Snookerkauden ensimmäinen arvoturnaus UK Championship jatkui maanantaina Yorkin Barbican Centerissä yllätysten viitoittamana: tällä kertaa pettymään joutui maailmanlistan toiselta sijalta löytyvä Judd Trump, joka joutui lupaavan alun jälkeen taipumaan Graeme Dottille selkein lukemin 6-2. Trumpin lisäksi maanantaina tappion kokivat myös Mark Williams, Liang Wenbo, Marco Fu sekä mahdollisuutensa Masters-paikkaan lopullisesti menettänyt Neil Robertson.
Eilen yllättävän vahvasti omaa tämän hetkistä virettään kritisoinut Trump aloitti maanantaina vahvasti 93 ja 78 pisteen sarjojen myötä, mutta tämän jälkeen ottelua dominoi täysin Dott. Vuoden 2006 maailmanmestari antoi kelpo muistutuksen siitä, mihin hän parhaimmillaan pystyy. Viisi yli 60 pisteen sarjaa veivät kokeneen, maailmanlistalla sijalle 30 rankatun skotin maukkaaseen voittoon ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella rankingturnauksessa neljännelle kierrokselle.
Trumpille pettymys on suuri, mutta valitettavasti jo melko tuttua kauraa Triple Crown -turnauksissa: vaikka 28-vuotias bristolilainen onkin ollut jo monien vuosien ajan maailman parhaita snookeristeja, löytyy tältä edelleen vain yksi arvoturnausvoitto, ja siitäkin on kulunut aikaa jo kuusi vuotta. Vaikka rankingvoittoja Trumpille onkin kertynyt, todellista lajin suurmiehen paikkaa on turha havitella, ellei rekordi tärkeimmissä turnauksissa parane.
Williams näytti tottuneen eilen vaihtamaansa tippiin nopeasti johtaessaan 4-1, mutta lopulta Northern Ireland Openin voittaja teki liikaa virheitä, ja antoi Dayn saada hetkittäin horjuneen pelinsä uomiinsa. Kuusi yli 50 pisteen sarjaa tehnyt walesilainen otti lopulta niukoin 6-5 -lukemin ansaitun ja tärkeän voiton, joka pitää miehen pienestä kiinni olevan Masters-paikan avaimet yhä Dayn omissa käsissä.
Fu sen sijaan joutui toteamaan viime aikoina loistovireessä olleen 19-vuotiaan Lü Haotianin paremmakseen lukemin 6-4. Voittonsa komealla 80 pisteen sarjalla viimeistellyt kiinalaisteini oli toissa viikolla Pohjois-Irlannissa välierissä, ja on jatkanut samaa tahtia myös Yorkissa, kun taas viime vuonna näihin aikoihin uransa parasta snookeria pelanneen Fun alkukauden alakulo ei ota loppuakseen.
Dottin tavoin myös Stephen Maguire pelaa pitkästä aikaa hienoa turnausta, hän päihitti Liang Wenbon tasaisessa ottelussa 6-5 ja jätti kiinalaisen jännittämään Masters-paikkansa kohtaloa, samalla herätellen itsekin toiveita myöhäisestä kiristä Alexandra Palaceen.
Robertsonin breikkitykitys ei riittänyt
Illan dramaattisimmasta ottelusta vastasivat alkuturnauksesta hurjassa breikintekoiskussa ollut Robertson sekä maailmanlistan sijalta 42 löytyvä Mark Joyce. Australian Robertson jatkoi vakuuttavaa sarjatehtailuaan myös maanantaina, mutta kahdesta centurysta huolimatta brittiläinen roikkui loistavasti Robertsonin vauhdissa mukana, ja ratkaisi hermojaraastavan katkaisuerän lopulta loistavaan puhdistukseen toiseksi viimeiseltä punaiselta pinkille.
Toissavuodelta turnauksen voitosta saamiaan rankingipisteitä puolustanut vuoden 2010 maailmanmestari putoaa tappionsa myötä maailmanrankingin 16 kärjen ulkopuolelle, ja samalla varmistui myös se, ettei miestä nähdä tammikuun Masters-kutsuturnauksessa. Pitkään heikkoja tuloksia suoltanut Robertson pelasi Yorkissa ironisesti parasta snookeriaan pitkiin aikoihin, mutta paluu huipulle antaa edelleen odottaa itseään.
Iltajakson muissa otteluissa hyvää kautta pelaava Li Hang murskasi viime kierroksella Mark Selbyn pudottaneen Scott Donaldsonin selkein lukemin 6-1. Joe Perry tuotti pettymyksen norjalaisille snookerin ystäville pudottamalla Kurt Maflinin 6-3, ja Mark Allen pudotti viime kierroksella voittamansa poika Oliver Linesin jatkoksi myös isäukko Peter Linesin, tällä kertaa lukemin 6-4.
Tiistain lopuissa kolmannen kierroksen otteluissa jatkopaikkoja havittelevat muun muassa Ronnie O’Sullivan sekä kierroksen herkkupalassa toisensa kohtaavat John Higgins sekä Yan Bingtao. Myös tiistain ottelut löydät kätevästi Eurosportin sekä Unibet-TV:n kautta!