiredo osallistui ainoastaan MM-kisoihin ja voittikin kaksi karsintaottelua pelattuaan vahvasti. Figueiredo kuuluu ehdottomasti Tourille, mutta vain MM-välieräpaikka riittää ammattilaiskortin uusimiseen. Hän kuitenkin päässee takaisin Tourille jos ei ensi kaudeksi niin ainakin lähitulevaisuudessa, koska hän on alueensa paras pelaaja. Yleensä Tourille on päässyt yksi pelaaja Pohjois- ja Etelä-Amerikan maanosaliittojen yhteisestä mestaruus- tai karsintakilpailusta, jos sellainen on järjestetty, ja Figueiredolle ei ole todellisia haastajia. Karsintakilpailun voitolla hän sai nykyisenkin ammattilaispaikkansa.
Ross Muir: Varma paikka. 19-vuotias skotlantilainen on ottanut viime ja tällä kaudella pari kohtalaisen hyvää voittoa. Ehdottomasti paras niistä tuli Gdynia Openissa helmikuun lopussa, kun Muir yllätti Stephen Maguiren 4-3-lukemin. Maguire onkin Matt Seltin ohella ainoa top 50 -pelaaja, jonka rankingissa sijan 95 paikkeilla oleva Muir on voittanut. Hän on kuitenkin voittanut Asian Tourin kolmessa osakilpailussa yhteensä kuusi ottelua, joista neljä amatöörejä vastaan, ja kahden vuoden ammattilaispaikka Asian Tourin rahalistan kautta on käytännössä satavarma. Muir voi tippua Tourilta vain jos esimerkiksi kaikki ryhmästä Jimmy Robertson (39:s), Thepchaiya Un-Nooh (58:s), Li Hang (60:s), Tom Ford (63:s) tippuvat 64 parhaan ulkopuolelle.
Elliot Slessor: Kohtalainen mahdollisuus. 20-vuotias englantilainen on yhden vuoden listalla tasan sadas ja kahden vuoden listalla vähän korkeammalla eli menestys on ollut heikkoa. Hän on kuitenkin voittanut European Tourin osakilpailuissa yhteensä neljä ottelua, ja ammattilaispaikka ET-listalta on mahdollista. Se vaatisi kuitenkin, että ryhmästä Jamie Cope (62:s), Nigel Bond (64:s), Joe Swail (65:s), Stuart Carrington (67:s), Jimmy White (68:s) ja Noppon Saengkham (70:s) ainakin kolme pelaajaa olisi kauden päätteeksi 64 parhaan joukossa – siis yksi enemmän kuin nyt. Mikäli täsmälleen kolme yltää siihen, ryhmästä Thepchaiya Un-Nooh (58:s), Li Hang (60:s), Tom Ford (63:s) yhden on myös oltava 64 parhaan joukossa. Toinen vaihtoehto on MM-välieräpaikka. Slessor voitti kuitenkin China Openin karsintaottelunsa ja kohtaa pääsarjassa Matt Seltin. Mikäli hän etenisi Kiinassa välieriin, MM-kisoista puolivälieräpaikka todennäköisesti riittäisi.
Andrew Pagett: Toivoton tilanne. 32-vuotias walesilainen on ilmoittanut päättävänsä uransa tämän kauden päätteeksi, joten häntä tuskin ensi kaudella Main Tourilla nähdään. Jos hän kuitenkin sattuisi pääsemään MM-välieriin ja sitä kautta rankingin 64 parhaan joukkoon, mieli saattaisi muuttua. Indian Openin karsintaottelunsa voittanut Pagett kohtaa pääsarjassa amatööri Zack Richardsonin, jonka hän todennäköisesti voittaa. Toisella kierroksella vastaan voisi tulla esimerkiksi Pankaj Advani. Jos Pagett sattuisi etenemään Intiassa finaaliin (välieräkin saattaa riittää), MM-puolivälieräpaikka riittäisi.
John Astley: Toivoton tilanne. 26-vuotias englantilainen hävisi sekä Indian Openin että China Openin karsintaottelunsa, joten MM-kisat ovat hänelle viimeinen sauma säilyttää ammattilaiskortti, jos Qualifying Schoolia ei lasketa. Vain MM-välieräpaikka riittää, mutta tällä kaudella neljä ottelua voittaneen ja yhden vuoden listalla sijalla 97 olevan Astleyn pystyminen siihen olisi vuosituhannen yllättävin snookersaavutus. Viime kaudella vuoden tulokkaaksi valittu Astley on ollut yksi kauden pettymyksistä.
James Cahill: Hyvä mahdollisuus. UK Championshipissä väläytellyt Cahill on kiinni ammattilaispaikassa European Tourin rahalistan kautta. Hän pelaa tällä kaudella enää ainoastaan MM-kisoissa, ja sieltä vain välieräpaikka riittäisi top 64 -sijoitukseen. 19-vuotias englantilainen saa kuitenkin paikan ET-listalta, jos ryhmästä Jamie Cope (62:s), Nigel Bond (64:s), Joe Swail (65:s), Stuart Carrington (67:s), Jimmy White (68:s) ja Noppon Saengkham (70:s) ainakin kaksi on kauden päätteeksi 64 parhaan joukossa (jos tasan kaksi, ryhmästä Thepchaiya Un-Nooh, 58:s, Li Hang, 60:s, Tom Ford, 63:s, ainakin yhden on myös oltava 64:n sakissa). Jos kausi päättyisi nyt, Cahill säilyttäisi siis ammattilaispaikkansa. Muutoksia voi kuitenkin vielä tapahtua.
Fraser Patrick: Varma paikka. 29-vuotias skotti on menestynyt todella vaisun edelliskauden jälkeen hyvin ja on yhden vuoden listalla peräti sijalla 52. Hän on voittanut European Tourin osakilpailuissa nimekkäitäkin pelaajia ja ammattilaispaikan menettäminen vaatisi käytännössä kolmen tietyn top 40 -pelaajan tippumista 64 parhaan ulkopuolelle – siihen ei usko kukaan. Top 64 -paikka vaatisi 2-3 voittoa Indian Openissa (ensin vastaan asettuu Jamie Cope, sen jälkeen kenties John Higgins) ja MM-puolivälieräpaikkaa tai pelkkää MM-välieräpaikkaa. Kuitenkin vaikka Patrick häviäisi kaikki loput ottelunsa, hän säilyttää ammattilaispaikan European Tourin kautta, mutta joutuu aloittamaan nollista ensi kaudella.
Alex Davies: Epätodennäköistä mutta mahdollista. 27-vuotias englantilainen on European Tourin listalla sijan 70 paikkeilla, ja ammattilaiskortti on sitä kautta vielä mahdollinen. Se edellyttäisi, että ryhmästä Jamie Cope (62:s), Nigel Bond (64:s), Joe Swail (65:s), Stuart Carrington (67:s), Jimmy White (68:s) ja Noppon Saengkham (70:s) viisi olisi kauden päätteeksi 64 parhaan joukossa (jos tasan viisi, myös ryhmästä Thepchaiya Un-Nooh, 58:s, Li Hang, 60:s, Tom Ford, 63:s, yhden tai useamman on pystyttävä samaan). Toinen mahdollisuus olisi edetä MM-välieriin tai ottaa China Openista (ensin vastaan Zhao Xintong, sitten Mark Williams) 2-3 tai teoriassa neljä voittoa ja edetä MM-puolivälieriin. Alkukauden väläytyksiä huomioimatta vaisusti pelanneelle Daviesille European Tour on kuitenkin todennäköisempi reitti.
Lyu Haotian: Toivoton tilanne. 17-vuotias suurlupaus ja amatöörien U21-maailmanmestari Lyu ei kohtalaisen viime kauden jälkeen ole yltänyt samalle tasolle, vaikka onkin ottanut yksittäisiä hyviä voittoja. Vastapainona on kuitenkin tappioita amatööreille ja rankinglistan häntäpään pelaajille, vaikka Lyun arpaonni onkin ollut keskimääräistä heikompi. Hän on kilpaillut European Tourilla harvakseltaan eikä Asian Touriltakaan tullut menestystä, joten niiden kautta ammattilaispaikkaa ei tule. Ainoa toivo onkin nousta 64 parhaan joukkoon, mihin vaaditaan MM-välieräpaikka tai MM-puolivälieräpaikka ja Indian Openissa toisen tai kolmannen kierroksen paikka (teoriassa pelkkä MM-puolivälieräpaikka saattaa riittää, teoriassa Intiasta vaaditaan puolivälieräpaikka). Ensin vastaan asettuu villi kortti Dharminder Lilly, sen jälkeen Tian Pengfei ja sitten kenties Ali Carter. Kiinalainen on kuitenkin sen tason lupaus, että taatusti palaa Main Tourille ennemmin tai myöhemmin.
Dave Harold: Toivoton tilanne. 48-vuotias englantilaiskonkari on voittanut tällä kaudella vain kaksi ottelua, ja edelliskausikin päättyi heikosti. Tippuminen Main Tourilta vaikuttaa siis varmalta etenkin kun kourallisen turnauksia väliin jättänyt Harold hävisi sekä Indian Openin että China Openin karsintaottelunsa eikä pelaa enää muissa turnauksissa kuin MM-kisoissa. Teoriassa puolivälieräpaikka sieltä saattaa riittää, mutta todennäköisempää on, että MM-välieräpaikka vaaditaan, jotta Haroldin ammattilaisura jatkuisi. Harold on urallaan kerran – 1996 – päässyt MM-kisoissa puolivälieriin, ja tempun toistamisen todennäköisyys on aika pieni.
Chris Wakelin: Varma paikka. Heikon edelliskauden jälkeen huomattavasti parantanut 22-vuotias Wakelin lukeutuu nuoriin lupauksiin, ja monet huippupelaajat ovat kutsuneet englantilaista tulevaisuuden tähdeksi. Hän onkin parantanut tälle kaudelle huomattavasti, vaikka viime aikoina vire on ollut heikompi. Wakelin on menestynyt European Tourilla niin hyvin, että hän ansaitsi paikan kiertueen finaaliturnaukseen, ja ammattilaispaikka ensi kausiksi on sitä kautta täysin varma. Indian Openin karsintaottelunsakin voittanut Wakelin haluaisi kuitenkin top 64 -sijoituksen, jotta hänen ei täytyisi aloittaa ensi kautta nollista. Siihen vaadittaisiin esimerkiksi MM-kisojen toisen kierroksen paikka ja kaksi voittoa ET-finaaliturnauksesta tai kolme Intiasta. Muutkin yhdistelmät ovat toki mahdollisia, mutta Wakelinin paikka ensi kaudeksi on joka tapauksessa varma. Hän aloittaa Indian Openissa todennäköisesti Pankaj Advania ja Players Championship Grand Finalissa Robert Milkinsiä vastaan.
Noppon Saengkham: Varma paikka. 22-vuotias thaimaalainen ei ole esittänyt ihmeitä, mutta Lisbon Openin puolivälieräpaikka todennäköisesti riittää takaamaan hänelle ammattilaispaikan. Thaimaalainen voitti Portugalissa neljä ottelua, joista kolme rankingissa 90:n ulkopuolella olevaa pelaajaa vastaan – arpaonnellakin oli siis osuutensa. Joka tapauksessa hän on tällä kaudella voittanut muun muassa Stephen Maguiren eli on parhaimmillaan hyvä pelaaja. Ammattilaispaikan menettäminen on teoriassa mahdollista, mutta vaatisi äärimmäisiä yhdistelmiä. MM-kisojen toisen kierroksen paikalla Saengkham nousisi top 64 -sijoituksille eli säilyttäisi nykyiset tienestinsä, mikä on viime kaudella kolme kertaa ja tällä kaudella kerran suuren turnauksen 32 parhaan joukkoon yltäneeltä Saengkhamilta paljon vaadittu, mutta suotuisalla arpaonnella on hänellä siihen pieni mahdollisuus, onhan siellä nähty viime vuosina esimerkiksi Michael Wasley ja Cao Yupeng.
Robin Hull: Epätodennäköistä mutta mahdollista. Toivo elää yhä. Käytännössä Hullin pitää edetä MM-kisojen pääsarjaan ja voittaa lisäksi kolmessa jäljellä olevassa turnauksessa yhteensä 1-3 ottelua. MM-kisojen toisen kierroksen paikka riittäisi kaiken järjen mukaan top 64 -sijaan, samoin välieräpaikka China Openista tai finaalipaikka Indian Openista ilman otteluvoittoja muissa turnauksissa. Myös MM-kisojen pääsarjapaikan yhdistettynä yhteensä kolmeen otteluvoittoon Indian Openista ja China Openista (ei sisällä Kiinan villin kortin ottelua) pitäisi riittää ja muitakin mahdollisia yhdistelmiä on. Jos Hull ei pääse MM-kisojen pääsarjaan, taival muuttuukin hankalammaksi – jos hän esimerkiksi häviäisi viimeisellä MM-karsintakierroksella, täytyisi hänen voittaa Indian Openissa ja China Openissa yhteensä neljä ottelua, jotta ammattilaispaikka säilyisi. Hullin kannalta tilannetta vaikeuttaa, että hänen edellään rankingissa olevista pelaajista moni on myös mukana sekä Intiassa että Kiinassa. Joka tapauksessa taistelu on yhä käynnissä. Intiassa Hull aloittaa Graeme Dottia vastaan, toisella kierroksella vastaan tulisi David Morris tai David Gilbert. Kiinassa Hull kohtaa ensin villin kortin kierroksella Yan Bingtaon, sitten Ronnie O’Sullivanin ja sitten joko Mark Kingin tai David Gilbertin. Tsemppiä!
Jimmy White: Varma paikka. Nousu 64 parhaan joukkoon edellyttäisi Whitelta MM-kisojen toisen kierroksen paikkaa, mutta vaikka hän on yhden kauden listalla vasta sijalla 82, on 52-vuotias White ottanut European Tourin osakilpailuissa riittävästi voittoja säilyttääkseen ammattilaispaikkansa. Hän on tosin kauden aikana voittanut vain yhden top 64 -pelaajan (Dechawat Poomjaeng, 46:s, kahdesti) eli arpaonnikin on ollut suotuisa. Ammattilaispaikan säilyttämiseen riittää, että ryhmästä Kyren Wilson (54:s), Robbie Williams (55:s), Jamie Cope (62:s), Joe Swail (65:s), Stuart Carrington (67:s), Noppon Saengkham (70:s), Chris Wakelin (71:s) joku on kauden päätteeksi rankingin 64 parhaan joukossa. Vaikka ammattilaiskorttia ei tulisi European Tourin kautta, White äärimmäisen suurella todennäköisyydellä saisi legendan villin kortin Main Tourille eli pääsisi sen myötä osallistumaan kaikkiin turnauksiin.
Stuart Carrington: Varma paikka. Viime kautta heikommin pelannut 24-vuotias Carrington on voittanut European Tourilla riittävästi otteluita säilyttääkseen ammattilaispaikkansa, jonka menettäminen vaatisi äärimmäisiä yhdistelmiä. Carrington taistelee kuitenkin noususta rankingin 64 parhaan joukkoon, minkä myötä hän säilyttäisi ensi kaudella rankinglistassa nykyiset tienestinsä. Hän on mukana Indian Openissa (kohtaa Marco Fun) ja luonnollisesti MM-karsinnoissa. Fu todennäköisesti voittaa Carringtonin, minkä jälkeen top 64 -sijoitukseen vaadittaisiin MM-kisojen toisen kierroksen paikka. Jos Carrington kuitenkin sattuisi voittamaan Intiassa kaksi ottelua, riittäisi MM-pääsarjapaikka top 64 -sijaan. Päivitys: Fu vetäytyi, joten Carringtonille luovutusvoitto. Kaksi otteluvoittoa lisää, niin Carrington on top 64:ssa, jos yltää viimeiselle MM-karsintakierrokselle.
Marcus Campbell: Kohtalainen mahdollisuus. 42-vuotias skotti aloitti kauden surkeasti ja oli kuuden ottelun tappioputkessakin, mutta on viime aikoina parantanut selvästi. Hän oli vuosi sitten yhden kauden listalla 76:s ja on tämän kauden yhden vuoden rahalistalla 68:s, joten 2012 uransa korkeimmalla rankingsijalla (20:s) olleen Campbellin alamäki on ollut jyrkkä. Vielä tämän kauden alussa hän oli rahalistan 35:s ja kauden 2012-2013 yhden vuoden listan 20:s. Campbell on kuitenkin mukana sekä Indian Openissa että China Openissa, joten ammattilaispaikan säilyttämiseen hänellä on vielä mahdollisuus. Intiassa hän kohtaa Joe Perryn, Kiinassa Ding Junhuin. Jos molemmista otteluista tulee tappio, MM-kisoista vaaditaan pääsarjapaikkaa eikä sekään todennäköisesti aivan riitä. Viimeksi 2013 Cruciblessa pelannut Campbell on kuitenkin mukana taistelussa.
Joe Swail: Varma paikka. Swail on menestynyt European Tourin osakilpailuissa hyvin ja on varmistanut ammattilaispaikan ensi kaudeksi. Yhden kauden listalla peräti sijalla 40 oleva Swail on pelannut erinomaisesti ja tavoittelee ehdottomasti nousua 64 parhaan joukkoon, mutten hänen tämän kauden palkintorahansa menisivät ensi kautta ajatellen hukkaan ja Swail joutuisi aloittamaan nollista. Tällä hetkellä sijoitus listalla on 65:s, mutta Swail on mukana sekä China Openissa että Indian Openissa. Intiassa hän aloittaa Ken Dohertyä vastaan ja toisen kierroksen mahdollinen vastustaja on Robert Milkins, Kiinassa vastaan asettuu Zak Surety ja toisella kierroksella jälleen mahdollisesti Milkins. Voitot Dohertystä, Suretystä ja kerran Milkinsistä todella suurella todennäköisyydellä nostaisivat hänet 64 parhaan joukkoon ennen MM-karsintoja. Toisaalta kaksi otteluvoittoa MM-karsinnoista todennäköisesti riittäisi top 64 -sijaan, vaikka Milkinsille tulisikin kaksi tappiota. Joka tapauksessa Swail nähdään Main Tourilla ensi kaudellakin.
Nigel Bond: Todennäköinen paikka. Bond on tällä hetkellä sijalla 64 eli viimeisellä ammattilaiskorttiin oikeuttavalla paikalla. Hän on myös mukana sekä Indian Openissa että China Openissa. Intiassa hän kohtaa ensin villin kortin kierroksella Faisal Khanin ja sitten Ryan Dayn, Kiinassa taival alkaa Robert Milkinsiä vastaan. Mikäli Bond ei pääse kummassakaan turnauksessa toiselle kierrokselle, häneltä vaadittaneen kaksi otteluvoittoa MM-karsinnoissa top 64 -sijoitukseen (yksikin saattaa periaatteessa riittää). Joka tapauksessa 49-vuotias Bond on European Tourin rankinglistalla niin korkealla, että paikka sieltä on todennäköinen, vaikka ranking tipahtaisikin alemmas. Bond säilyttää ammattilaispaikkansa käytännössä jos ryhmästä Kyren Wilson (54:s), Robbie Williams (55:s), Jamie Cope (62:s), Joe Swail (65:s), Stuart Carrington (67:s), Jimmy White (68:s), Noppon Saengkham (70:s), Chris Wakelin (71:s) ainakin kaksi on kauden päätteeksi 64 parhaan joukossa. Mikäli heistä tasan kaksi yltää siihen, lisäksi ryhmästä Thepchaiya Un-Nooh, 58:s, Li Hang, 60:s, Tom Ford, 63:s, ainakin yhden on oltava 64:n joukossa. Top 64 -sijoitus on toki ensisijainen tavoite tai muuten ensi kausi alkaa nollista.
Tom Ford: Varma paikka. Vaikka Ford on rahalistan 63:s ja on ennen MM-kisoja mukana vain Indian Openissa (kohtaa Anthony McGillin), on hänen ammattilaisuransa jatkuminen varmaa Asian Tourin menestyksen myötä. Hän osallistui ainoastaan yhteen Asian Tourin turnaukseen, mutta ylsi siinä välieriin ja on listalla niin korkealla, että saa sitä kautta varmasti paikan ensi kaudelle. Kaksi otteluvoittoa MM-karsinnoista kuitenkin varmistaisi Fordin top 64 -sijoituksen, periaatteessa yksikin saattaa riittää, vaikka taival katkeaisi Indian Openissa heti avauskierroksella. Se linee yhden vuoden listalla vasta sijalla 80 olevan 31-vuotiaan ensisijainen tavoite.
Jamie Cope: Varma paikka. Vaikka 29-vuotias Cope on rahalistalla niukin naukin 64 parhaan joukossa, saa hän taatusti paikan European Tourin rahalistan kautta, jos ei pysty säilyttämään sijoitustaan 64:n sakissa. Hän on kuitenkin mukana sekä Indian Openissa (kohtaa Fraser Patrickin) että China Openissa (kohtaa Shaun Murphyn) ja niidenkin jälkeen on vielä MM-turnaus. Kaksi otteluvoittoa MM-karsinnoissa riittää hänelle top 64 -sijaan, yksikin saattaa etenkin jos esimerkiksi Patrick kaatuu Intiassa. Main Tourilla Cope kuitenkin nähdään joka tapauksessa ensi kaudella.
Alfie Burden: Hyvä mahdollisuus. Burden eteni Asian Tourin kolmososakilpailussa puolivälieriin ja nosti sijoitustaan sekä varsinaisella rahalistalla että Asian Tourin listalla. 38-vuotias englantilainen saakin paikan AT-listan kautta, jos ryhmästä Thepchaiya Un-Nooh (58:s), Li Hang (60:s), Tom Ford (63:s) yksikään ei putoa 64 parhaan ulkopuolelle. Sen varaan hänen ei kuitenkaan kannata laskea, sillä tilanne on niin epävarma. Burden on ennen MM-kisoja mukana vain China Openissa, jossa hän kohtaa Anthony McGillin. Voitto sieltä tekisi hänelle todella hyvää, muuten MM-karsinnoissa edessä on todennäköisesti pakkovoitto. Teoriassa on mahdollista, että edes yksi voitto MM-karsinnoista ei Burdenille riitä. Silti yhden vuoden listalla sijalla 74 olevalla Burdenilla on toivoa myös Asian Tourin listan kautta.
Li Hang: Varma paikka. 24-vuotias kiinalainen on menestynyt Asian Tourilla erinomaisesti ja saa sitä kautta ammattilaiskortin, jos sattuisi tippumaan 64 parhaan ulkopuolelle. Hän on kuitenkin yhden vuoden listan 45:s ja haluaisi ehdottomasti säilyttää tienestinsä myös ensi kaudelle, mihin vaaditaan top 64 -sijoitus. Ennen MM-kisoja Li on mukana Indian Openissa (aloitus Allan Tayloria vastaan, toisella kierroksella Stuart Carrington) ja voi varmistaa riittävän sijoituksen jo siellä. Todennäköisesti hänenkin on kuitenkin voitettava yksi ottelu MM-karsinnoissa, jotta top 64 -sijoitus varmistuisi. Vaikka hän häviäisi kaikki loput ottelunsa, paikka tulee kuitenkin Asian Tourin kautta ellei esimerkiksi Matt Selt (34:s) tipu 64 parhaan ulkopuolelle, mihin ei usko kukaan.
Cao Yupeng: Hyvä mahdollisuus. 24-vuotias kiinalainen on ollut tällä kaudella vaisu ja odotuksia heikompi, mutta säilyttänee silti ammattilaispaikkansa. Hänellä ei kuitenkaan ole varaa tippua 64 parhaan ulkopuolelle, sillä Asian Tourin ja European Tourin kautta hän ei saa ammattilaispaikkaa. Cao on mukana sekä Indian Openissa (kohtaa Michael Whiten) että China Openissa (kohtaa Ricky Waldenin), joten hänellä on vielä kolme turnausta jäljellä. Ellei Cao voita Aasiassa kolmea tai useampaa ottelua, hänenkin on voitettava MM-karsintojen avausottelunsa tai muuten ammattilaisura päättyy. Se olisi suuri yllätys.
Thepchaiya Un-Nooh: Varma paikka. Un-Nooh on sinänsä poikkeuksellinen pelaaja, että hänellä on varma paikka sekä European että Asian Tourilta. European Tourilla hänen on mahdollista menettää se, mutta se on epätodennäköistä. Sen sijaan Asian Tourin listalta hänen paikkaansa ei vie mikään. 29-vuotias thaimaalainen, joka on yhden vuoden listalla sijan 50 paikkeilla, on kuitenkin kiinni top 64 -sijassa varsinaisella rahalistalla. Hän on mukana sekä Indian Openissa (ensin Neeraj Kumar villillä kortilla, sitten Ding Junhui) että Players Championship Grand Finalissa (vastassa Mark Williams), ja pari voitto riittää varmistamaan top 64 -sijoituksen. Yksi otteluvoitto MM-karsinnoista riittänee myös, vaikka muita voittoja ei tulisikaan.
Peter Lines: Todennäköinen paikka. 45-vuotias englantilainen voitti sekä Indian Openin että China Openin karsintaottelunsa katkaisufreimissä ja vankisti niillä asemaansa rankinglistalla. Intiassa Lines kohtaa ensin Judd Trumpin, Kiinassa Yuan Sijunin (villi kortti) ja sitten Stuart Binghamin. On todennäköistä, että hän häviää molemmille top 16 -pelaajille, joten MM-karsinnoista pitäisi ottaa yksi otteluvoitto. Sen pitäisi riittää top 64 -sijoitukseen yhden vuoden listalla niukasti 80 parhaan joukossa olevalle Linesille. Hänellä on hiuksenhieno mahdollisuus saada ammattilaispaikka myös European Tourin rahalistan kautta, mutta mahdollisuus on erittäin teoreettinen.
Rory McLeod: Todennäköinen paikka. 43-vuotiaalle englantilaiselle riittää yksi otteluvoitto MM-karsinnoista. Sitä ennen hän on mukana vain Indian Openissa, jossa vastaan asettuu Ricky Walden. Voitot Waldenista ja toisella kierroksella Mark Kingistä tai Aditya Mehtasta riittäisivät varmistamaan ammattilaispaikan, muuten vaaditaan yhtä otteluvoittoa MM-karsinnoista. Teoriassa on mahdollista, että McLeod on 64 parhaan joukossa, vaikka ei voittaisi enää otteluakaan, mutta se on melko epätodennäköistä.
Robbie Williams: Varma paikka. 20-vuotias englantilainen hävisi sekä China Openin että Indian Openin karsintaottelunsa, joten hän pelaa enää MM-kisoissa. Onkin mahdollista, että hänellä on pakkovoitto, jotta top 64 -sijoitus säilyisi, mutta yksi voitto riittää vuorenvarmasti. Jos Williams sattuisi tippumaan 64 parhaan ulkopuolelle, hänellä on varma paikka European Tourin rahalistan kautta. Silti top 64 -sijoitus on taatusti ensisijainen tavoite, ja sen hän saattaa saada, vaikka häviäisi heti MM-karsintojen avauskierroksella.
Kyren Wilson: Varma paikka. 23-vuotiaalle englantilaiselle riittänee yksi otteluvoitto mistä tahansa turnauksesta. Hän on mukana sekä Indian Openissa (kohtaa Alan McManusin), China Openissa (kohtaa Mark Davisin) ja MM-karsinnoissa, joten tilaisuuksia on. On myös mahdollista, että jo nykyiset tienestit riittävät top 64 -sijaan. Joka tapauksessa paikka on varma European Tourin rahalistan kautta, jos Wilson sattuisi jotenkin tippumaan top 64:n ulkopuolelle.
Jack Lisowski: Erittäin todennäköinen paikka. Lisowski kohtaa China Openissa Alan McManusin, ja voitto siitä tai MM-karsintojen avausottelusta riittää. Ammattilaispaikan säilyttäminen on todennäköistä myös, vaikka molemmista otteluista tulisikin tappio. 23-vuotias englantilainen nähdään siis kaiken järjen mukaan Tourilla ensi kaudellakin.
Yu De Lu: Erittäin todennäköinen paikka. 27-vuotias kiinalainen on MM-kisojen lisäksi mukana vielä Intiassa (Ben Woollaston) ja Kiinassa (John Higgins) ja säilyttää todennäköisesti paikkansa, vaikka häviäisi kaikki loput pelinsä. Yksikin otteluvoitto sinetöisi ammattilaispaikan.
Anthony Hamilton: Erittäin todennäköinen paikka. 43-vuotias englantilainen säilyttänee paikkansa, vaikka ei voittaisi enää ottelun ottelua. Intiassa hän kohtaa Mark Davisin ja Kiinassa villin kortin ottelun voittajan (luultavasti Zhou Yuelong), joten voittoihin on vielä useita mahdollisuuksia. Jos hän jollakin ilveellä tippuisi 64 parhaan ulkopuolelle, ammattilaispaikka todennäköisesti tulisi European Tourin rahalistan kautta.
Kuva: Monique Limbos