Seuraavan reilun kahden viikon ajan maailman 32 parasta pelaajaa ottavat mittaa toisistaan, kun snookerkauden päätösturnaus World Snooker Championship alkaa huomenna, lauantaina. Suomen Robin Hull kohtaa ensimmäisellä kierroksella hallitsevan maailmanmestarin Ronnie O’Sullivanin.
Crucible Teatterissa, Sheffieldissä pelattavan turnauksen avauskierros starttaa huomenna ja ensimmäiset 16 ottelua pelataan pakotetusti hieman erikoisella aikataululla, sillä 10 voittoon pelattavat ottelut saattavat kestää jopa puoli vuorokautta.
Ensimmäisen päivän otteluista kaikki muut paitsi Hull – O’Sullivan jatkuvat vasta seuraavana päivänä. Avauskierros jatkuu aina 23.4. asti, jolloin turnauksen 16 parasta on selvillä. Turnaus pelataan loppuun asti kaaviosysteemillä ja maailmanmestari on selvillä 5.5. pelattavan finaalin jälkeen.
Sattuman osuus turnauksessa on asetettu muutenkin minimiin, sillä ensimmäisen ja toisen kierroksen ottelut pelataan paras 19 framesta, neljännesvälierät paras 25 framesta, semifinaalit paras 33 framesta ja lopulta finaali paras 35 framesta.
Turnauksen ehdottomat ennakkosuosikit ovat hallitseva maailmanmestari Ronnie O’Sullivan sekä noin kaksi viikkoa sitten China Openin voittanut Ding Junhui. Seuraavana listassa tulevat Neil Robertson ja Mark Selby. Uskomme, että tästä nelikosta löytyy seuraava maailmanmestari.
Hallitseva maailmanmestari Ronnie O’Sullivan on ollut todella kovassa lennossa tämän vuoden alusta asti ja mukaan on mahtunut jo The Mastersin voitto sekä Welsh Openin voitto. Players Tour Championshipin finaaliturnauksessa tuli yllättävä tappio Yu Delulle (46.), mutta ”The Rocket” on varmasti tämä hetken kuumin suosikki turnauksen voittajaksi. O’Sullivan ei pelannut kaksi viikkoa sitten järjestettävässä China Openissa, joten pelituntuman kanssa voi englantilaisella olla hienoisia ongelmia turnauksen alkuvaiheessa, mikä olisi tietenkin varsin toivottavaa suomalaisittain ajateltuna.
Ding Junhui on nostanut profiiliaan viimeistään tämän kauden aikana, kun kiinalainen on noussut jo maailmanlistan kakkoseksi. Junhuin rankingsijoitus on noussut peräti kahdeksan pykälää tämän kauden aikana, joka on todella huikea suoritus. Junhui lähtee turnaukseen muutenkin selvästi parhaista lähtökohdista, sillä takana on China Openin voitto kahden viikon takaa. Tätä ennen Junhui selvisi mm. Welsh Openin ja German Mastersin finaaleihin, joista jälkimmäisen ”Star of the East” myös voitti. Taitavana ”break builderina” tunnettu Junhui on Ronnie O’Sullivanin lisäksi turnauksen suurin ennakkosuosikki.
Maailmanlistan ykkösen Neil Robertson peli takkuili pahasti UK Championshipin voiton jälkeen, mutta jälleen China Openissa lähes surffitukkainen ”Aussi” selvitti tiensä finaaliin, jossa Junhui oli kuitenkin selvästi parempi numeroin 10-5. Robertsonilla on ollut ongelmia varsinkin pitkissä pussituksissa, jossa on nähty yllättävänki räikeitä virheitä. Huhu kertoo myös Robertsonin kärsineen alkuvuodesta jonkin sortin silmävammasta, joka on saattanut vaikuttaa miehen pussitustarkkuuteen. Nyt toivotaan kuitenkin, että ongelmat ovat takana ja että australialainen on hyvässä pelivireessä kreivin aikaan.
Myös maailmanlistan kolmonen Mark Selby on ollut yllättävissä vaikeuksissa UK Championshipin jälkeen, jolloin hän taipui finaalissa Robertsonille. Selby johti jo finaalia numeroin 6-2, mutta joutui lopulta taipumaan hurjavireisen australialisen edessä. Ottelussa nähtiin myös yksi kauden suurimmista virheistä, kun mies missasi lähes luukulla olleen viimeisen mustan, jolla olisi kaventanut finaalin 7-8 tilanteeseen. Tähän mustaan katkesi viimeistään itseluottamus ja Robertson voitti lopulta mestaruuden numeroin 10-7.
Seuraavassa turnauksessa The Mastersissa Selby ylsi kuitenkin vaikeuksien kautta jälleen finaaliin, mutta oli täysin vastaantulija O’Sullivania vastaan, kun ottelu päättyi selvään 4-10 tappioon. Selbyn otteet ovat viimeisten viikkojen aikana ailahdelleet paljon ja kahdessa edellisessä kilpailussa ”The Jester from Leicester” on kärsinyt yllättäviäkin tappioita. Player Tour Championshipin finaaliturnauksessa Selby hävisi David Gilbertille (31.) numeroin 0-4 ja China Openissa Mike Dunn (64.) pudotti Selbyn jatkosta numeroin 5-3. Kuitenkin isoihin turnauksiin Selby on aina syttynyt ja on ehdottomasti yksi turnauksen suosikeista.
Maailmanmestari tuskin tulee tämän kärkinelikon takaa, mutta kuitenkin mm. Shaun Murphy, John Higgins, Allister Carter, Barry Hawkins, Mark Allen sekä vuoristoratamaisesti pelaava Judd Trump ovat aina vaarallisia, mikäli saavat pelinsä kulkemaan. Murphy voitti aikaisemmin tämän vuoden puolella World Openin, joten paukkuja kyllä riittää myös kärkinelikon takaa. Stephen Maguire on kärsinyt selkäongelmista, joten selkävaivaisena hän tuskin pystyy haastamaan kärkeä tässä turnauksessa. Jos miehen selkä on kunnossa, voidaan Maguire laskea myös haastajaksi kärkinelikon taakse.
Maailmanmestaruuskilpailut alkavat lauantaina klo 12:00 Suomen aikaa, kun turnauksen avausotteluksi ristityssä taistossa kohtaavat Ronnie O’Sullivan sekä Robin Hull.