Perry, Maguire ja Robertson tiputtivat Dingin, Higginsin ja Fun Thaimaassa

Stephen Maguire
Kuva: Monique Limbos

Players Championship Grand Final alkoi tiistaina. Thaimaassa pelattavan turnauksen avauspäivänä ei nähty suuria yllätyksiä, jos Robert Milkinsin tappiota ei sellaiseksi lasketa, mutta päivään mahtui monta tiukkaa ottelua.

Puolenpäivän aikaan pelattu Stephen Maguiren ja John Higginsin ottelu oli juuri niin tiukka ja tasokas kuin odottaa saattoi. Pelaajat voittivat eriä vuorotellen niin, että Higgins johti 1-0, 2-1 ja 3-2, mutta lopulta Maguire voitti kahden skotin taiston 4-3 tehtyään katkaisufreimiin 57 pisteen sarjan. Sitä ennen hän oli tehnyt 67 ja 115 (päivän ainoa satanen) breakit kun taas Higginsin suurimmat olivat 51, 56 ja 88.

Neil Robertsonin ja Marco Fun ottelu oli ohjelmassa seuraavassa jaksossa. Fu aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi 80 pisteen sarjalla jo 3-1-johtoon, mutta muun muassa 74 pisteen sarjan tehnyt Robertson väänsi ottelun katkaisufreimiin ja voitti lopulta viimeisen erän ja siten ottelun 4-3. Peli ei todellakaan ollut kovatasoinen, vaan helppoja virheitä tehtiin useita. Australialaisen onkin parannettava, jos hän haluaa edetä pidemmälle.

Mainos:

Viimeisen jakson ottelussa Joe Perry voitti Ding Junhuin 4-1. Ding sai avausfreimissä paikan ryöstää erän, mutta sarja jäi vähän liian lyhyeksi ja Perry pääsi takaisin pöydälle. 53 pisteen sarja riitti hänelle mainiosti. 2-0-johtoon Perry siirtyi 98 pisteen sarjalla, mutta Ding kavensi 83:n breakilla. Erinomaisesti pelannut englantilaisvastustaja voitti kuitenkin 74 ja 51 pisteen sarjoilla loput erät ja eteni toiselle kierrokselle kovatasoisessa ottelussa, jonka joka erään tehtiin siis yli 50 pisteen sarja. Dingille tappio oli jo neljäs peräkkäinen ja jos karsintoja ei huomioida, seitsemäs peräkkäinen.

Päivän suurin yllätys oli Chris Wakelinin 4-0-voitto Robert Milkinsistä, jonka mahdollisuudet suoraan MM-paikkaan kokivat valtavan kolauksen. 65 ja 66 pisteen sarjat tehnyt nuori Wakelin on yhden vuoden listalla sijalla 37 eli pelaa erinomaista kautta. Vaikka hänellä on jo varma Main Tour -paikka ensi kaudeksi, Wakelinilla on yhä pieni mahdollisuus nousta 64 parhaan joukkoon, jolloin hän saisi säilyttää tämän kauden tienestinsä ensi kauden rankinglistalle.

Myös Michael Holtin 4-2-voitto Jimmy Robertsonista oli pieni yllätys. Kuuden ottelun tappioputkensa katkaissut Holt teki 50, 52, 79 ja 99 pisteen sarja eli pelasi vahvan ottelun. Robertson puolestaan teki 61 ja 89 pisteen sarjat eli 50 pisteen sarjoja nähtiin joka erässä yksi. Holt johti taistelua 3-0, mutta Robertson kavensi kahdella ilman, että Holt sai niissä pistettäkään. Taistelu ei kuitenkaan riittänyt, sillä Holt voitti seuraavan erän selvällä erolla.

Mark King tiputti Barry Hawkinsin 4-2 erinomaisen esityksen päätteeksi. Hän teki 56, 60, 64, 72 ja 78 pisteen sarjat eli oli suorastaan liekeissä. Vaisun Hawkinsin suurimmat sarjat olivat 37 ja 17 pisteen mittaisia. Hän kuitenkin voitti ottelun toisen erän Kingin tehtyä kolme perättäistä virhettä tilanteessa, joka ei ollut snooker. Hawkins ei tehnyt yhden yhtä pistettä missään häviämistään eristä.

69 pisteen sarjan tehnyt Matt Selt voitti Oliver Linesin 4-1 ilman suurempia ongelmia. Yksi erä ratkesi vasta viimeisellä mustalla, joten ottelu olisi voinut päättyä tiukemminkin lukemin, mutta paremmasta ei ollut epäselvyyksiä. 94 pisteen sarjan katkaisufreimissä tehnyt Mark Allen puolestaan voitti Ryan Dayn 4-3 tiukassa taistossa, jota Allen kuitenkin hallitsi hienoisesti. Day kuitenkin voitti pari tiukkaa erää ja oli kahdesti erän johtoasemassa.

Turnauksen otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliOlivier Marteel tuomitsee MM-finaalin
Seuraava artikkeliSuomen nuoriso katsomoon jatkopelien alkukierroksilla Maltalla