Tour Championship: Selby voitti sinnikkään Dayn

Mark Selby
Kuva: Monique Limbos

Mark Selby eteni torstaina Tour Championshipin välieriin 10-7-voitolla Ryan Daysta. Sinnikkäästi taistellut Day teki ottelussa maksiminkin, mutta tappio oli lopulta karvas.

Selby aloitti ottelun väkevästi: kaksi ensimmäistä erää menivät nelinkertaisen maailmanmestarin nimiin, ja vastustaja pussitti molemmissa freimeissä vain yhden pallon. Day vastasi mitä parhaimmalla tavalla tekemällä kolmannessa erässä uransa kolmannen maksimin. 2-2-tasoituskin oli lähellä, mutta Selby vei lopulta neljännen erän.

Lyhyen tauon jälkeen Day kavensi lukemia, mutta ensimmäisen jakson loput erät menivät Selbylle. Tilanne oli siis 6-2.

Mainos:

Selby aloitti toisenkin jakson vahvasti, ja tilanne oli pian peräti 8-2. Day ei kuitenkaan antanut periksi: 43-vuotias walesilainen voitti kolme erää peräkkäin ja kavensi tilanteeksi 8-5. Neljäskin erävoitto oli lähellä, mutta valkoisen pussittaminen kriittisellä hetkellä oli liikaa, ja 14:s erä meni lopulta Selbylle.

Ottelu ei ollut kuitenkaan vieläkään ratkennut. Day sai 15:nnen erän alussa vapaapallon ja käytti paikkansa erinomaisesti tehden harvinaisen 16 punaisen tyhjennyksen. Sarjalle tuli mittaa 139 pistettä. Hän jätti Selbyn nollille myös seuraavassa erässä. Siihen kiri kuitenkin jäi: Selby teki viimeiseksi jääneeseen erään 77 pisteen sarjan ja marssi jatkoon lukemin 10-7.

Dayllä oli ottelussa panoksena suora paikka Crucibleen. Tappion myötä hän joutuu MM-karsintoihin. Rankingissa Day nousee sijalle 18, mutta edellä olevista pelaajista Zhao Xintong on pelikiellossa, eli suora pääsarjapaikka jäi yhden sijan päähän.

Selby kohtaa välierässä lauantaina Shaun Murphyn. Voitolla hän nousisi jälleen rankingin ykköseksi ohi Ronnie O’Sullivanin. Selby menettää MM-turnauksen jälkeen kahden vuoden takaisen maailmanmestaruutensa tuomat pisteet, eli hänen on pärjättävä Cruciblessa hyvin ollakseen kauden päätteeksi listan ykkönen. Viimeaikaisten esitysten perusteella englantilainen on nostettava kenties MM-kisojen suurimmaksi suosikiksi.

Selby oli luonnollisesti tyytyväinen voitettuaan Dayn. ”Ottelun loppu oli hermostunutta. Olen tyytyväinen siihen, miten päätin ottelun, sillä Day näytti vahvalta. Kokonaisuutena olen tyytyväinen peliini”, Selby kommentoi WST:n haastattelussa ja totesi paluun maailmanlistan kärkipaikalle olevan yksi hänen tavoitteistaan.

Tour Championshipia on jäljellä enää kolme ottelua. Perjantain välierässä kohtaavat Ding Junhui ja Kyren Wilson, lauantaina Mark Selby ja Shaun Murphy.


Pelaajat: ,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliVideo: Ryan Day iski maksimin Tour Championshipissa
Seuraava artikkeliKuusi satasta – Kyren Wilsonilta myrskyvaroitus