
Keskiviikkona pelataan 23 avauskierroksen ottelua, jotka on jaettu kolmelle jaksolle. Suurista nimistä Mark Selby, John Higgins, Ding Junhui ja Ricky Walden avaavat turnauksensa päivän aikana.
Päivän poiminta: Dominic Dale – Tony Drago
Sekä Dominic Dale että Tony Drago ovat erittäin viihdyttäviä pelaajia ja persoonia. Siispä kaksikon ottelusta voisi odottaa viihdyttävää ja hauskaa kamppailua. Sitä ei kuitenkaan televisioida, mikä on sääli. Dale lähtee epäilemättä otteluun selvänä suosikkina, sillä 49-vuotias Drago ei ole hetkeen esittänyt mitään ihmeempää. On kuitenkin erinomainen saavutus olla ammattilaisena niinkin vanhana – itse asiassa Dragolla on pelioikeus myös ensi kaudelle, jolloin hän siis täyttää 50 vuotta.
Viime kaudella vähän aikaa suorastaan liekeissä ollut Dale ei ole yltänyt samalle tasolle kaudenvaihteen jälkeen, on hän pelannut selvästi Dragoa paremmin. Tällä kaudella Dale on kerännyt 36:nneksi eniten rahaa, mikä on kohtalaisen hyvin, mutta kuitenkin selvästi heikommin kuin edellisellä kaudella. Drago on onnistunut voittamaan täsmälleen yhden ottelun turnausta kohden, mutta Dalen tasoisia pelaajia hän ei ole voittanut. Dale onkin ennakkosuosikki, mutta ottelua kannattaisi seurata jo pelaajien ainutlaatuisten luonteiden vuoksi. Sääli, ettei sitä näe muualta kuin paikan päältä.
Ben Woollaston – Michael Wasley
Ben Woollaston ei ole vielä täysin vastannut odotuksiin, vaikka 27-vuotias englantilainen onkin aivan rankingin top 32 -sijojen tuntumassa. Hänen paras saavutuksensa tältä kaudelta on Asian Tourin kakkososakilpailun neloskierrokselle eteneminen. Michael Wasley on aloittanut kauden varsin hyvin, sillä hän voitti Shanghai Mastersin karsinnoissa kolme ottelua ja eteni Bulgarian Openissa puolivälieriin voittamalla neloskierroksella Judd Trumpin. Wasleyn voitto ei siis olisi jättiyllätys, vaikka Woollaston aika selvä ennakkosuosikki onkin. Ei saa hämääntyä siitä, että Woollaston ei ole vielä vastannut odotuksiin, sillä hän on kuitenkin aloittanut kauden kohtalaisen hyvin ja on todennäköinen voittaja.
Andrew Higginson – Tian Pengfei
Kiinan Tian Pengfei on aliarvostettu pelaaja. Hän on tämän kauden seitsemässä turnauksessaan voittanut yhteensä 12 ottelua eli noin kaksi per turnaus. 27-vuotias kiinalainen ei kuitenkaan alkukaudesta ottanut kaikkiin turnauksiin osaa, mikä näkyy myös rankingissa.
Andrew Higginson pelaa avauskierroksella Tiania vastaan. 36-vuotias englantilainen on voittanut 11 ottelua kahdeksassa turnauksessaan. Pidän Higginsonia selvästi Tiania ailahtelevampana pelaajana, mikä on näkynyt otteissa myös tällä kaudella. Esimerkiksi Shanghai Mastersin karsinnoissa Higginson oli liekeissä, mutta kauteen on mahtunut myös heikompia jaksoja. Uskon, että ottelusta tulee erittäin tasainen.
Gerard Greene – Vinnie Calabrese
Gerard Greenen otteita on erittäin vaikea veikata etukäteen. Viime kaudella hän ei saavuttanut muuten oikeastaan mitään, mutta yhdessä Paul Hunter Classicissa Greene eteni peräti finaaliin ja toisti tempun PTC Grand Finalsissa. Myös tämä kausi on alkanut heikosti, mutta Bulgarian Openissa kaatui Neil Robertson. Greene kohtaa australialaisen Vinnie Calabresen, joka on tällä kaudella voittanut toistaiseksi vain yhden ottelun.
Yleensä huonovireisten pelaajien otteluista tulee takkuisia, ja kumpi tahansa voi voittaa ne. Minusta tämä ottelu lukeutuu samaan kastiin, vaikka Greene onkin ollut tällä kaudella hitusen parempi.
Jamie Cope – John Astley
Jamie Copen ja John Astleyn otteluun pätee periaatteessa sama kuin Greenen ja Calabresen peliin: molemmat ovat alavireisiä, ja kaksikosta ennakkosuosikin asemassa oleva pelaaja on ailahteleva. Vapinasta kärsinyt ja kärsivä Cope on kyllä pelannut tällä kaudella paremmin kuin Astley, mutta hän on myös ailahdellut eli taso ei ole pysynyt samana ottelusta toiseen. Astley on ottanut pari hyvää voittoa, mutta on nyt viiden ottelun tappioputkessa. Niistä peleistä yksikään ei ole ollut edes kovin tiukka, sillä tappioputken niukin häviö tuli 6-3-lukemin. Cope on kyllä suosikki, mutta jos hänellä sattuu olemaan huono päivä, mitä tahansa voi tapahtua.
Jimmy White – Dave Harold
Sekä Jimmy White että Dave Harold ovat suuressa vaarassa tippua Main Tourilta kauden päätteeksi. Whiten kunniaksi on tosin sanottava, että hän on väläytellyt etenemällä yhdessä Asian Tourin ja yhdessä European Tourin osakilpailussa neloskierrokselle. Pari yhtä hyvää turnausta riittäisi luultavasti ammattilaispaikan säilyttämiseen.
Harold ei ole voittanut tällä kaudella vielä otteluakaan. On tosin todettava, että hän ilmiselvästi yrittää muuttaa tilannetta, sillä Harold on pitänyt taukoa otteluista – viimeksi hän pelasi elokuun lopussa. Jos huomioidaan kauden vire, White on selvä suosikki. Harold on kuitenkin taukonsa takia suuri kysymysmerkki. Mahtaako hän olla saanut parannettua peliään?
Robbie Williams – Sam Baird
Robbie Williamsin ja Sam Bairdin ottelu lienee tasainen. 26-vuotias Baird ja 27-vuotias Williams ovat hyvin samanlaisia myös muuten kuin ikiensä puolesta. Molemmat ovat tasaisia pelaajia ja tekevät nousua ylemmäs rankingissa. Williams, joka lähestyy rankingissa sijaa 50, on aloittanut kauden tasollaan. Yhden vuoden listalla hän on sijalla 54, ja paras saavutus tällä kaudella on eteneminen Bulgarian Openin neloskierrokselle. Nimekkäin Williamsin voittama pelaaja on Robert Milkins.
Baird, joka joutui viime kauden jälkeen aloittamaan nollista, koska säilytti ammattilaispaikkansa ilman, että oli rankingin 64 parhaan joukossa, on parin kuukauden aikana noussut komeasti jo sijan 70 tuntumaan. Bairdin tasaisuudesta kertoo, että hän on hävinnyt vain kerran tällä kaudella avausottelunsa. Sama pätee myös Williamsiin. Toinen paljon puhuva fakta on, että viime kaudella Baird oli ainoa pelaaja, joka eteni jokaisessa European Tourin turnauksessa vähintään kakkoskierrokselle. Itse asiassa hän ei kertaakaan tippunut ennen kolmoskierrosta. Baird on tällä kaudella voittanut muun muassa Michael Holtin ja Mark Davisin ja on tasaisuutensa myötä yhden kauden listalla jopa sijalla 27.
Vastikään International Championshipin 16 parhaan joukkoon yltänyt Baird on minusta pelin suosikki, joskin niukka sellainen. Ottelusta voi todellakin povata tiukkaa, sillä molemmat ovat hyviä pelaajia ja ennen kaikkea pelaavat aina tasollaan. Huonoja päiviä heille sattuu vain harvoin.
Fergal O’Brien – Igor Figueiredo
Igor Figueiredo on erinomainen esimerkki snookerammattilaisuuden hinnasta. Brasiliassa asuvan pelaajan kaksi edellistä turnausta ovat nimittäin MM-karsinnat 2012 ja 2014. Nyt Figueiredo avaa kautensa UK Championshipista. Hänellä ei ole yksinkertaisesti varaa matkustaa useammin. MM-karsinnoissa 2012 Figueiredo voitti kolme ottelua ja 2014 kaksi. Molempina kertoina hän oli kahden otteluvoiton päässä pääsarjapaikasta. 37-vuotiaalla brasilialaisella on siis taitoa muttei rahaa. Hän on jo tähän mennessä ottanut erinomaisia voittoja, joten hänestä voisi saada todella hyvän pelaajan.
Fergal O’Brien on noussut rankingin 32 parhaan joukkoon. 42-vuotias irlantilainen eteni Shanghai Mastersin puolivälieriin ja kahdessa European Tourin turnauksessa 16 parhaan joukkoon. Hän on varsin hyvä pelaaja, jonka voisi odottaa etenevän jatkoon. Figueiredoa ei kuitenkaan ole syytä aliarvioida, sillä brasilialainen voisi oikeasti menestyä Tourilla, jos hän pelaisi useammin. Vaikka olosuhteiden voisi kuvitella olevan kotimaassa täysin erilaisia, ei Figueiredolla ole ennenkään ollut ongelmia sopeutua brittipöytiin. On selvä, että kokeneempi O’Brien lähtee ennakkosuosikkina otteluun, mutta tuntematon vastustaja voi hyvinkin yllättää monet, vaikka se ei välttämättä otteluvoittoon riitäkään.
Muut ottelut lyhyesti
Melko varmoina voittajina voisi pitää Michael Georgioun kohtaavaa Anthony McGilliä, vaikka hän ei ole viime turnauksissa ihan parhaimmillaan ollutkaan, Lee Walkerin kohtaavaa John Higginsiä, Ian Gloverin kohtaavaa Xiao Guodongia, Lee Pagen kohtaavaa Martin Gouldia, Hammad Miahin kohtaavaa Matt Seltiä ja John Suttonin kohtaavaa Ding Junhuita. He ovat yksinkertaisesti vastustajiaan parempia ja monet, esimerkiksi Gould ja Selt, ovat viime aikoina pelanneet hyvin ja parantaneet otteitaan. Luetteloon on lisättävä myös Mike Dunn, joka kohtaa erittäin kehnosti toistaiseksi esiintyneen Andew Pagettin.
Matthew Stevensin voisi periaatteessa lukea samaan ryhmään, vaikka hänen alkukautensa on ollut aika vaisu ja vaikka vastaan asettuva Allan Taylor voitti alkukaudesta pari ihan hyvääkin vastustajaa. Stevensin suoritustaso on kaikesta huolimatta Tayloria selvästi parempi. Hän on kuitenkin sen verran ailahteleva, että tappiota on pidettävä mahdollisena. Tälläkin kaudella Stevens on hävinnyt useille rankingsijan 64 heikommalla puolella oleville vastustajille.
Mark Kingin ja James Cahillin ottelusta on vaikea sanoa mitään. King on ailahteleva pelaaja ja todellinen taistelija, joka ei luovuta missään vaiheessa. Monien muiden nuorten pelaajien tapaan Cahill näyttää ajoittain potentiaaliaan ja ottaa erinomaisia voittoja, mutta perustaso on vielä alhaalla. Vaikka se kuinka kliseistä olisikin, on sanottava, että päivän vire ratkaisee ottelun voittajan.
Myös Ricky Walden on ylivoimainen ennakkosuosikki Steve Davisia vastaan. 57-vuotias legenda ei yksinkertaisesti ole enää riittävän hyvä pelaaja voittaakseen Waldenin tasoisia vastustajia.
Jamie Burnett on ailahteleva, mutta on esimerkiksi International Championshipin puolivälieräpaikallaan osoittanut tälläkin kaudella, että osaa kyllä pelata huipputason snookeria. Vastaan asettuva toinen skotti Fraser Patrick oli viime kaudella erittäin heikko, mutta on parantanut selvästi uuden kauden myötä. Hän on voittanut useita kovia pelaajia silloin, kun he ovat pelanneet keskinkertaisesti. Jos Burnett sortuu samaan, hänkin on vaarassa tippua jatkosta.
Ryan Dayn vastustaja Lyu Chenwei ja Rod Lawlerin vastustaja Alex Borg ovat pelanneet huonot alkukaudet. Kovassa vireessä olevat Lawler ja Day etenevätkin erittäin suurella todennäköisyydellä jatkoon jopa selvin lukemin.
Selkävaivoista kärsinyt ja taukoa pitänyt David Morris kohtaa Li Hangin. Koska Morris on suuri arvoitus, ottelun kulkua on vaikea arvioida. Parhaimmillaan irlantilainen on pelannut erinomaisesti, mutta tauko ja vaivat eivät voi olla vaikuttamatta otteisiin. Kiinalaisvastustaja on nousemassa rankingeissa selvästi, mutta ei ole pelannut Britanniassa parastaan, vaikka Shanghain karsinnoissa voittikin kolme ottelua. Li on siitä huolimatta ottelun suosikki.
Jonkinlainen kysymysmerkki on laitettava myös Mark Selbyn ylle. Isäksi tullut Selby jätti Ruhr Openin väliin, mistä voinee syyttää isyyttä. Selby on jonkinasteinen perfektionisti, joten voi olettaa, että hän on treenannut kunnolla – Selby ei missään nimessä halua esiintyä puolikuntoisena. Hallitsevaa maailmanmestaria haastaa Oliver Brown, jota on minusta hehkutettu hieman liikaa. Alkukauden erinomaisten voittojen jälkeen Brown ei nimittäin ole onnistunut voittamaan kuin yhden ammattilaisen ja on kärsinyt tappiota useille amatööreillekin. Jos Selby pelaa edes lähellä tasoaan, hän voittaa Brownin.
Pelivihjeet
Lyhyestä virsi kaunis: Dunn -2,5 (2,62), yli 9,5 freimiä Tianin ja Higginsonin ottelussa (2,05), sama freimimääräveto Wasleyn ja Woollastonin ottelulle (2,05) ja Whiten tasoitusveto (-1,5, 2,00) kelpaavat tällä kertaa vihjeisiin.
Iltajakson kohteista vihjeisiin yltää pari: Sam Bairdin voitto saa kertoimen 1,90 ja Ryan Dayn tasoitusveto -3,5 kertoimen 2,25.
Ben Woollaston – Michael Wasley 26.11. 11.30
Freimejä: Yli 9,5 (paras kerroin 2,05)
Mike Dunn – Andrew Pagett 26.11. 16.30
Voittaja: Mike Dunn -2,5 freimiä (paras kerroin 2,62)
Andrew Higginson – Tian Pengfei 26.11. 16.30
Freimejä: Yli 9,5 (paras kerroin 2,05)
Jimmy White – Dave Harold 26.11. 16.30
Voittaja: Jimmy White -1,5 freimiä (paras kerroin 2,00)
Robbie Williams – Sam Baird 26.11. 21.30
Voittaja: Sam Baird (paras kerroin 1,90)
Ryan Day – Lyu Chenwei 26.11. 21.30
Voittaja: Ryan Day -3,5 freimiä (paras kerroin 2,25)
Kuva: Monique Limbos