Tekoäly – kuinka sitä voidaan hyödyntää snookerissa?

tekoäly snookerin mastersin tour championship

Tekoäly on kiistatta maailman kuumin puheenaihe tällä hetkellä. Sitä käytetään jo laajasti muun muassa asiakaspalvelussa, puhelinsovelluksissa ja kuvien analysoinnissa. Yksi käyttökohde on myös urheilu.

Unsplash

Tekoälyä voidaan yleisesti ottaen käyttää urheilussa muun muassa suoritusten analysointiin ja lajien tarkkailuun. Tällä tavoin sillä voi olla tärkeä merkitys minkä tahansa lajin kehityksessä ja tulevaisuuden näkymissä. Lisäksi markkinoille on ilmestynyt lukuisia tekoälyä hyödyntäviä urheiluvälineitä, joista parhain esimerkki ovat aktiivisuurannekkeet ja -kellot.

Tekoälyn lukuisat ja erikoisetkin käyttömahdollisuudet

Tekoälystä voidaan käyttää myös määritelmää älyllinen tietojenkäsittely. Sen päällimmäinen idea on analysoida ja tehdä päätöksiä, mutta ne perustuvat siihen sisällytettyyn tietokantaan ja ihmisen ohjelmoimaan algoritmiin. Tekoäly nykyisellään ei pysty ylittämään ihmismieltä ja täten kykene itsenäiseen ongelmanratkaisuun.

Urheilun rinnalla sitä käytetään muun muassa markkinoinnissa, jossa se pystyy löytämään mainoskampanjoille juuri oikean kohdeyleisön perustuen heidän netissä oleviin evästetietoihin. 

Erilaiset netissä toimivat sivustot, kuten nettikasino Galaksino, käyttävät sitä myös uusien tuotteiden ja kampanjoiden ehdotukseen asiakkaalle, jolloin ne on räätälöityjä aikaisemman asiakaskäyttäytymisen ja pelihistorian perusteella. 

Oikean tekniikan paras opettaja

Snookerin tapaisissa lajeissa tekniikka on tärkeässä asemassa. Oikeanlaiset lyöntisuunnat, -tekniikat ja dynamiikka mahdollistavat menestyksen. Snookerissa tekoälyn yksi osio, konenäkö, voidaan valjastaa analysoimaan kilpailu- ja harjoittelutilanteita ja etenkin tekniikkaa. Tällöin se tunnistaa tehdyt virheet ja antaa kallisarvoista palautetta niin pelaajalle kuin valmentajalle.

Unsplash

Konenäkö on parhain ratkaisu juuri snookerin tapaisissa lajeissa, koska muissa tapauksissa tekoäly voi kerätä tietoa urheilijasta kehoon kiinnitettävien sensorien avulla. Ne sopivat enemmänkin fyysisempiin lajeihin, kuten juoksuun, jalkapalloon tai muihin yleisurheilulajeihin.

Tekoäly pystyy yhtä lailla ehdottamaan parannuksia, joten sitä voidaan käyttää yksinharjoittelussa. Joissain tapauksissa sen avulla voidaan myös korvata muita valmentajan vastuu-alueisiin kuuluvia tehtäviä, kuten terveellisen ruokavalion suunnittelun, fyysisen liikuntaohjelman laatimisen ja sekä henkisen valmentamisen.

Kyseiset virtuaaliset valmentajat ovat samalla kustannustehokkaita tapoja nostaa kuntoa sekä harjoitella mitä tahansa urheilulajia. Ne voivat itsessään toimia tarpeeksi hyvinä motivaattoreina urheilijalle, koska hän voi seurata kehitystään jatkuvasti mobiilisovelluksen välityksellä. Samalla tuloksia voidaan jakaa sosiaalisissa medioissa, valmentajalle tai muille ystäville. 

Fitness-älylaitteet ja puettava teknologia – sopivatko nämä snookeriin?

Puettava teknologia on aivan uusi fitness-teknologian haara. Siinä urheiluvaatteiden sisään on asennettu tietoa kerääviä langattomia sensoreita, jotka rekisteröivät esimerkiksi urheilijan pulssin, ruumiinlämmön, vireystilan ja veren happipitoisuuden. Se välittää tiedon sitten ohjelmistolle, joka kerää ne ja koostaa niistä analyyseja reaaliaikaisesti. 

Puettava teknologia ei tunnu käyttäjältä epämukavalta, joten sitä voidaan käyttää ympäri vuorokauden sekä tällä tavoin mitata niin aktiivisuutta kuin lepoa. Erilaiset älylaitteet, kuten aktiivisuusrannekkeet ja urheilukellot toimivat samalla periaatteella, joskin niiden mittausmahdollisuudet ovat rajallisemmat.  

Vaikka snooker ei vaadi yhtä fyysisesti hyvää huippukuntoa kuin vaikkapa juoksija tai uimari, voidaan siinäkin käyttää hyväksi älylaitteiden mahdollisuuksia. Hyvällä fyysisellä kunnolla ja urheilijamaisilla elämäntavoilla menestyy myös teknisissäkin lajeissa, koska tällöin keskittymiskyky on parhaimmillaan. Huippu-urheilu itsessään vaatii kurinalaista harjoittelua, jonka yksi osa fyysinen harjoittelu myös on.

Teknologia voi tuoda lisäinnostusta snookeriin

Tänä päivänä snooker ei ole nauttinut yhtä suurta menestystä kuin mahtivuosinaan 80- ja 90-luvuilla. Nuoret eivät ole yhtä kiinnostuneita oppimaan snookerin pelaajiksi, jonka johdosta ammattilaispelaajatkin ovat vanhoja. Teknologiset kehitykset voisivat siis tältä osin herättää uuden kiinnostuksen lajia kohtaan. 

Virtuaalivalmennukset ja itseoppiminen on nykyään mahdollista kenelle tahansa, joskin snookerin osalta valmennusohjelmat ovat pääosin englanninkielisiä. Mobiililaitteisiin ladattavat ohjelmistot luovat sinulle kuitenkin harjoitusohjelman ja opettaa erilaisia tekniikoita. Lisäksi niissä on voitu käyttää myös lisättyä todellisuutta, jolloin voit projektoida harjoituksen suoraan mobiililaitteen ruudun kautta snooker-pöydällesi.


Edellinen artikkeliJudd Trump vaihtaa pelimuotoa – osallistuu arvostettuun 9-pallo -turnaukseen
Seuraava artikkeliNFT:t urheilussa – mitä se merkitsee snookerille?