Trump ylivoimainen China Openin finaalissa

suosikit maanantaina MM-kisoissa Tour Championship Judd Trumpilla Robertson The Masters Scottish Open MM-finaali Judd Trump
Kuva: Monique Limbos

Judd Trump nappasi uransa viidennen suuren rankingturnauksen voiton ja 85 000 punnan palkintoshekin päihittämällä China Openin finaalissa Ricky Waldenin selkein lukemin 10-4. Walden hallitsi ottelun alkua, mutta Trump voitti yhdeksän ottelun viimeisestä kymmenestä erästä matkallaan helppoon voittoon. 

Toisessa peräkkäisessä rankingturnauksessa finaaliin asti selvinnyt Walden aloitti ottelun vahvasti, ja johti ensimmäisellä tauolla 3-1 71 ja 108 pisteen sarjojen siivittämänä. Trump kavensi tauon jälkeen lukemia 90 pisteen sarjalla, ja voitti myös ensimmäisen jakson loput, enimmäkseen melko takkuista snookeria sisältäneet erät.

Toinen jakso jatkui samoissa merkeissä, ja 69 pisteen sarja toi Trumpille jo kahdeksannen peräkkäisen erävoiton ja vei miehen yhden freimin päähän pokaalista. Walden kavensi 64 pisteen sarjalla, mutta comeback jäi kaukaiseksi haaveeksi kun Juddernaut päätti finaalin 55 pisteen breikillä seuraavassa erässä.

Mainos:

Rankingturnausvoitto oli Trumpin ensimmäinen sitten vuoden 2014 Australian Openin, ja tekee varmasti hyvää aiemmin tällä kaudella monessa turnauksessa hyvälläkin pelillä pettymyksen kokeneen nuorukaisen itseluottamukselle MM-kisojen alla. Myös viimeinkin parhaan teränsä löytänyt Walden pääsee hyvistä asetelmista Crucibleen, ja saattaakin olla yksi turnauksen mustista hevosista. MM-karsinnat Ponds Forgessa alkavat jo ensi viikolla.

China Openin otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliAmatööriturnauksissa jaettu ammattilaispaikkoja
Seuraava artikkeliMM-karsintojen 2016 kaavio on arvottu