Hallitseva maailmanmestari Mark Williams aloitti tittelinsä puolustuksen menestyksekkäästi, kun vuoden 2019 MM-turnauksen avausottelussa kaatui aina vaarallinen Martin Gould lukemin 10-7. Gouldin kirin myötä loppujen lopuksi melko tasaiseksi muodostuneesta ottelusta huolimatta huomio kiinnittyi lopulta aivan muualle. Walesilaislegenda antoi sekä Twitter-tilillään että ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa rajua kritiikkä lajin johtoportaan suuntaan.
Williamsin rooli turnausta edeltävässä markkinointikamppanjassa on ollut huomiota herättävän pieni, ja tätä on myös maailmanmestari itse kommentoinut Twitter-tilillään. Erityisesti huomiota ovat herättäneet Cruciblen seiniltä löytyvät turnausjulisteet, joissa Williams on asetettu todella huomaamattomasti aivan julisteen nurkkaan. Toisessa julisteessa MM-pokaalin kanssa poseeraa hallitsevan mestarin sijasta toissa vuoden voittaja Mark Selby.
Re: Mark Williams’s comments, the facts speak for themselves. A row which could’ve been easily avoided. pic.twitter.com/iV6a38Tq8n
— David Hendon (@davehendon) April 21, 2019
Lauantaina jo valmiiksi erikoinen tilanne sai lisää tulta alleen omituisen episodin myötä. Williams kertoi avausjakson jälkeen Twitter-tilillään, että hänen 12-vuotiasta poikaansa ei päästetty sisään Crucibleen toivottamaan onnea isälleen kauan odotetun ottelun alla.
@WorldSnooker stopped my boy KIAN from coming into my dressing room before my match to wish me luck and a high five because I used my 2 passes up and can’t have another . PATHETIC 👏👏👏👏👏👏👏👏
— MARK WILLIAMS M.B.E (@markwil147) April 20, 2019
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessaan Williams oli kyynelten partaalla puhuessaan aamun tapahtumista. ”Heillä on selvästikin jotakin minua vastaan, kysykää tarkemmin heiltä. Tällaista hölynpölyä on tapahtunut läpi koko kauden, enkä voinut uskoa mitä tänä aamuna tapahtui.”
Kysyttäessä World Snookerin vastauksista tilanteeseen, Williams kommentoi sarkastisesti. ”He sanovat, ettei mikään ole vialla, olen mahtava maailmanmestari ja he näkisivät mielellään minun voittavan uudestaan. Täyttä sontaa!”
Williamsin ”syrjintä” World Snookerin toimesta on todella hämmentävää: 43-vuotias konkari on ollut viime vuosien suosituimpia maailmanmestareita, ja on omalla välittömällä persoonallaan tuonut snookerille lehdistössä palstametreittäin arvokasta huomiota.
Kebabeja huoletta kiskovaa ja mielellään kaljoitteluistaan kertovaa ikämiestä ei ehkä nähdä kovin mediaseksikkäänä hahmona, mutta fatka on se, että kyseessä on harvinaisen laajalti pidetty hahmo snookermaailmassa.
Ikävästä välikohtauksesta huolimatta Williams nautti täysin rinnoin areenalla saamastaan innokkaasta vastaanotosta. ”Olin odottanut tätä innolla jo monen kuukauden ajan, ja saamani kannustus oli uskomatonta. En ole varmaankaan koskaan saanut niin raikuvia aplodeja, kun tänään saapuessani areenalle. Tunne oli mahtava.”
Joka tapauksessa, pelipöydäll kaikki oli kuten 12 kuukautta sittenkin: yhden centuryn ja kuusi yli 50 pisteen sarjaa tehnyt Williams pelasi vahvan ottelun, ja vaikka Gould sitkeästi kirikin lukemista 9-4 vielä lukemiin 9-7, eteni walesilainen ansaitusti toiselle kierrokselle, ja osoitti samalla olevansa pelillisesti valmis taistelemaan toisesta perättäisestä maailmanmestaruudesta.
Robertson erän päässä harvinaisesta nollapelistä
Yksi turnauksen suurimmista mestarisuosikeista Neil Robertson aloitti turnauksensa virheettömällä jaksolla debytantti Michael Georgiouta vastaan. Upeasti pelannut Robertson ei antanut armoa ensimmäiselle Cruciblessa pelanneelle kyproslaiselle, vaan karkasi vastustamattomasti 9-0-johtoon avausjakson päätteeksi. Jos Robertson voittaa sunnuntaisen kakkosjakson avauserän, nähdään Cruciblen historian toinen ottelu, jossa toinen pelaaja jää täysin ilman erävoittoja.
Luca Brecel johtaa tasaisen avausjakson jälkeen Gary Wilsonia niukasti 5-4, ja toinen ensikertalainen Tian Pengfei on yllättäen samoin lukemin keulilla Stephen Maguirea vastaan. Ding Junhui voitti avausjaksossaan Anthony McGillin lukemin 6-3.
Sunnuntaina urakkansa aloittaa muun muassa nelinkertainen mestari John Higgins, joka kohtaa turnauksen ikäkuninkaan, 46-vuotiaan Mark Davisin. MM-turnauksen televisioinnista Suomessa vastaavat tutusti Eurosport, ja tällä kertaa ilmaisia lähetyksiä on tarjolla myös TV Kutosen puolella. Unibetin ilmaisesta live stream -palvelusta löydät tietoa TÄSTÄ LINKISTÄ.
MM-turnaukseen on tarjolla paljon viihdykettä myös vedonlyönnin muodossa, TÄSTÄ löydät joukon loistavia tarjouksia ja kampanjoita, joiden avulla Crucible-viikoista muodostuu entistä jännittävämpiä.
Kuva: Monique Limbos
Pelaajat: Mark Williams,Martin Gould,Neil Robertson
Turnaukset: MM-kisat