Home Nations -sarjan toinen osakilpailu Northern Ireland Open sai Hollywood-käsikirjoitusmaisen lopun, kun Mark Williams pääsi hurjan finaalitaiston jälkeen nostelemaan rankingturnauksen voittopokaalia ensimmäistä kertaa yli kuuteen vuoteen. Paljon tällä viikolla kokenut walesilainen joutui jahtaamaan 17-vuotiasta Yan Bingtaoa takaa-ajoasemista läpi ottelun, mutta väänsi lopulta dramaattisen voiton lukemin 9-8.
Vielä muutama tunti ennen avausjakson alkua koko loppuottelun toteutuminen oli epävarmaa: Williamsin pitempään tuntematonta virustautia sairastanut vaimo Joden Williams kiidätettiin lauantai-iltana sairaalaan, ja kaksinkertainen maailmanmestari ilmoitti joutuvansa mahdollisesti luovuttamaan finaalin lentääkseen vaimonsa tueksi. Lopulta Jodenin tila osoittautui kuitenkin sen verran vakaaksi, että walesilainen pääsi taistelemaan uransa 19. rankingvoitosta.
Avausjakso eteni, tilanteen huomioon ottaen ehkä odotetustikin, kiinalaisen komennossa. Vaikka Williams jakson suurimman sarjan, 104 pisteen lyöntivuoron tekikin, saattoi walesilainen pitää itseään jopa onnekkaana päästessään tauolle vain 5-3 -takamatkalta.
Illan alkuun Yan osoitti jälleen, etteivät kovat paikat nuorukaista huimaa. Historian nuorimpana pelaajana rankingfinaalissa eilen esiintynyt kiinalaisteini avasi ratkaisusession upealla 137 pisteen täystyhjennyksellä, mutta tämän jälkeen Williams heräsi. Kolmeen seuraavaan erään Williams rakensi 62, 90 ja 58 pisteen sarjat, nousten viimeiselle tauolle tasalukemiin.
Ottelun loppuhuipennus oli täynnä loistavia lyöntejä ja huippuluokan snookerdraamaa; kahdesti Yan karkasi erän johtoasemaan, ja kahdesti Williams nousi rinnalle.Katkaisuerässä walesilainen kerkesi jo tuuletella voittoaan, ennen kuin 17-vuotias tuleva supertähti antoi vielä yhden väläytyksen taidoistaan. Kolme virhettä Williamsilta tarvinnut Yan taituroi 42-vuotiaan konkarin toinen toistaan ikävämpiin snookereihin, mutta Williams osui näistä yhtä lukuunottamatta kaikkiin, ja lopulta walesilaisen vastasnooker osoittautui ratkaisevaksi naulaksi arkkuun.
Ottelun jälkeisessä haastattelussaan kyyneleitä nieleskellyt Williams jakeli auliisti kehuja vastustajalleen: ”Heitin häntä päin kaiken, hän pussitti uskomattomia pitkiä palloja. Olen vain iloinen että siinä vaiheessa kun hän on 25-vuotias, minä olen jo eläkkeellä”, walesilainen naureskeli.
Historiallinen rankingvoitto jäi kuin jäikin loplta Yanilta ottamatta, mutta 17-vuotias jatkaa väkivahvaa nousuaan kohti snookermaailman huippua. Kiinalaisen nuoruus paistoi läpi vain aivan yksittäisistä lyönneistä, eikä missään nimessä voi sanoa Yanin hermoilleen ratkaisuhetkillä: jo lähes toivottomassa tilanteessa tehdyt upeat snookerit jäivät tämän turnauksen viimeiseksi osoitukseksi tämän teinin erityislaatuisista kilpailijanlahjoista. Finaalipaikkansa myötä Yan nousee rankinglistalla jo sijalle 27, uskomaton suoritus vasta viime kaudella ammattilaisena aloittaneelle pelaajalle.
Williamsin voitosta pokkaama 70 000 puntaa nostaa tämän maailmanlistalla sijalle 11, ja varmistaa samalla lopullisesti miehen paikan alkuvuoden Mastersiin. Rankingturnausvoitto oli Williamsin ensimmäinen sitten vuoden 2011 German Mastersin, ja ensimmäinen Brittein saarilla neljääntoista vuoteen. Loistavan tasaisen alkukauden pelanneelle walesilaiselle suo mielellään ansaitun hetken parrasvaloissa, vaikka tärkeämmät asiat odottavatkin kotopuolessa. ”Jatkan tästä suoraan sairaalaan vaimoni luokse, ja katsomme mitä seuraavaksi tapahtuu”, tunteikas Williams totesi.
Snookerin syyskausi saa huipennuksensa ensi viikosta alkaen, kun kauden ensimmäinen Major-turnaus UK Championship pyörähtää käyntiin Englannin Yorkissa.