World Snooker julkaisi tänään UK Championshipin kaavion. 25.11. alkava ja 7.12. päättyvä turnaus on perinteisesti ollut heti MM-kisojen jälkeen arvostetuin rankingturnaus, mutta se on menettänyt arvostustaan pelimuodon muutoksen myötä. Nykyään ottelut ovatkin lyhyempiä kuin ennen – esimerkiksi puolivälierät pelataan vain kuuteen freimivoittoon.
Suomen Robin Hull on pitkästä aikaa mukana ammattilaisturnauksissa. Hullin edellinen ottelu Main Tourilla on elokuulta Shanghai Mastersin karsinnoista. Hullia vastaan UK Championshipin avauskierroksella asettuu Thepchaiya Un-Nooh, joka on rankingissa sijalla 58. Viime vuonna thaimaalaisen paras saavutus oli paikka World Openin 16 parhaan joukossa. Avauskierroksen ottelu pelataan 27.11. klo 11.30 Suomen aikaa ja voittaja kohtaa toisella kierroksella joko Shaun Murphyn tai James Wattanan.
Kuten turnauksen arvolle kuuluu, käytännössä kukaan pelaaja ei ole jättänyt turnausta väliin ja esimerkiksi kaikki top 64 -pelaajat ovat mukana. Itse asiassa ensimmäinen pelaaja, joka jättää turnauksen väliin, on rankingissa sijalla 115 oleva Ju Reti. Neljästä ensimmäiseksi sijoitetusta Neil Robertson kohtaa avausottelussaan Joe O’Connorin, Mark Selby kohtaa Oliver Brownin, Ding Junhui pelaa John Suttonia vastaan ja Daniel Wells haastaa Ronnie O’Sullivanin.
Avauskierrokselta nousevat esiin ainakin Jamie Jonesin ja Liam Highfieldin, Alan McManusin ja Joel Walkerin, Rory McLeodin ja Ian Burnsin, Mark Kingin ja James Cahillin, Jimmy Robertsonin ja Zhou Yuelongin sekä Robbie Williamsin ja Sam Bairdin kohtaamiset. Yhä edelleen suosittu Steve Davis kohtaa Ricky Waldenin, joten kuusinkertainen maailmanmestari joutuu koetukselle heti alussa. Myös ilopillerit Dominic Dale ja Tony Drago kohtaavat avauskierroksella.
Huomionarvoista on myös Igor Figueiredon osallistuminen. Figueiredo on brasilialainen taitava pelaaja, joka on kuitenkin osallistunut viime vuosina ainoastaan MM-kisoihin rahaongemien myötä. Brasiliasta on vaikea löytää sponsoreita ja lennot Britanniaan maksavat paljon. Brasilialainen on kuitenkin edennyt aikoinaan PTC-kisassa (nykyään European Tour) 16 parhaan joukkoon. MM-kisoissa 2012 ja 2014 hän eteni viimeiselle karsintakierrokselle. Lisäksi hän on ollut World Gamesissa neljäs 2013.
Lisäksi ihmetystä herättää se, että Joe Perryn ja Liu Chuangin ottelusta on tuomittu luovutusvoitto Perrylle. Kiinalainen on jostain syystä joutunut jo näin aikaisin vetäytymään turnauksesta, joten Perry pääsee suoraan toiselle kierrokselle.
Toisin kuin muissa turnauksissa, UK Championshipin kaavio on muodostettu siten, että osallistuvista rankingin paras kohtaa rankingin huonoimman, toiseksi paras toiseksi huonoimman ja niin edelleen siten, että osallistuvista pelaajista rankingin 64:nneksi paras kohtaa sijalla 65 olevan vastustajan. Vastustaja muodostuu siis täysin oman sijoituksen perusteella ilman minkäänlaista arpomista.