Tiihonen lohkoykkösenä jatkoon Pietarissa

Suomen toivon, Patrik Tiihosen, kisat lähtivät sujuvasti käyntiin Pietarin alle 18-vuotiaiden snookerin MM-kisoissa. Kisa-avauspäivänään suomalaislupauksella ei ollut vaikeuksia pyöritellä kahdesta venäläisvastustajastaan puhtaita 3-0 voittoja. Itäblokin pelaajien vahvuudet eivät ole massiivisten lyöntisarjojen rakentelussa; he keskittyvät paljon turvapeliin, ja vasta jälkimmäinen vastustaja sai peliä rikkomalla pakotettua yhden erän viimeiselle mustalle. Voitto siitäkin takasi puhtaan saldon ensimmäiseltä päivältä, kun muut erät tätä vastustajaa vastaan hoituivat yhden pöytävierailun taktiikalla lyöntisarjoin 63 ja 71 pistettä.

Toisen päivän ainoa vastus oli mielenkiintoinen, vasta 10-vuotias iranilainen Attila Soltani Hosseini, joka nuoresta iästään huolimatta on lähennellyt breikkiennätyksellään sataa pistettä. Taskujuniorin otteet näyttävät huolellisesti valmennetuilta, ja hän piteli Tiihosta varsin tiukoilla. Kaksi erää meni selkeämmin suomalaiselle, mutta kaksi muuta erää ratkaistiin viime hetkillä: nuoret taistelukumppanit olivat vuorotellen tappiolla koko erän mutta kipusivat rinnalle ja viimeisellä mustalla ohi. Tiihosen vuoro oli ottelun viimeisessä erässä, eli maistuva voitto irtosi lukemin 3-1 jatkopaikan samalla varmistuttua.

Kolmantena päivänä oteltiin lohkovoitosta, kun vaiheen viimeisessä ottelussa vastaan asettui Intian 15-vuotias Mehul Saini, joka Patrikin tavoin oli pinonnut venäläisstatistia vastaan 71 pisteen lyöntisarjan. Kummallakin lohkovoiton tavoittelijalla oli ehjä voittosaldo, mutta Patella oli edukseen yksi hävitty erä vähemmän. Päättäväinen suomalainen pussitteli päättäväisesti alusta lähtien palloja vastustaan rivakammin pussiin. Viimeisille väreille ei tarvinnut mennä, ja kolmannen erän neljänkymmenen korville ulottunut lyöntisarja takasi 3-0 voiton sekä lohkovoiton yhdellä ainoalla, senkin viimeisellä mustalla hävityllä erällä. Lohkoykkösenä Tiihonen marssii suoraan sijoille 17-32 ja välttää erinomaisten lohkopelien ansiosta ensimmäisessä pudotuspelissään lohkoykkösen kohtaamisen. Latautumisaikaa pudotuspeleihin on reilu päivä, kun huilanneet lohkovoittajat astelevat takaisin tuleen torstaina alkaen klo 15. Finnsnooker-tiimi onnittelee Patrikia tähänastisesta suorituksesta ja toivottaa menestystä torstain tosipeleihin!

Mainos:

Toisin kuin ennakossa annettiin ymmärtää, kisoissa ei ole jaossa ammattilaiskorttia. Tämä selittänee osaltaan useiden kovien maiden juniorien puuttumisen kisoista. Joka tapauksessa kamppailu maailmanmestaruudesta on harvinaisen avoin. Eteläaasialaisten ja walesilaisten lisäksi Hong Kongin pelaajat ovat ilmoittautuneet vahvimpien suosikkien joukkoon. Heistä 16-vuotias Ka Wai Cheung on upotellut tätä kirjoitettaessa kisan ainoan sadan pisteen ylittäneen sarjan, 105 pistettä.

Kisojen oleellinen info on näkyvissä virallisilla kisasivuilla ja ajanmukaisessa tulospalvelussa linkit myös suoriin nettistriimeihin.


Edellinen artikkeliRankinglistan jumbo Michael Wild yllätti Judd Trumpin 6-0
Seuraava artikkeliRuhr Open alkaa perjantaina – 13 top 16 -pelaajaa mukana