Yllätykset jäivät piippuun MM-karsintojen kolmantena päivänä

Dominic Dale | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

Snookerin MM-karsinnat jatkuivat keskiviikkona, jolloin pelattiin loput ensimmäisen kierroksen otteluista ja toinenkin kierros pääsi vauhtiin. Monet ottelut etenivät pitkään yllättävissä merkeissä, mutta kaikki yllättäjät eivät lopulta kyenneet sinetöimään voittoa. Ensimmäisinä päivinä otteluiden taso ei vielä huimannut päätä, mutta kolmantena päivänä nähtiin jo parempia esityksiä.

Dominic Dale – Oliver Lines 6-4

Kenties ensimmäisen kierroksen parhaasta esityksestä vastannut Oliver Lines asettui Dominic Dalea vastaan varsin hyvätasoiseksi kehkeytyneessä toisen kierroksen ottelussa. Vartin tauolle mentiin Dalen 3-1-johdossa walesilaisen voitettua ottelun ylivoimaisesti pisimmän erän. Lines tuli tauon jälkeen tasoihin, mutta Dale vei kaksi seuraavaa erää ja Linesin kavennuksen jälkeen varmisti satasella jatkopaikkansa.

Ottelu oli kokonaisuutena hyvätasoinen, vaikka kumpikaan ei yltänytkään samalle tasolle kuin Lines avauskierroksella. Dominic Dale kohtaa kolmannella kierroksella Scott Donaldsonin.

Liam Highfield – Fan Zhengyi 6-5

Liam Highfield selvisi säikähdyksellä ottelustaan Fan Zhengyitä vastaan. Kertaalleen Cruciblessa pelannut Highfield oli ottelun alussa vastaantulija, ja 20-vuotias kiinalaisvastustaja pääsi 3-1-johtoon. Tauon jälkeen Highfield voitti suurilla sarjoilla kolme peräkkäistä erää siirtyen johtoon, mutta Fan ryösti seuraavan erän ja tuli tasoihin. Molempien voitettua yhdet erät Highfield lopulta voitti katkaisufreimin 57 pisteen sarjalla.

Hyvän kauden pelannut Highfield vaikutti hieman sairaalta tai ainakin puolikuntoiselta ottelussaan. Vaikka turvapelissä oli vielä vaikeuksia, 30-vuotias teki sarjoja erinomaisesti ja onnistui kääntämään ottelun voitokseen. Kiinan Fan puolestaan säästi kauden parhaat ottelunsa tärkeimpään turnaukseen ja oli lähellä edetä kolmannelle kierrokselle, mutta Highfield vei tällä kertaa hyvätasoisen ottelun.

Xu Si – Stephen Hendry 6-1

Xu Si päätti toisella kierroksella Stephen Hendryn turnauksen. Raportoimme ottelusta jo aiemmin. Ottelu alkoi vielä Hendryn kannalta lupaavasti, sillä hän voitti ensimmäisen erän ja pääsi toisessakin tukevaan johtoon. Hän löi kuitenkin eräpallon ohi, ja Xu Si tyhjensi rauhallisesti pöydän. Tämän ryöstön jälkeen epävarmasti aloittanut kiinalainen sai otteisiinsa runsaasti itsevarmuutta, ja hän teki kaikissa lopuissa erissä yli 50 pisteen sarjan. Hendrylläkin oli paikkoja, mutta hän ei saanut toisen freimin jälkeen niistä juuri mitään aikaan.

Vaikka Hendry kärsikin tylyn tappion, oli ottelussa positiivisiakin signaaleja. Hän pelasi alussa kelpo peliä, ja ellei Xu olisi ryöstänyt toista erää, olisi ottelusta voinut tulla tasaisempi. Alussa hermoillut kiinalainen pelasi nimittäin toisen erän tyhjennyksensä jälkeen vahvasti, kun taas Hendryn otteille kävi päinvastoin. Xu Si voi puolestaan olla tyytyväinen otteluunsa. Hän pelasi vahvasti kovien paineiden alla. Vastassa oli yksi kaikkien aikojen parhaista ja tappio olisi pudottanut kiinalaisen kiertueelta. Seuraavaksi Xu haastaa Zhou Yuelongin.

Mitchell Mann – Robbie McGuigan 6-5

Mitchell Mann nousi 6-5-voittoon amatööristatuksella pelaavasta Robbie McGuiganista. 16-vuotias McGuigan johti ottelua jo 5-2, mutta neljä peräkkäistä erävoittoa veivät Mannin voittoon.

McGuigan voitti ottelun alussa kolme tasaista erää ja pääsi hyvään johtoasemaan. Mann pääsi mukaan otteluun, mutta pian McGuigan oli jo 5-2-johdossa. Sen jälkeen ottelu kääntyi Mannin parannettua otteitaan, ja lopulta englantilainen väänsi itsensä jatkoon. McGuiganin johtoaseman menetys ei johtunut romahtamisesta tai paineista, vaan Mann yksinkertaisesti paransi ja nousi voittoon.

Lei Peifan – Ben Mertens 6-5

Myös toisessa ottelussa nähtiin nousu suuresta takaa-ajoasemasta voittoon, sillä Lei Peifan nousi 1-5-takamatkalta 6-5-voittoon Ben Mertensiä vastaan. Mannin noususta poiketen Lein nousua helpotti Mertensin romahdus.

Belgialainen lupaus Mertens pääsi tauolle 3-1-johdossa ja ryösti seuraavan erän mustalla. Kun kuudeskin freimi merkittiin 16-vuotiaan nimiin, vaikutti ottelu olevan taputeltu. Tässä vaiheessa vuosi sitten yhden MM-karsintaottelun voittanut belgialainen alkoi kuitenkin selvästi tuntea paineet. 5-2-tilanteessa Mertens löi mustan pisteeltään ohi tilanteessa, jossa seuraava punainen olisi ollut ottelupallo. 5-4-tilanteessa hän teki täsmälleen saman uudestaan. Katkaisufreimissä Mertens yritti muutaman pussituksen jälkeen tehdä viimeisellä keltaisella snookerin, mutta pallo jäikin näkyviin. Lei pussitti sen ja voitti erän sinisellä.

Lein kunniaksi on sanottava, että hän paransi ottelun edetessä ja saatuaan tilaisuuksia ryöstää eriä käytti paikkansa. Todellisuudessa kiinalaisen voitto johtui kuitenkin pitkälti Mertensin romahduksesta: hän teki helppoja virheitä, joita alussa ei nähty, ja ei yksinkertaisesti kestänyt paineita. Lein turvapeli oli nihkeää, ja belgialainen sai runsaasti paikkoja. Nuori pelaaja todennäköisesti ottaa opikseen, ja tappiosta huolimatta on huomioitava, että hän pelaa 16-vuotiaaksi erinomaisesti ja alkaa olla ammattilaistasoa.

Florian Nüßle – Ben Hancorn 6-2

Yhdessä ottelussa yllättäjä säilytti johtoasemansa: Itävallan Florian Nüßle, 19, onnistui voittamaan Ben Hancornin, ensimmäistä ammattilaiskauttaan pelaavan 38-vuotiaan. Nüßle on päässyt aiemminkin pelaamaan joissakin ammattilaisottelussa, mutta kyseessä oli hänelle ensimmäinen voitto ammattilaisesta kiertueella.

Nüßle hallitsi ottelua alusta alkaen. Hän voitti pitkän ensimmäisen erän väreillä ja pari seuraavaa nopeammin. Hancornkin sai runsaasti paikkoja, mutta sarjat katkesivat usein nopeasti. Englantilainen ylitti 30 pisteen rajan vain kerran (37 pisteen sarja). Seuraavaksi Mark Kingin haastava Nüßle ei myöskään pelannut huippuottelua, mutta hän käytti paikkansa tehokkaammin.

Lukas Kleckers – Peter Devlin 6-1

Saksan Lukas Kleckers voitti Peter Devlinin vakuuttavasti 6-1. Ottelusta odotettiin tasaista, mutta se olikin kaikkea muuta. Kleckersin turvapeli oli vahvaa, ja hän löi Devlinille luun kurkkuun heti alussa. Hän voitti turvapelillään useita eriä ja iski satasenkin, ja niinpä tauolle mentiin 24-vuotiaan 4-0-johdossa. Seuraavassa erässä Devlin pääsi hyvään johtoon, mutta Kleckers ryösti erän väreillä, ja ottelu alkoi olla selvä.

Kleckers pelasi hyvää, tiukkaa snookeria, eikä Devlin saanut juuri paikkoja. Kyseessä oli yksi Kleckersin parhaista otteluista. Esimerkiksi alkutalven voitto Mark Selbystä tuli myös huippuottelulla, mutta saksalaisen ongelma on ollut, että kun hän ei esitä parastaan, tuloksena on yleensä tappio. Kleckersissä on siis ainesta, mutta kolmen ammattilaiskauden jälkeen niin kutsutun B-pelin odottaisi olevan paremmalla tasolla.

Kuva: Monique Limbos


Pelaajat: ,,,,,,,,,,,,,
Turnaukset: