World Snooker piti MM-turnauksen aikana useita lehdistötilaisuuksia. Tärkeimmät uutiset koskivat TV-oikeuksia ja MM-turnauksesta tehtyjä sopimuksia.
Ensimmäisen lehdistötilaisuuden tärkein uutinen oli että uusi lehdistötilaisuus pidetään viikko myöhemmin. Tilaisuudessa kerrottiin myös että kaudella 2017-2018 rankingturnauksia on tarkoitus järjestää 20 (2016-2017 18), että alkavalla kaudella palkintorahoja jaetaan ensi kerran yli 10 miljoonaa puntaa (maailmanmestarin palkinto on tarkoitus nostaa parin vuoden sisällä 0,5 miljoonaan) ja että Mastersin pokaali nimetään Paul Hunterin mukaan.
Seuraava tiedotustilaisuus koski Eurosportin kymmenvuotista sopimusta, josta uutisoimme jo aiemmin. Myöhemmin World Snooker uutisoi myös BBC:n sopimuksen jatkamisesta. Sopimus kattaa nyt Mastersin, UK Championshipin ja MM-turnauksen kauden 2018-2019 loppuun asti. World Snookerin oman TV-palvelun ylläpito kuitenkin päättyy, mutta Eurosport Playerista näkee jatkossa melkein kaiken mahdollisen. MM-turnaus puolestaan säilyy Sheffieldissä ainakin vuoteen 2027 asti. Tiedotteessa ei syystä tai toisesta mainittu mitään pelipaikasta, joten on mahdollista, että Cruciblea suurempiakin areenoja aiotaan harkita. Lisäksi Betfred toimii MM-turnauksen pääsponsorina ainakin seuraavina kolmena turnauksena.
Lisäksi World Snooker tiedotti, että James Wattana saa legendan kutsun Main Tourille kaudeksi 2016-2017. Kutsut myönnettiin ensi kertaa kausiksi 2014-2015 ja 2015-2016, jolloin niitä jaettiin kolmelle pelaajalle: Wattanalle, Stephen Hendrylle ja Steve Davisille. Davis lopetti uransa eikä Hendry osallistunut yhteenkään turnaukseen, joten tällä kertaa kutsu lähetettiin vain Wattanalle, joka saa käytännössä osallistua kaikkiin haluamiinsa ammattilaisturnauksiin. World Snooker uudisti myös rikekäytäntöään: ensimmäisestä rikkeestä ei enää seuraa varoitusta vaan suoraan sakko. Taustalla on mitä ilmeisimmin Ronnie O’Sullivanin tempaus MM-turnauksessa: hän jätti saapumatta lehdistötilaisuuteen avausottelunsa jälkeen.
World Snooker uutisoi myös syövästä toipuvasta tuomari Leo Scullionista, joka aikoo alkavalla kaudella palata tuomaritehtäviin. Ennen sairauttaan Scullion oli kenties tunnetuin tuomari, joka ei ollut tuominnut MM-finaalia, ja hänen olikin määrä tuomita vuoden 2015 finaali, mutta syöpädiagnoosi muutti suunnitelmia. Scullion on jo jonkin aikaa työskennellyt turnauksissa, mutta tuomaritehtäviin hän ei ole vielä palannut.
Kuva: Monique Limbos
