Wilson kahdella comebackilla välieriin – Selby ja Robertson huippuiskussa

Kyren Wilson Snookerin MM-välierät
Kuva: Monique Limbos

Kauden toiseksi viimeinen rankingturnaus China Open on edennyt jo välierävaiheeseensa, ja perjantain puolivälierien aikana ratkaistiin viimeinenkin suora paikka kauden huipentaviin MM-kisoihin. Mark Allen voi hengittää helpommin Kyren Wilsonin noustua hienon taistelun jälkeen 4-0 -takaa-ajoasemasta 6-5 -voittoon Allenin viimeisestä uhkaajasta Jack Lisowskista. Puolivälierien vakuuttavimmasta suorituksesta vastasi Neil Robertson, joka murskasi Stuart Binghamin 6-0. 

Wilson osoitti taistelijanlahjojaan jo torstaina nousemalla 4-2 -tappioasemasta ensin katkaisuerään, ja siinä 61-0 -takamatkalta viimeisellä mustalla ohi kotiyleisön suosikin, Ding Junhuin. Perjantaina 26-vuotiaalta vaadittiin lisää rautaisia hermoja, kun Lisowski avasi ottelun esitellen salamannopeaa breikinrakenteluaan karatessaan silmänräpäyksessä 4-0 -johtoon.

Tauon jälkeen Wilson osoitti, että kovassa paikassa vire löytyy kerta toisensa jälkeen: 80, 105 ja 80 pisteen sarjat nostivat vuoden 2015 Shanghai Mastersin voittajan vastustamattomasti jo erän päähän, ja tässä vaiheessa hermostuneisuus alkoi jo levitä Lisowskin peliin.

Mainos:
1X2-Kisa 680x240

Wilsonin noustua tasoihin Lisowski kyllä siirtyi vielä johtoon hyvän puhdistuksen avulla, mutta kymmenennessä erässä hermostuneisuuskerroin nousi molempien osalta kattoon, ja kumpainenkin tuhlaili lukuisia paikkoja, kunnes Wilson pinnisti ottelun katkaisuerään.

Ensimmäinen paikka siunautui Lisowskille, mutta epäonnekas päälleveto pysäytti sarjan 16 pisteeseen. Wilson käytti oman paikkansa huomattavasti tehokkaammin, ja 64 pisteen sarja osoittautui lopulta riittäväksi arvokkaaseen otteluvoittoon. Voittamalla turnauksen Lisowski olisi noussut Mark Allenin ohi viimeiselle suoralle MM-kisapaikalle, mutta perjantain tulos varmisti pohjois-irlantilaisen esiintymisen Cruciblessa.

Aiemmin päivällä Tom Ford menetti oman oljenkortensa MM-kisapaikkaan, kun loistava kiri 4-1 -tappioasemasta Barry Hawkinsia vastaan kariutui kymmenennen erän epäonnekkaaseen lyöntiin, jossa pakan hajoitus pinkiltä johti myös punaisen ajautumiseen pussiin, ja tarjosi eilen Cao Yupengin 5-2 -tappioasemasta kaataneelle Hawkinsille avaimet 65 ja 96 pisteen sarjoihin ja 6-5 -voittoon.

Selbyltä ja Robertsonilta myrskyvaroitukset

Muissa kahdessa perjantain puolivälierässä ei samanlaista draamaa nähty, kun Robertson pöllytti Binghamia, ja Mark Selby antoi yhä vahvemman myrskyvaroituksen vireensä löytymisestä voittamalla Mark Williamsin 6-2. Robertsonin rautainen vire tuotti 92, 143, 80, 73, 62 ja 86 pisteen sarjat eikä jättänyt Binghamille minkäänlaista sananvaltaa ottelun lopputuloksen suhteen. Robertson kohtaa lauantain välierässään Hawkinsin.

Selby ei aivan samanlaiseen tahtiin yltänyt, mutta oli kuitenkin äärimmäisen vakuuttava matkallaan selkeään voittoon yhdestä kauden tasaisimmista onnistujista, tehden otteluun 53, 136, 60 ja 143 pisteen breikit. Kolme neljästä edellisestä MM-turnauksesta voittanut maailmanlistan kärkinimi vaikuttaa löytäneen jälleen tutun kevätvireensä, mikä aiheuttaa varmasti vilunväristyksiä monen maailmanmestaruudesta haaveilevan snookeristin selkäpiissä. Lauantaina Selbyn haastaa jo kahdesti putoamisen porteilta jatkoon noussut Wilson.

Nyt kun taistelu suorista MM-paikoista on saatu päätökseen, voidaan lauantain ja sunnuntain aikana keskittyä pelkästään käsillä olevan turnauksen voittajan ratkomiseen, missä tietenkin riittää aivan omasta takaakin jännitettävää; sunnuntaina voittaja pokkaa itselleen snookerhistorian suurimman Brittien ulkopuolella pelattavassa turnauksessa jaetun palkintopotin.

Lauantain välierät pelataan turnauksen arvolle sopivasti paras 19:stä -formaatilla, kun taas finaalissa voittaja ratkotaan poikkeuksellisella paras 21:stä -formaatilla. Ratkaisuotteluita pääset seuraamaan Eurosportilta sekä tietysti myös Unibet-TV:n välityksellä.

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliChina Openissa toinen maksimibreikki – tällä kertaa asialla Bingham!
Seuraava artikkeliSelby China Openin voittoon – putki maailmanlistan kärjessä jatkuu jatkumistaan