Tour Championship: Carterista ei vastusta Wilsonille

Kyren Wilson
Kuva: Monique Limbos

Kyren Wilsonista tuli toinen Tour Championshipin välieriin edennyt pelaaja. Hän voitti avausottelussaan Ali Carterin peräti 10-4.

Kolmessa neljästä edellisestä turnauksesta välieriin edennyt ja German Mastersin voittanut Carter joutui takaa-ajajaksi heti kättelyssä. Wilson voitti ensimmäiset erät ja ryösti kolmannen viimeisellä mustalla. 31-vuotias englantilainen pääsi jo 5-0-johtoon, kunnes Carter sai kavennettua lukemia 91 ja 131 pisteen sarjoilla. Takaa-ajo tyrehtyi kuitenkin nopeasti, sillä Wilson voitti jakson viimeisen erän ja pääsi tauolle 6-2-johdossa.

Carter tuli toiseen jaksoon taistellen ja voittikin jakson ensimmäisen erän. Hän oli lähellä kaventaa lukemia entisestään, mutta Wilson ryösti kymmenennen erän mustalla ja yhdennentoista pinkillä, ja 8-3-tilanteessa ottelu oli käytännössä ratkennut. Loppunumeroiksi kirjattiin siis 10-4.

Mainos:

Wilson oli WST:n haastattelussa tyytyväinen esitykseensä. ”Nostin tasoani kun piti ja tein hyviä tyhjennyksiä. Mukana on vain kauden kahdeksan parasta pelaajaa, joten pelin pitää kulkea alusta asti. Yksi kauden tärkeimmistä tavoitteistani oli päästä tähän turnaukseen, ja nyt voitin täällä ensimmäistä kertaa ottelunkin”, Wilson totesi WST:lle.

Kyren Wilson kohtaa välierässään perjantaina Ding Junhuin, joka voitti ensimmäisellä kierroksella Mark Allenin. Avauskierrosta on jäljellä vielä kaksi ottelua: Shaun Murphy ja Robert Milkins kohtaavat keskiviikkona, Mark Selby ja Ryan Day torstaina.


Pelaajat: ,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliDing rökitti Allenin Tour Championshipissa
Seuraava artikkeliTour Championship: Murphy voitti Milkinsin trillerissä