Trump ja Higgins vahvoja, Saengkham yllätti Dottin

Judd Trump | FinnSnooker.com
Judd Trump | FinnSnooker.com Kuva: Monique Limbos

China Openissa on jäljellä enää kahdeksan pelaajaa. Turnauksen ratkaisevat pelit lähenevät, mutta myös taistelu top 16 -paikoista on huipentumassa, sillä viimeisestä paikasta taistelevat enää Ding Junhui ja Stephen Maguire, ja 24 tunnin kuluttua tiedetään, kumpi pääsee suoraan Crucibleen ja kumpi joutuu karsintoihin.

Stephen Maguire voitti Dominic Dalen 5-1. Dale voitti ensimmäisen erän, mutta siihen walesilaisen freimivoitot jäivätkin. Erittäin tärkeäksi osoittautui neljäs erä, jonka Maguire ryösti viimeisellä mustalla siirtyen 3-1-johtoon. Vielä tauon jälkeisessä viidennessä erässä Dalella oli hyvä mahdollisuus kaventaa, mutta erä meni lopulta Maguirelle, joka voitti lopulta kuudennenkin erän ja eteni puolivälieriin. Maguire tarvitsee enää yhden otteluvoiton palatakseen rankingin 16 parhaan joukkoon ohi Ding Junhuin.

Maguiren vastustaja ratkaisevassa ottelussa on ensimmäistä kertaa urallaan puolivälieriin edennyt Alfie Burden. Vahvasti viime aikoina pelannut englantilainen voitti Rory McLeodin 5-1 päätettyään ottelun tyylikkäästi 50, 52 ja 80 pisteen sarjoihin. Nollista kauden aloittanut Burden pelasi vielä syksyllä vaisusti, mutta kevät on sujunut erinomaisesti, ja hän on rankingissa hyvissä asemissa ensi kauden alkaessa.

Mainos:

Judd Trump päihitti Marco Fu:n selvin 5-1-lukemin tehtyään 110, 109, 77 ja 67 pisteen sarjat (Fu 84). Tähän mennessä turnauksessa vakuuttavimmin esiintynyt Trump voitti alkuvuodesta Championship Leaguen, mutta edellinen rankingturnausvoitto on Australian Openista 2014. Trumpin uran ensimmäinen turnausvoitto tuli juuri China Openista 2011, ja voitto merkitsi englantilaisen läpimurtoa maailman huipulle. Hän ylsi heti China Openin jälkeen MM-finaaliin, josta tuli kuitenkin tappio.

Trump kohtaa seuraavaksi yhden turnauksen yllättäjistä, Mark Kingin, joka voitti Martin O’Donnellin puhtaasti 5-0. Kolme erää ratkesi aivan pöydän viimeisillä palloilla, joten lukemat olisivat voineet olla tasaisemmatkin. Viimeksi kokenut englantilainen oli puolivälierissä samaisessa turnauksessa kaksi vuotta sitten.

Noppon Saengkham voitti Graeme Dottin 5-1 ja on ensimmäistä kertaa urallaan puolivälierissä. Tätä ennen hän ei ollut yltänyt kertaakaan edes 16 parhaan joukkoon. Saengkham voitti avauserän mustalla ja siirtyi pian sen jälkeen jo 3-0-johtoon, mutta Dott kavensi ennen taukoa. Thaimaalainen voitti kuitenkin viidennen erän ja ratkaisi jatkopaikan voittamalla kuudennen viimeisellä mustalla.

John Higgins voitti David Gilbertin 5-3 ja kohtaa seuraavaksi Saengkhamin. Hieman vaisumman jakson jälkeen jälleen puolivälierissä oleva Higgins pelasi vahvasti, mutta sama pätee myös Gilbertiin. Ottelussa tehtiin suuria sarjoja urakalla: Higgins teki 114, 92, 62 ja 52 pisteen, Gilbert 115, 91, 78 ja 54 pisteen sarjat. Higgins johti 3-1 ja 4-2, mutta Gilbert kavensi ja oli erittäin lähellä tasoitusta, mutta skottivastus ryösti erän viimeisillä palloilla.

Ricky Walden voitti tasaisessa kamppailussa Tian Pengfein 5-4. Tian, joka on nyt kuusi kertaa yltänyt 16 parhaan joukkoon, ei ole kertaakaan esiintynyt puolivälierissä. Sarjojenkin valossa tasokkaassa ottelussa (Walden 135, 84, 59, 56, Tian 87, 64, 53) nähtiin ratkaisu vasta katkaisufreimin viimeisillä väreillä. Walden oli johtanut ottelua 3-1 ja 4-2, mutta Tian tuli tasoihin vain hävitäkseen katkaisufreimissä.

Waldenin puolivälierävastustaja on hallitseva maailmanmestari Stuart Bingham, joka voitti Rod Lawlerin 5-2. Tauolle mentiin 2-2-lukemissa, mutta sen jälkeen Lawler ei saanut enää erääkään. Viimeisessä kahdessa erässä Bingham salli vastustajansa tehdä vain yhden pisteen ja teki itse 58 ja 77 pisteen sarjat.

Puolivälierät pelataan perjantaina, välierät lauantaina ja finaali sunnuntaina. Kaikki jäljellä olevat ottelut pelataan televisioidulla pöydällä.

Otteluohjelma ja kaikki tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliMaguiren top 16 -jahti jatkuu, Wilsonille tappio
Seuraava artikkeliSteve Davis osallistuu MM-karsintoihin