Kuuma kauden avaus Oulussa, Snooker Eliittikisat 2015 käytiin 63 pelaajan kesken totutun leppoisassa loppukesän hengessä. Oulun oman poika Timo Salovaara nousi kymmenettä kertaa järjestetyssä kisassa ensimmäiseen voittoonsa. Salovaara valloitti tuhannen euron ykköspalkinnon. Kakkoseksi tullut Antti Mannila hävisi finaalin 3-1. Lähimmäksi voittajaa pääsi semifinaalissa Joona Koskela, joka kellistyi vasta ratkaisuerän väripalloilla eeppisessä lähes neljän tunnin maratonottelussa. Kenties kesäkunto vaivasi snookeristeja hieman, kun odotettuja pitkien breikkien juhlia ei nähty. Korkein lyöntisarja jäi 65 pisteeseen Jim Johanssonin rakentamana. Suomalaisista korkeimpaan pistemäärään sarjassaan ylsi Arttu Klemetti, 59 pisteellä. Antti Mannila paukutteli yli 30 pisteen sarjoja 17 kappaletta – kymmenen enemmän kuin voittaja Salovaara.
Lauantain lohkopeleissä ei jättiyllätyksiä nähty. Lohkopelien suvereenein oli kaikki eränsä voittanut Ruotsin Jim Johansson. Suuren osallistujamäärän useassa lohkossa oli kaksi voittajasuosikkia, ja lohkovoitosta käytiin tiukkoja taisteluita. Viihdyttävimmän tarjoilivat jyväskyläläiset Mika Hummelin ja Jaakko Joki, joiden ottelu päättyi Joen 2-1 voittoon pitkien ja laadukkaiden turvalyöntivaihtojen jälkeen viimeisellä pinkillä. Mannila ratkaisi itselleen lohkovoiton lähes yhtä tiukalla 2-1 voitolla Ruotsin Shivan M. Alista. Salovaara ja Koskela kohtasivat niinikään jo alkulohkossa, jossa Salovaara piti jo isännän ottein pelinsä puhtaana. Koskelakin lunasti lopulta jatkopaikan, vaikka joutui tiukassa lohkossa sitä hetken jännittämään. Nollatasurimiehistä lohkoon jäi ainoastaan Juha Rajaniemi, jonka sijaan jatkoon eteni Kuopion yllättäjä Matti Pitkänen häviämättä otteluakaan. 15-vuotias Jyväskylän komeetta Patrik Tiihonen joutui tyytymään lohkonsa kolmanteen sijaan hävittyään Oikariselle ja ikätoverilleen Olli Vikstedtille. Niukasti rannalle jäivät myös viitostasurin miehet Arttu Klemetti, Olli Sulasalmi ja Janne Saarela. Vikstedtin nuoret veljekset Olli ja Antti osoittivat kehittyneensä etenkin turvapelissä, minkä turvin molemmat etenivät aina pudotuspelivaiheeseen saakka. Molemmat hävisivät lopulta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Jyväskylän kokeneille Mannilalle ja Oikariselle, Antti Vikstedt hävisi jälkimmäiselle vasta ratkaisuerän mustan pelissä. Lahden juniori Eelis Paavilainen oli niinikään Tiihosen ja Vikstedtin lohkossa. Lupaavan näköisiä otteita esittänyt Paavilainen piti kovia vastustajiaan tiukoilla tappioista huolimatta.
Ruotsista ei vastusta Suomelle tällä kertaa
Ruotsin vieraat haastoivat suomalaisia tiukasti ja kolme heistä eteni pudotuspeleihin saakka. Kovin haaste jäi kuitenkin heittämättä, kun maan ykkösmiehet Johansson ja 57 pisteen sarjan noteerannut Ali arpoutuivat harmillisesti vastakkain pudotuspelikaavion ensimmäiselle kierrokselle. Heistä Johansson joutui nöyrtymään 1-3 tappion jälkeen. Seuraavalla kierroksella vauhtiin päässyt Esa Oikarinen päätti pikaisesti Alin turnauksen kahdella reilulla 50 ja yhdellä 40 pisteen lyöntisarjalla 3-0, mutta sai välierissä samaa lääkettä Antti Mannilalta. Matti Pitkänen oli jatkaa yllätyksiä pudotuspeleissä mutta hävisi ensimmäisellä kierroksella tiukasti 3-2 Mika Hummelinille. Neljä jyväskyläläistä puski tiensä puolivälieriin. Heistä Hummelin ja Joki hävisivät tuleville finalisteille erälukemin 3-0. Joona Koskela eteni puolivälieriin 3-0 voitolla Jyväskylän Pessi Lyyrasta pelaamalla haparoivan alun jälkeen loppua kohti virheetöntä peliä. Puolivälierissä asettui vastaan Ruotsin Hans Nordström, joka oli 30 pisteen tasoituksellaan onnistunut tasurimiehistä pilkkiytymään pisimmälle yllätysvoitolla nollatasurin Matti Väyrysestä, joka piti edellisissä Eliittikisoissa tiukoilla itseään Robin Hullia. Nordström venyi aina ratkaisuerän viimeiseen mustaan saakka, mutta Koskela päätti ruotsalaisten viimeiset pyristelyt edeten välieriin ja revanssiin Salovaaraa vastaan. Koskela onnistui kisassa pääsemään lähimmäksi turnausvoittajan ihoa kontraerän väripalloille, joilla joutui jälleen nöyrtymään lähes nelituntisen väännön jälkeen. Mannila lähti monta tuntia levänneenä kenties hienoisena ennakkosuosikkina. Finaali pelattiin yhdellä City-Biljardin vaikeimmista pöydistä, ja ilotulituksen sijaan nähtiin perusvääntöä. Salovaara on tunnetusti vankkumaton kisapelaaja, jolle perusvääntö soveltuu erinomaisesti. Kärsivällisyyttään, esimerkillistä keskittymiskykyään ja kivikovia kisahermojaan apuna käyttäen Salovaara väänsi itselleen kauan kaipaamansa Eliittikisavoiton Karhu-Open voiton seuraksi.
Kisatulokset ja videotallenteita pudotuspeleistä löytyy Petri Pallaspuron dokumentoimina sivuilla snooker.sbil.fi.
Kuva: Petri Pallaspuro