Snookerin MM-finaalin avauspäivä Sheffieldin Cruciblessa tarjoili monipuolista ja vaiherikasta jännitettävää kahden mielenkiintoisen session verran. Mark Williams johtaa ikätoveriaan John Higginsia lajin titaanien taistelussa lukemin 10-7, ja tarvitsee maanantaina kahdeksan erävoittoa napatakseen kolmannen maailmanmestaruutensa.
Moni odotti vielä paikallista aikaa puoli kolmen maissa kebabkiskalla ruokailleen Williamsin olevan ongelmissa ottelun alkumetreillä, mutta yllättäen suuremmista käynnistymisvaikeuksista kärsikin Higgins. Lukuisat helpot virheet niin pussituksissa kuin safety-puolellakin tarjoilivat Williamsille reilusti mahdollisuuksia, ja walesilainen karkasikin 4-0 -johtoon, siitä huolimatta että hänen suurin breikkinsä tässä vaiheessa oli vain 42.
Vähemmän kokenut kilpailija olisi saattanut Higginsin asemassa jo panikoida, mutta skotlantilainen antoi myrskyvaroituksen heti vartin tauon jälkeen paukuttamalla pöytään finaalin ensimmäisen sadan pisteen sarjan, ja jakson loppupuolella nähtiin pirteämpi Higgins, joka vei jakson kaksi viimestä erää, kaventaen taukolukemiksi 5-3.
Williams aloitti sunnuntain iltajakson vahvasti 72 pisteen sarjalla, mutta tämän jälkeen skotlantilainen alkoi kiristää ruuvia: 51 ja 127 pisteen sarjat toivat Higginsin jo erän päähän, ennen kuin Williams nykäisi etumatkansa välitauolle taas kahteen erään.
Higgins oli kuitenkin läpi iltajakson vaikuttanut kaksikosta vahvemmalta, ja nousi jo walesilaisen rinnalle lukemiin 7-7 56 ja 117 pisteen sarjojen avulla. Jos joku epäili Williamsin henkisen kapasiteetin lujuutta, saatiin vastaus salamannopeasti: 118-pisteinen, kaksinkertaisen maailmanmestarin ottelun toistaiseksi suurin sarja pysäytti Higginsin momentumin, ja skotin missattua pilkkumustan seuraavassa erässä, rankaisi Williams 64 pisteen sarjalla varmistaen johtoasemansa maanantaihin lähdettäessä.
Jakson viimeiseen erässä Williamsin rohkea tuplausyritys selkeässä johtoasemassa näytti hetken maksavan kalliin hinnan, kunnes Higginsin todella erikoinen lyöntivalinta osoittautui kohtalokkaaksi. Skotlantilainen konkari yritti irroittaa ruskeassa kiinni olevaa pöydän viimeistä punaista, vaikka jo ennakkoon näytti itsestäänselvältä, että yritys päättyy ruskean päätymiseen pussiin. Näin lyönnissä lopulta kävikin, ja Williams piti hermonsa hienosti puhdistaen pöydän ja napaten itselleen arvokkaan kolmen erän johtoaseman yöunille mentäessä.
10-7 -johto on kääntynyt useasti
Williams saa olla tyytyväinen päivän puhteeseensa, sillä lauantai-iltana myöhään urakoineen walesilaisen uskottiin monissa piireissä olevan altavastaajan asemassa etenkin sunnuntaina. Higginsille finaalin avauspäivä taas jätti paljon jossiteltavaa, tekihän skotti sunnuntaina puolet enemmän yli 50 pisteen sarjoja kuin Williams.
10-7 -johto on tuntuva, mutta kaikkea muuta kuin ylitsepääsemätön, kuten Higgins hyvin tietää. Vuonna 2011 hän nousi nimenomaan näistä lukemista mestaruuteen ohi Judd Trumpin, kun taas viime keväänä Mark Selby onnistui toista kertaa urallaan samassa tempussa, juuri Higginsiä vastaan.
Maailmanmestaruuspokaalia pääse nostelemaan se pelaaja, joka voittaa ensimmäisenä 18 freimiä. Koko MM-turnauksen otteluohjelman ja tulokset löydät TÄSTÄ. Maanantain kahta, mestaruuden ratkaisevaa jaksoa pääset seuraamaan Eurosportin kanavilta sekä Unibet-TV:n välityksellä.