Zhang Anda jysäytti English Openissa – pudotti Ronnie O’Sullivanin ulos turnauksesta

Zhang Anda

Kiinalainen Zhang Anda järjesti melkoisen paukun English Openissa, kun mies tiputti itse Ronnie O’Sullivanin ulos turnauksesta.

Tällä kaudella voitosta voittoon edennyt O’Sullivan oli suuri suosikki otteluun, sillä onhan Zhang Andan sijoitus maailmanlistalla vasta TOP50:n ulkopuolella.

The Rocket sai mainion startin otteluun, sillä heti ensimmäiseen erään syntyi 80 pisteen breikki. Kiinalainen tasoitti, kunnes legenda otti jälleen johdon. Tähän juhlat kuitenkin loppuivat, sillä Zhang Anda syttyi aivan uudenlaisella liekillä pelaamaan. Ensiksi Zhang Andalta 97 pisteen breikki. Tähän perään johto irtosi 50 pisteen breikillä. Kirsikkana kakun päälle mies laittoi taululle vielä 116 pisteen breikin, joka toi lopulta 4-2-voiton ja paikan puolivälieriin.

Mainos:

Torstai oli muutenkin kiinalaisten totaalista dominointia, sillä Andan lisäksi kahdeksan parhaan joukkoon selvisivät Ding Junhui, Zhou Yuelong sekä Liu Hongyu. Vastustajat olivat vielä aivan huippuluokkaa, sillä O’Sullivanin lisäksi turnauksesta tippuivat Luca Brecel, Mark Williams sekä Ali Carter.

Kun kaikki neljä kiinalaispelaajaa ovat samalla puolella kaaviota, niin se tarkoittaa sitä, että yksi heistä nähdään myös finaalissa.

Toisella puolella kaaviota ovat puolestaan Judd Trump, John Higgins, Martin O’Donnell ja Matthew Selt.

Zhang Anda ratkaisi voiton 116 pisteen breikillä


Pelaajat: ,
Turnaukset: