Video: Maguire käsittämättömän onnekas – kotimatkan kynnykseltä toiselle kierrokselle

Stephen Maguire
Kuva: Monique Limbos

Skotlannin Stephen Maguire oli jo lähes valmis kotimatkaan, kun Kiinan Tian Pengfei johti MM-debyytissään Maguirea 9-7, ja skotti tarvitsi 17. erässäkin jo yhden snookerin. Snooker todisti kuitenkin jälleen ikuisen arvaamattomuutensa: Tianin ohilyönti sinisestä ja yksi Crucible-historian uskomattomimmista säkäpussituksista käänsivät erän ja lopulta koko ottelun Maguiren hyväksi. 

Tian oli pussittanut ”ottelupallon” muutamaa minuuttia aiemmin tehdessään viimeisen punaisen jatkoksi sinisen, mutta Maguire jatkoi luonnollisesti taistelua, ja päätti lopulta laittaa kaikki munansa yhteen koriin. 38-vuotias konkari pussitti vihreän ja ruskean, ja onnistui tekemään snookerin mustan vieressä olleelle siniselle pallolle.

Yhdestä vallista osuman ei olisi pitänyt olla kovin vaikea hakea, mutta Tian löi hiuksenhienosti ohi sinisestä pallosta, ja pisteet riittivät jälleen Maguirelle. Tavoilleen uskollisesti skotti lähti yrittämään todella haastavaa sinistä, mutta sitten rouva Fortuna päätti puuttua peliin spektakulaarisella tavalla. Reilusti ohi mennyt sininen osui uudelleen valkoiseen palloon ja paukahti kovalla vauhdilla toiseen kulmapussiin, samalla kun kivi ponnahti mukavasti pinkin päälle.

Mainos:

Maguire piti hermonsa Tianin pudistellessa päätään, ja pussitti hyvän pinkin ja viimeisteli dramaattisen erävoittonsa mustalla. Jo ensimmäisen Crucible-voittonsa maistaa voinut Tian sai paikkansa myös kahteen seuraavaan erään, mutta lopulta hermostunut katkaisuerä päättyi skotlantilaisen voitonjuhliin. Jos et näe videota tilanteesta alapuolelta, löydät sen TÄSTÄ LINKISTÄ. 

MM-kisojen avauspäivät täynnä draamaa

Tianin ja Maguiren vääntö ei ollut sunnuntain ainoa huippudramaattinen ottelu sillä Luca Brecel ja Gary Wilson taistelivat jatkopaikasta kynsin ja hampain historiallisella tavalla. Ottelun eeppinen katkaisuerä venyi 79-minuuttiseksi, ja oli koko Crucible-historian pisin yksittäinen erä.

Wilson ratkaisi ottelun lopulta loistavalla puhdistuksella toiseksi viimeiseltä punaiselta, ja eteni toisella yrityksellään ensimmäistä kertaa MM-turnauksen toiselle kierrokselle. Belgian Brecelille pettymys on sen sijaan valtava, sillä nuori huippulahjakkuus on nyt hävinnyt kaikki neljä Cruciblessa pelaamaansa ottelua, ja niistä kaksi katkaisuerässä.

Michael Georgiou onnistui välttämään totaalisen nöyryytyksen voittamalla toisen jaksonsa avauserän Neil Robertsonia vastaan, mutta vaikka nollille jäämiseltä ensimmäinen kyproslainen Crucible-pelaaja välttyikin komean 90-pisteisen sarjan avulla, eteni Robertson kuitenkin jatkoon vakuuttavasti numeroin 10-1.

Huippuharvinainen nollapeli päästin näkemään vajaata vuorokautta myöhemmin, kun Shaun Murphy viimeisteli Luo Honghaon täystyrmäyksen sunnuntai-aamuna. Heti ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan MM-kisojen pääsarjaan edennyt 19-vuotias Luo oli alusta alkaen kuin peura ajovaloissa, ja neljä centurya otteluun tehnyt Murphy näytti, että umpisurkeasta kaudesta huolimatta, ei The Magiciania parane jättää huomiotta MM-turnauksen mahdollisista voittajista keskusteltaessa.

Luosta tuli ensimmäinen pelaaja sitten vuoden 1992, joka jää Crucible-ottelussa ilman erävoittoja, ja kiinalaisen pianotaiturin koko otteluun tekemät vaivaiset 82 pistettä ovat MM-historian pienin koko ottelun pistemäärä.

Selby ongelmissa avausjakson jälkeen

Toinen nuori ensikertalainen Kiinasta, Zhao Xintong, sen sijaan kotoutui Cruciblen ainutlaatuiseen tunnelmaan huomattavasti vahvemmin. 22-vuotias taituri johtaa kolminkertaista maailmanmestari Mark Selbyä avausjakson jälkeen lukemin 5-3. Todella hermostuneesti ottelun aloittanut Selby saa olla kuitenkin lukemiin tyytyväinen, sillä leicesteriläisen kahdesta centurysta huolimatta lukemat voisivat aivan hyvin olla Zhaolle jopa 7-1.

Kiinalaiskaartin kokenein peluri Ding Junhui voitti avausottelussaan Anthony McGillin 10-7. Ding pelasi pääosin vahvaa snookeria, ja osoitti olevansa myös mukana taistossa MM-pokaalista.

John Higgins on ollut viime vuosina poikkeuksetta ongelmissa Mark Davisia vastaan, mutta kahden edellisen vuoden finalisti voitti tällä kertaa avausjaksonsa kisojen ikäkuningasta vastaan lukemin 6-3.

MM-turnauksen televisioinnista Suomessa vastaavat tutusti Eurosport, ja tällä kertaa ilmaisia lähetyksiä on tarjolla myös TV Kutosen puolella. Unibetin ilmaisesta live stream -palvelusta löydät tietoa TÄSTÄ LINKISTÄ. 

MM-turnaukseen on tarjolla paljon viihdykettä myös vedonlyönnin muodossa, TÄSTÄ löydät joukon loistavia tarjouksia ja kampanjoita, joiden avulla Crucible-viikoista muodostuu entistä jännittävämpiä.

Kuva: Monique Limbos


Pelaajat: ,,,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliJudd Trump metsästää uransa ensimmäistä MM-titteliä The Cruciblessa
Seuraava artikkeliMM-kisat 2019: otteluohjelma, aikataulu ja tulokset